Pages

toukokuuta 29, 2013

Kieloja ja karvakavereita

Työrintamalla melkoista vääntämistä ja sähellystä viime viikko jotta tällä viikolla pääsin aloittamaan talvilomani. JUU....luitte ihan oikein eli tänäkin vuonna jäi talviloman pitäminen tänne toukokuun loppupuolelle. Viime vuonna oltiin Lontoossa ja nyt kotimaassa. Vähän on surkeat hiihtokelit ja pipot pantu jo naftaliiniin mutta eipä tämä lumettomuus lomanviettoa haittaa - päinvastoin :)

Toukokuun lopun metsä on muuten täynnä ihanaa vaaleaa vihreyttä, lintujen laulua ja huumaavaa kielon tuoksua. Ensin maasta alkavat puskea ohuenohuet kielon alut, sitten tulevat kielimäiset lehdet ja lopulta tämä ihanainen kukkavana. Joskus lapsena ajattelin, että "onpas upeat lehdet ja tuollainen rääpäle kukkako sieltä vain tulee" mutta tuoksu kyllä korvaa kukkien pienen koon. Suomen kansalliskukka on minunkin lempikukkiani ja ehdottomasti siitä pitää kerätä pieni kimppu kotiin ja nuuhkittavaksi. Tiesittekö muuten, että kieloa on käytetty aikoinaan myös joulukukkana hyasintin ja syreenin lisäksi? Kieloja hyödettiin eli saatiin lämpöä ja valoa säätelemällä ne kukkimaan luonnollisen kukinta-ajan ulkopuolella, keskitalvella.



Meillä oli viikonloppuna toinenkin karvakaveri hoidossa eli Minnien "poikakaveri" shelti uros Manu. Manu on ystäväni Minnan koira ja tulee todella hyvin toimeen Minsun kanssa mutta totta kai toisen reviirille tuloon liittyy aina pieniä ongelmia.

 
Pidettiin ensin pieni sääntöjen kertaus kaveruksille siitä mikä on sallittua ja mitä talouden emäntä ei oikein katsoa suopeasti. Sängylle tai sohvalle ei saa hyppiä ei edes toisen villitsemänä (Minsuhan ei koskaan tule sänkyyn eikä sohvalle, Manu puolestaan saa tehdä niin omassa kodissaan), sisällä ei saa haukkua tai vinkua, molemmilla on omat ruokakupit ja yhteinen vesikuppi, leluista tai luista EI tarvitse tapella kun niitä on riittävästi. Apua, kuulostaa ihan kauhealta määräilyltä mutta pakko näille veijareille oli vähän rajoja asettaa :)
 
 
Yökyläilijä toi mukanaan oman petinsä ja ruokansa mutta jostain kumman syystä hän makaili lattialla kun Neiti Minnie koetestaili uutta makuupaikkaa.
 
 
Huomasin taas, että lenkkeily kahden koiran kanssa ei kokemattomalta sujui kuin Strömsössä. Toinen vetää toiseen suuntaan (LUE: russeliriiviö) ja toinen nuuhkisi taas heinäkorsia ihan rauhassa. Lopulta kun taluttimet olivat minulla samassa kädessä sain ne menemään melko solmuun mutta lenkkeily sujui jotenkuten. Minusta ei taitaisi olla usean koiran ulkoiluttajaksi....
 
 
 
Päätettiin sitten ensimmäisen takkuisen lenkin jälkeen siirtyä suosiolla tuohon meidän omaan Topparoikan koirapuistoon, jossa koirat saavat temmeltää vapaina minkä tassuistaan pääsevät.
 
 
 
Paljon uusia hajuja Manulle ja kielotkin taisivat tuoksua :)
 
 
 
Oli siellä jo kukkia mustikan varvuissakin ja söpöjä metsätähtiä.
 
 
Kun oli nuuskittu tarpeeksi alkoi riehakas leikkiminen ja yllättävän korkealle tuo russeli hyppää saadakseen heitettävän kävyn heti itselleen.
 
 
 
 
Tämä pomppinen olisi ehdottomasti pitänyt videoida kun kuvaaja ei kyllä pysynyt tämän vieteritassun mukana yhtään!
 
 
Koirilla oli selkeästi ihan eri taktiikka eli toinen ajatteli ottaa kävyn heti heittäjältä pois ja toinen odotteli rauhallisesti etäämmällä noutaakseen sen kävyn :) Huomatkaa nuo Minsun hassut korvat tässä kuvassa....näyttää ihan Gremlinsiltä!

 
Lopuksi vähän chillailtiin puiston isolla kivellä kun tuota liikuntaa oli kyllä molemmille karvakaveruksille tullut aika runsaasti. Hieman oli tuulinen sää.... :)
 
 
 
Voitte olla varmoja, että nämä veijarit nukkuivat kuin tukit tämän riehumisen jälkeen ja sain keskittyä sisustuslehtien pinooni, josta taas löytyi vaikka mitä ihastelevaan.
 
Pahoittelut Minnalle etten tutkinut Manun turkkia kunnolla joten ilkeä punkki
oli kiinnittynyt poskeen.
Ensi kerralla täytyy katsoa tarkemmin mutta Manu on tervetullut meille taas toistekin kyläilemään.

 
Koiraisaa keskiviikkoa kaikille!
 
 
 

8 kommenttia:

  1. Naureskelin tuolle tuuliturkkikuvalle jo facebookissa.

    Punkkeja taitaa olla enemmän kuin aikoihin. Viikonloppuna Tarmolta otettiin pois kaksi (toinen pieni hankalasti silmän alla) ja yksi anopista.

    Minä tarkkailin omaa nahkaani hysteerisenä, kun kuljin viikonlopun ruohikossa ja metsässä. Punkkeja ei lähtenyt matkaan, mutta kieloja poimin maljakkoon ja ketunleipää salaattiin.

    VastaaPoista
  2. Tuuliturkkikuva kertoo kaiken :)

    Punkkeja taitaa tänä vuonna olla ihan älyttömästi koska moni tuttuni on jo nyppinyt niitä karvakaverinsa turkista. Onneksi Minsulla on sileä, lyhyt turkki eli siinä nuo ällöt punkit kyllä näkyvät. Yhden ainoan kerran sille on punkki kiinnittynyt.

    Hei, olenkin unohtanut ketunleivät....tosin meidän koirapuistosta niitä en salaattiin kyllä poimisi.... ;)

    VastaaPoista
  3. Kyllä on ne punkit inhottavia otuksia, Dacista olen löytänyt yhden käppäilemästä tänä vuonna. Rupeaa heti kutisemaan, kun niistä vaan lukeekin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä on yrittipunkkipanta mutta eri merkkiä kuin aikaisemmin, joten tämän tehosta en tiedä. Manu-koiralla oli juurikin samanlainen panta eli voihan ellei ettei ole toimiva.... yöks... inhottavia ovat!

      Poista
  4. Ihania kuvia, kieloista ja hauvoista. Tuttavan koiralla ei ollut tehoa punkkipannasta, punkki tuli silti :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Nonna! Ei ne pannatkaan varmaan mitään takuuvarmoja ole eli kesäaikaan meillä aina syynätään turkkia ulkoa tultaessa.

      Poista
  5. Voi että, kielot on minunkin lemppareita. Meilläpäin niitä kasvaa ihan mielettömästi, mutta mun on hankala mennä keräämään. Ja ihanat koirakaverukset sulla on lenkkikavereina:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Etanaelli! Oltiin tänään ulkoiluttamassa tuota hoitokoiraa ja tuolla ne taas paineli kielojen seassa :)

      Poista