Pages

helmikuuta 24, 2013

Kirpparilla Kanuunassa

Piipahdin lauantaina kirpputorilla ekaa kertaa kuluvana vuonna. Olin keskustassa liikenteessä ja ajoin iltapäivällä Merikatua kotia kohti Espooseen kun bongasin Kaivarin Kanuunan mainoskyltit jalkakäytävällä. Kuin tilauksesta kadunvarrella oli vielä tyhjä parkkipaikka joten pakkohan sisälle oli mennä kiertelemään.

Kaivarin Kanuuna mainostaa itseään laadukkaana itsepalvelukirppiksenä ja sellainen se mielestäni myös on. Siellä on siistit tilat ja hyvää tavaraa myynnissä tosin jotkut ovat hinnoitelleet tavaransa vähän yläkanttiin mutta ainahan saa pyytää ja joku voi jopa maksaakin pyydetyn hinnan!


Ensimmäisenä silmiini sattui hauska kangaslaukku - mahtava kuviointi! Tästä laukusta vain pyydettiin ihan liikaa eli 20€ joten rekkiin jäi roikkumaan.

Kaivarin Kanuunassa on oma Design Corner, jossa laadukkaita merkkituotteita, vaatteita, kenkiä ja taide-esineitä. Tälläkin kertaa olisi ollut tarjolla mm. Fendin ja Guessin kenkiä. Koska minulla on iso jalka niin melko harvoin löydän kenkiä kirppareilta. Toisaalta taas Outletit ovat minulle oivallisia löytöretkeilypaikkoja kenkien suhteen kun koot 40-41 jäävät usein myymättä ja päätyvät sitten tehtaanmyymälöihin ja sehän sopii minulle.


Kanuunassa on pysyväis vintage-shop, jossa käyn aina hypistelemässä kaikkea ihanaa vanhaa, kaunista ja ah, niin laadukasta. 40- ja 50-luvun mekoissa näkyy taidokas ompelujälki ja myös materiaalit ovat vähän toista kuin nykyään. Olin ennen joulua Iso-Roban Fidassa Outi Pyyn Trashion Night -illassa. Trashionisti Outi korosti, että jos kirppareilta löytää nykyään enää mitään hyvää se on tullut juuri myyntiin jonkun isomummon perintöjäämistöstä ja kannattaa ostaa saman tien pois. Tämän hetken materiaalit eivät välttämättä kestä samalla tavalla kuin aikaisemmin käytetyt joten niiden uudelleenkierrättäminen ei onnistu. Meidän vaatekulttuurista on tullut entistä enemmän "pidä ja heitä pois" -tyylistä mikä minusta on todella sääli!


Vintage-shopista bongasin lempiväriäni oranssia ihanassa puuvillamekossa!

Mekkoon oli somistettu 'hääpäähine' eli kukkaseppeleen tyyppinen koriste. Ihana boho chic -tyylinen kokonaisuus ja äärettömän kauniit kirjailut miehustassa myös.


Samasta vintage-nurkkauksesta olisi saanut myös 70-luvun niukan paitiksen Moulin Rouge kuvilla. Kuvassa paitis vaikuttaa sekavammalta mitä oli luonnossa. Toulouse-Lautrec kuvia ja jännä väriyhdistelmä.


Yhdellä myyntipöydällä oli myynnissä viime syksyn Lindex Misson malliston melkein käyttämätön villatakki 20 eurolla. Myyjällä roikkuivat vielä nimittäin varanapit kaupan alkuperäisessä, pienessä muovipussissa sisäsaumassa.
Samalla olisi voinut ostaa nämä huippukorkeat kultapohjalliset sandaletit! Eipä näitä kenkiäkään juuri oltu käytetty mutta minulle väärää kokoa taasen.


Minua Kaivopuiston Kanuunan kirppiksessä viehähtää myös itse tila eli ollaan vanhan talon kellarissa ja välillä siellä tällainen kirahvin mittainen saa siis todella varo päätään ja kulkea kumarassa.


Melkoiset miesten luistimet. Pysyisiköhän näillä enää kukaan pystyssä :)


Koska olen luonteeltani vähän harakka rakastan myös vanhaa hopeaa ja uushopeaa. Erikoinen malli tällä kulholla ja mietin mihin käyttötarkoitukseen se on mahdettu valmistaa? Ehkä tuossa kastikeveneessä pidettiin jotain ihanaa kastiketta ja tässä matalassa osassa sen kanssa tarjottavia?


Metsästän kirpputoreilta aina vanhoja vintage koruja mutta eiliseltä reissulta palasin niidenkin suhteen tyhjin käsin. Piianpeili oli viehättävä. Omani on peräisin Riihimäeltä lasimuseon yhteydessä olleelta kirppikselta muutaman vuoden takaa ja neliskulmainen. Piianpeileissä on jotain NIIN sympaattista :)

Eilisen kirppiksen saldo oli kuppi kahvia Kaivarin Kanuunan kahviossa.

Nyt ulos aurinkoon ja nauttimaan talven riemuista!




















4 kommenttia:

  1. Hienoa Marjo! Näytät niin pro-blogistilta kamerakuvassa. T. Anne

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Anne...pienin askelein tässä edetään blogistin uralla :)

      Poista
  2. Kaivarin rannassa kävelimme mekin eilen, mutta Kanuunassa ei tullut käväistyä. Aika monta kertaa olen siellä kyllä käynyt (mutta en kylläkään ole tainnut koskaan ostaa mitään...)

    Hei, näkyykö kuvissa uusi kamera?!?!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kun oltaisiin törmätty niin olisit nähnyt Minsun livenä :)
      Kuvissa näkyy lainakamera...oma järkkäri vielä hankintalistalla!

      Poista