syyskuuta 01, 2013

Maailman kahdeksas ihme

Pari vuotta sitten talvisen Tukholman reissuni aikana sain tilaisuuden käydä tutustumassa melkoiseen kiinalaiseen löytöön Skeppsholmenin saaren kallioluolassa. Pelkästään maanalaiseen luolaan meneminen oli äärimmäisen kiehtovaa ja itse näyttely lumosi minut täysin. Nyt kesälomani aikana tarjoutui taas tilaisuus nähdä tämä mahtava Terrakotta-armeija Tampereen Vapriikissa joten en empinyt yhtään kun ystäväni T ehdotti minulle reissua katsastamaan minkälaisella kokoonpanolla armeija olisi tuotu Suomeen.




En ollut aiemmin käynyt Vapriikissa ja meille meinasi käydä vähän köpelösti parkkipaikkaa etsiessä. Katselimme, että suoraan Vapriikkiin johtavalla kadulla oli autoja parkissa ja yksi paikka vapaana. Hieman hämärältä vaikuttava kylttiviidakko sai meidät empimään auton jättämistä kadulle ja onneksi emme tehneet niin sillä palatessamme näyttelykierrokselta heilui kaikkien autojen tuulilasissa iloisesti 50€ sakkolappu. Harmittaa kun en ottanut kuvaa siitä kieltomerkistä sillä sen verran oudolta siinä olevat ohjeet vaikuttivat. Kannatti siis kävellä muutaman korttelin päästä :)


Näyttely tuntui melko suositulta ainakin kesäloma aikana. Kun lähdimme näyttelystä parin tunnin kiertelyn jälkeen kiemurteli satojen metrien pituinen jono Vapriikin pihamaalla. Säästyimme tällaiselta jonottamiselta ja pääsimme lähes suoraan sisälle.


"Qin kuninkaan nenä on kuin ampiaisella, rinta kuin kananpojalla ja ääni kuin sakaalilla. Hän on armoton, hänen sydämensä on kuin tiikerin tai suden. Vaikeuksia kohdatessaan hän nöyrtyy alttiisti. Kun hän menestyy, hän tuhoaa miehiä ilman tunnon tuskia, jos hän onnistuu valloittamaan valtakunnan me jäämme hänen vangeikseen."

Aika karmivasti on valtion neuvonantaja Wei Lao kuvannut Kiinan ensimmäisen keisari Qinia vuonna 237 e.a.a. Uskomatonta on myös se, että keisari Qin oli 13-vuotias noustessaan valtaistuimelle. OHO, siis meidän nykyisen mittapuun mukaan teini-iän kanssa kamppaileva nuori miehenalku :)
  


Nuoresta iästään huolimatta keisari Qin oli hyvin toimelias ja aloitti mm. valtaisan Kiinan muurin rakentamisen. Keisarin koko valtakauden ajan hän myös pystytti itselleen hautakammiota ja sinne tehtiin tätä valtavaa Terrakotta-armeijaa. Valitettavasti Kiinan ensimmäinen keisari ei ehtinyt nauttia hautakammiostaan valmiina kovin montaa vuotta ennen kuolemaansa. Kammion rakentaminen kesti peräti 40 vuotta ja sitä oli rakentamassa arviolta 700 000 - 750 000 työmiestä. Ihan käsittämätön määrä ihmisiä mutta huomioonottaen Terrakotta-armeijan isojen sotilaiden määrän - 8000 kappaletta - ja tuon ajan rakennusmenetelmät ei se ehkä sittenkään ole niin suuri määrä...

 Vapriikin näyttelyssä on mukana pienoismalleja esittämässä Terrakotta-armeijan valmistamista. Savea on muotoiltu makkaratekniikalla eli 2cm paksuisia levyjä on pinottu päälleikkäin renkaiksi eikä koko patsasta ole valettu muottiin. Makkaratekniikan ansiosta kustakin patsaasta saatiin yksilöllisempiä eli sotilaiden kasvot ovat kaikki erilaisia kasvonpiirteiltään. 


Alunperin sotilaat olivat vielä maalattuja mutta värit ovat nyt haalistuneet...sääli! Keisari sai mukaansa hautakammioonsa kuoleman jälkeiseen elämään kaikkea mitä hänen katsottiin siellä tarvitsevan eli käytännössä katsoen kokonaisen armeijan terrakotta sotilaita, vaatteita, koruja, huonekaluja, eläimiä ja ylipäätänsä kaikkea mitä vainajan katsottiin tarvitsevan tuonpuoleisessa elämässä. Hautakammioon laitettiin myös ihmisuhreja....kuulostaa melko karmivalta....





Vapriikin näyttelyssä minuun teki suurimman vaikutuksen nämä ensimmäisen keisarin juhlavaunut ja niitä vetävä nelipäinen hevosjoukko. Keisarilla näytti olevan päivänvarjo päänsä päällä ja näitä olikin kutsuttu ns. mukaviksi vaunuiksi.



Näitä keisarin vaunuja en muista nähneeni Tukholman näyttelyssä. Mielenkiintoinen oli myös valokuva niiden löytymisestä. Näyttelyssä oli kattavasti valokuvamateriaalia, joka avulla sai vähän perpektiiviä siihen millaista hautakammiossa on saattanut olla.


Eivät tainneet ne köyhät maanviljelijät Xi'ain kaupungin ulkopuolelta vuonna 1974 kaivonpaikkaa kaivaessaan ymmärtää minkälaisen löydön he tekivätkään.


Pistäydyimme vielä Vapriikin museokaupassa, josta olisi voinut ostaa kotiin Terrakotta-armeijan pienoispatsaita tai muuta Kiina aiheista tavaraa.



Olen nähnyt nyt kahdesti tämän maailman kahdeksanneksi ihmeeksi kutsutun kiinalaisen Terrakotta-armeijan ja se on todella lumoava. Pelkästään se ajatus ettei ensimmäisen keisarin hautakammiota ole vieläkään löydetty tekee tästä hieman mystisen vielä eli jos/kun se joskus löytyy täydentyy Terrakotta-armeija täydelliseksi. Tampereelle ja Vapriikille on ollut mieletön kunnia saada tämä näyttely Suomeen.

Näyttely on auki 1.12.2013 saakka eli vielä ehtii siis oikein hyvin Vapriikkiin.

《史记·秦始皇本纪》 始皇初即位,穿治郦山,及并天下,天下徒送诣七十余万人,穿三泉,下铜而致椁,宫观百官奇器珍怪徙臧满之。令匠作机驽矢,有所穿近者辄射之。以水银为百川江河大海,机相灌输,上具天文,下具地理。以人鱼膏为烛,度不灭者久之。二世曰:"先帝后宫非有子者,出焉不宜。" 皆令从死,死者甚众。葬既已下,或言工匠为机,臧皆知之,臧重即泄。大事毕,已臧,闭中羡,下外羡门,尽闭工匠臧者,无复出者。树草木以象山。













4 kommenttia:

  1. tämän(kin) olisin halunnut nähdä! pidän kaikesta kiinalaisesta (ylläri) ...kiva toi Maneki Neko , onnen ja varauden kissi!

    VastaaPoista
  2. Vastaukset
    1. Mutta ehdithän sä tämän nähdä ennen lähtöäsi....vai meneekö tiukille?
      Olen miettinyt tällaisen kissan hankkimista.... ;)

      Poista
  3. tiukille menee. minulla on Maneki Neko KL:ssä

    VastaaPoista