helmikuuta 20, 2013

Moomin

Pari viikkoa sitten odotin vuoroani Cosin sovituskoppiin Galleria Esplanadissa kun silmiin osui kaksi lapsuudesta tuttua muumihahmoa. Siinä ne seisoa jököttivät Muumimamma ja Muumipappa tutun turvallisen näköisinä pöydällä Cosin lastenvaatteiden keskellä! Muumeista tulee aina NIIN hyvälle tuulelle ja lapsena minun mielikirjojani olivat ehdottomasti Muumipeikko ja Pyrstötähti ja Muumilaakson marraskuu. Ovat muuten vieläkin tuossa kirjahyllyssä eikä siitä ole montaakaan kesää kun luin taas ne molemmat. Tove Jansson osasi todella kirjoittaa ja kirjat avautuvat aivan eri tavalla nyt aikuisena kuin lapsena konsanaan.


Sovitettuani vaatteet ja palattuani takaisin lasten vaateosastolle huomasin, että samaisia muumihahmoja voi myös ostaa Cosista ja nappasin mukaani tällaiset koottavat levysetit ajatuksena - "hyviä synttäri- tai muita lahjoja kummilapsille"!

Vaan kuinkas sitten kävikään?

Viikonloppuna kun olin sairaana kävi aika pitkäksi ja kaipasin jotain pikku puuhastelua joten ajattelin ihan vain vähän katsella näitä mutta toisin kävi. Yhtäkkiä huomasin, että levypaketit oli avattu ja lopun arvaattekin....



Olen ylpeä, että tällä kertaa jaksoin seurata ohjeita enkä lähteä soveltamaan kesken kaiken koska nyt tämä meni kerralla oikein! Minulla on paha tapa katsoa ohjeet ylimalkaan ja alkaa suoraan tekemään ja joskus sitten menee vähän vikaan...


Papan silinteri kasassa eli nyt Mamman kimppuun!


Muumimamma oli potilaalle selkeästi vaikeampi haaste ja osiakin enemmän. Ensin tehtiin essu!


Ja sitten lähdettiin kasaamaan itse peikkoa osa kerrallaan....

Ja sitten oli valmista. Mun Muumimamma ja Muumipappa :)


Lapset ovat terveitä kun ne leikkivät ja tekee hyvää meille aikuisillekin silloin tällöin. Kokeilkaa itse jos ette usko. Ja kummilapsille tiedoksi - täti käy ostamassa uudet muumit kun nämä jää asumaan meille!





2 kommenttia: