maaliskuuta 03, 2013

Sekaisin kevätkengistä

Ulkona on eilisen illan ja yön aikana tullut parikymmentä senttiä valkoista, uutta puuterilunta ja minä kun jo niin kovasti odotan kevättä - PAH! Kävin eilen pienen kävelykierroksen haistelemassa kevättuulia muodin osalta ja täytyy sanoa, että nyt on pää pyörällä! Tässä vähän esimakua tulevasta värikkäästä keväästä kenkärintamalla. Muusta muodista sitten myöhemmin....


Vagabondin ballerinoissa viime kevään oranssilila väriteema jatkuu. Ostin vuosi sitten helmikuussa nämä Vagabondin tolppakorkoiset nilkkurit ja lähes samanväriset. Tämän tyyppiset korot tuntuvat jakavan mielipiteitä kovasti ja sain jopa kuulla kommentteja "Iines Ankka" -kengistä nilkkurit jalassani. Se vaan on niin, että tolppakorko yhdistettynä piilokorokepohjaan tekee kengistä koron korkeudesta huolimatta älyttömän mukavia käyttää eli itse pidän.

Mutta makuasioista on turha kiistellä :)


Kengissä näkyy myös paljon hempeitä kukkia koristeena kuten tässä Tamariksen hiekanvärisessä stilettikorkkarissa.


Tamariksella on myös hauska pikkukengillä varustettu laukkukoriste. Pikkuruisia Barbie -kenkiä metalliketjussa.


Monivärisyys ja kirkkaat karkki- sekä neonvärit näkyvät voimakkaasti kevään kengissä. Väri-ihmisenä totean "Mi piace!" ja minullahan värikkäitä kenkiä löytyy.


Näissä ballerinoissa yksi omista lempiväriyhdistelmistäni eli limenvihreä ja turkoosi, jotk näyttävät todella hyvältä ruskettunutta ihoa vasten. Kengissä myös paljon yksityiskohtia kuten tässä hopeinen koristeraita eri värien välissä ja tuolla vasemmalla alhaalla näkyy rusetti, jota on käytetty somisteena useissa muissakin kengissä.


 Höglin avokkaissa oli kolmea väriä ja vielä kärkiosassa kimaltelevia koristekiviä. 


Kaksivärisyyttä Peter Kaiserilta - punainen pohja on mielestäni kiva yksityiskohta!


Näihin Peter Kaiserin avokkaisiin rakastuin! Muutama vuosi sitten Lontoossa sovittelin United Nuden viirukkaita nilkkureita mutten ostanut ja tykästyin juuri raitoihin niissä. Kaiserin avokkaissa jujuna on juuri sama raidallisuus ja hauskat eriväriset pohjat/korot yhdistettynä nudeen kenkään. Peter Kaiserin lesti tuntui todella hyvältä - tosin tämän merkin kenkiä en omista yhtään paria - ainakaan vielä....



Värikkyyttä Clarksin kiilakorkosandaaleissa. Herkullisia pastillivärit herättelevät kevääseen.
Näitä Clarsin kenkiä en löytänyt eilen mutta bongasin netistä ja pidän myös näistä.

Näissä on kivan raikas merihenkinen väritys vastapainoja karkkiväreille.


Lisää kaksivärisyyttä ja erilaisten materiaalien yhdistämistä. Hauska punospohja ja korko.


Eläinkuoseja näkyy keväälläkin ja tässä pantteri yhdistettynä oranssinkeltaiseen ja kultaan. Eläinkuosia kanssa pitää aina olla tarkkana ettei se mene överiksi mutta asusteina toimii hyvin.


Yksi kevään trendeistä eli pitsisyys näkyi näissä kauniissa Biancon nilkkureissa. Äärimmäisen kauniisti yhdistetty valkoista tai mustaa pitsiä puukorokepohjaan. Korko peräti 13cm!


Promodin kirjailtu nilkkuri. Olen todella iloinen ranskalaisen Promodin rantautumisesta Suomeen pari vuotta sitten. Nyt ei tarvitse enää Tallinnasta hakea.Selkeästi tänä keväänä pitää olla kengissä ja saappaissa niittejä ja runsaasti. Ostin omat niittinilkkurini jo viime syksynä. Tässä muutamia eilen nähtyjä malleja.



Nilkkureissa myös muunlaisia kirjailuja ja armeijanvihreää.


Itse päädyin ostamaan tällä kertaa ballerinat eli maastokuviota niiteillä. Myös maastokuvio on selkeästi vaatteissa tämän kevään juttu. Vähemmän sitä näkee kengissä ehkä siksi nämä Lindexin ballerinat pistivät silmään heti! Sovitin eilen myös maastokuvioista paitaa mutta vielä jäi kauppaan.


Yksi mitä jäin kaipaamaan eli Pantonen vuoden trendikkäimmäksi väriksi vuonna 2013 valitsema vihreä. En löytänyt eilen yhtään kenkiä missä olisi ollut puhtaasti vihreää. Tosin minulla on vihreitä kenkiä mutta jos joku teistä löytää vinkatkaa ihmeessä :)

Nyt vedän jalkaan Icebugit ja lähden lumeen kaivamaan autoa esille ja sitten lenkille koiruuden kera.

2 kommenttia:

  1. Korkotrendi on menossa huippukorkeistea stiletoista vähän maltillisemaan ja tukevampaan ja matalampaa kitten heeliäkin näkyy. Ihan tervetullutta, niitä korkeimpia en osaa käyttää...

    VastaaPoista
  2. Näin taitaa olla käymässä. Toisaalta tukevalla tolppakorolla liikkuu yhtä sulavasti kuin matalalla mutta stiletot ovat aika kinkkisiä varsinkin kivilattialla. Kitten heel on söpö mut ei ehkä mun juttu :)

    VastaaPoista