toukokuuta 24, 2013

Kesän sisustusavajaiset Tuomarinkylässä

Viime viikolla Country White julisti sisustuskesän virallisesti avatuksi kanta-asiakasilloissaan. Itse ehdin nauttimaan sisustusputiikin jälkimmäisen illan, torstain lämpimästä tunnelmasta. Vaikka sää oli vähän harmaan tihkusateinen meitä sisustukseen hurahtaneita saapui sankka joukko Tuomarinkylän kartanon vanhan idylliseen pihapiiriin aistimaan ja ihastelemaan mitä uutta ja ihanaa esiteltäisiin. Itse porhalsin paikalle vähän etuajassa mutta onneksi siellä oli pari muutakin malttamatonta sisustuskärpäsen puraisemaan jo :)

Country Whiten Ulla toivotti meidät sydämellisesti tervetulleiksi kertoen illan ohjelmasta ja houkuttelevista tarjouksista sekä esitellen putiikin koko henkilökunnan. Tarjolla oli puodin myymää ihanaa jääteetä, joka kuulemma oli sekoitus useammasta laadusta sekä pikkusuolaista ja makeaa.
Nams!

Ja sitten pääsi vauhtiin Lexingtonin edustaja!

Saimme kuulla, että Lexingtonin esillepano on nyt Country Whitessa uudistettu ihan kokonaan. Lisäksi Country Whiten Lexington osasto on Suomen suurimpia sisustusliikkeessä olevia osastoja.
Kaunis esillepano ja äärimmäisen hyvä paikka suoraan kassapistettä vastapäätä takaavat varmasti hyvän myynnin Lexington tuotteille.






Ja sitten päästiin kuulemaan uusista kesäkuussa lanseerattavista Lexington Casual Luxury tuoksuista sekä naisille että miehelle. Lexingtonin luova johtaja Kristina Lindhe on kertonut tuoksusarjan inspiraation lähteestä seuraavasti "Kuvittele, että olet Hamptonissa kauniina kevätpäivänä, mangoliat kukkivat ja raikas merituuli tuntuu ilmassa samalla kun aurinko lämmittää sinua. Ajattele samalla sitä tunnetta ja tuoksua, mikä tulee vastasilitetystä puhtaasta paidasta tai pyykkinarulla kuivatetuista vastapestyistä lakanoista. Ajattele sitä tuoksua, jota rakastat eniten. Niin mekin teimme luodessamme Lexingtonin uuden Casual Luxury -tuoksusarjan."



Molempia tuoksuja löytyy sekä 40ml että 75ml pulloissa. Hinta pienemmälle reilu 50€ ja isommalle 65€ eli ihan kohtuuhintaisia. Tuoksusta voisi sanoa, että se oli raikas, eloisa ja puhdas. Mukana tuoksussa aavistus sitruksen vivahteita, mandariinia, bergamottia ja minttua. Pehmeän hedelmäinen ja kukkainen tuoksu....pidin tästä!

Esittelyssä myös saman sarjan hyvin levittyvä 200ml vartalovoide. Hinta taisi olla vähän yli 20€ ja miellyttävä tuoksu ja se todella levittyi käsiin äärimmäisen nopeasti - plussaa!



Sandwichin vaatteissa "Ota 3 maksa 2" - tarjous joten sovittelijoita riitti!


Pöydällinen -40% astioita ja joukossa mm.Green Gatea, jota lähti vähän tämän bloggailijan keittiöön. 





Tarjouksia illan aikana mm. silkkiverhoista, sängynpeitteistä, lehtikoteloista ja vaikka mistä kivasta.  Omaa ostointoani vähän hillitsi torstai aamun aikainen herätys jo klo 4.30 Pohjanmaalle suuntautuneen työmatkan takia joten en tainnut ihan päästä vauhtiin tässä illassa :)

Tutustuin tosi mukavaan Etanaellin elämää -blogistiin Tuulaan ja juttelimme mm. hänen juuri päättyneestä matkasta Tanskan Ledreborgin Lifestyle Exhibion -reissuun. Sinne on ehdottomasti päästävä ensi keväänä.

Seuraavaa shoppailu iltaa luvattiin loppukesään joten jään odottamaan sitä innolla.

Kiitos Ulla ja Jyrki ja Country Whiten aina niin avulias ja ystävällinen henkilöstö kivasta illasta - nähdään taas pian!


Shoppailuasunani Objectin mekko, Soyaconceptin paita, Tiger of Swedenin ballerinat, laukku Suite Blanco, kaulakoru Glitter ja rannekoru kirppikseltä.




4 kommenttia:

  1. Oli kiva tavata Marjo! Minun mukaani lähti sovittamatta Odd Mollyn mekko, joka kotona osoittautui täydellisen ihanaksi:) Vitriinikaappi odottaa vielä seinälle pääsyä. Jos ehdit lukea tämän, niin vinkkinä kerron, että su 26.5 on Veikkolassa sisustuskirppis, jonka järkkää Pieni Juhlapuoti Vanilja, Koskentie 3 klo 10-15. Yli 30 myyjää ilmoittautunut, mutta sade saattaa karsia osan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli kiva, että Odd Molly läksi mukaan :) Sä siis ostit sen vitriinikaapin mitä siinä mietiskelit - kiva kiva! Yritän ehtiä jos vain suinkin pääsen kun tulee hoitokoira mutta kivaa kun vinkkasit.

      Poista
  2. Vastaukset
    1. Suosittelen Nonna! Löydät aikaisemmista teksteistäni myös kattavamman postauksen Country White lifestyleputikista :)

      Poista