kesäkuuta 17, 2013

Kummitätinä olon ihanuus

Minulla on neljä kummilasta: kolme suloista tyttöä ja yksi komea poika. Kummius velvoittaisi minut yhdessä vanhempien kanssa huolehtimaan kummilasteni kristillisestä kasvatuksesta mutta siihen en kyllä ole osallistunut kuten eivät varmaan kovin monet muutkaan kummit kummilastensa elämässä nykypäivänä...

Kummipoikani on nyt jo täysikäinen nuori aikuinen. Aikoinaan sain suuren kunnian ystävältäni olla tämän pienen nyytin sylikummina. Ristiäisten aikaan oli talvi ja melkoinen paukkupakkanen mutta minulla ihan hirvittävän kuuma koska jännitin hieman kitisevän lapsen pitämistä sylissäni mutta hyvin kaikki sujui ja lapsi sai nimen loppujen lopuksi. Kaunis ja liikuttava tapahtuma!

Sitten kuluikin muutamia vuosia ennen kuin sain seuraavan kerran kunnian tulla kummitädiksi uudelleen ja seuraavat kummilapseni ovatkin sitten olleet suloisia pikkuneitejä. Hauska yhteensattuma muuten, että kaikkien kummityttöjeni nimet alkavat A-kirjaimella :)

Eilen oli keskimmäisen prinsessan 10-vuotissyntymäpäivät ja kummitädille meinasi käydä vähän köpelösti. Menin tankkaamaan autoa hirveässä kaatosateessa lähteäkseni ajamaan juhlapaikalla kun huomasin ettei korttini toiminutkaan maksuautomaatissa. Kokeilin useita kertoja ja kahdella eri huoltoasemallakin peräti mutta maksujärjestelmä ei toiminut eikä minulla ollut euroakaan lompakossa. Tankki oli niin tyhjä ettei auttanut kuin odottaa käteisen tuojaa ja mennä sitten syntymäpäiville vähän myöhässä. Kummitäti pahoittelee vielä kerran ettei nähnyt virallista kynttilöiden puhallusta ja kakunleikkausta.




Tähtiin hurahtanut kummitäti löysi kummitytölleen Lindexilta ihanat tähdillä koristellut stretchfarkut.
Yläosaksi löysin Kappahlista kesäisen pitsipaitulin ja sen alle valkoisen topin. Ja mukaan pieni ripaus punaisia korvakoruja piristämään sini-valkoista asua. Mietin pitkään olisivatko nuo sulkakorvikset vähän liikaa 10-vuotiaalle mutta synttärinsankarin mielestä eivät todellakaan ole vaan hänellä on vielä isommatkin sulat ollut korvissaan :) Trenditietoinen tytteli siis!



Synttärikortti kummitytölle löytyi joko Pietarsaaren Blossomista tai sitten Memories Marin Putiikista Tuusulasta - en muista kummasta mutta keräsin ison pinon näitä ihania mustavalkoisia kortteja tulevia muistamisia ajatellen mukaani.



Vaatteet olivat synttäritytölle mieluiset :) joten kummitäti oli onnistunut ostoksissaan.
Ihanat juhlat ja upeat tarjoilut taas jälleen kerran. Kummitäti jää odottamaan ensi vuotta ja seuraavia synttärijuhlia!









2 kommenttia:

  1. Vanhat mustavalkoiset kortit on minunkin makuuni. Kivoja lahjoja oli löytänyt tytölle.

    VastaaPoista