syyskuuta 13, 2013

MIAU - Kissojen Yö

MIAU - Nyt on taas se aika vuodesta kun mirrien ja kollien on aika hiippailla Kissojen Yöhön Korkeasaareen miukumaan :) Useat eläintarhat, joissa olen elämäni varrella vieraillut ovat olleet hieman ankeita ja nuhjuisiakin paikkoja. Eläimet pienissä häkeissään ovat näyttäneet surullisilta ja juurikaan vihreyttä ei näissä eläintarhoissa ole näkynyt. Korkeasaari on eläintarhana ihan huippupaikka juuri vihreän luontonsa ja väljyytensä takia tutustua sekä eksoottisiin että vähän tutumpiinkin eläimiin omalla eläintarha saarella. Melkoinen elämys myös jos matkustaa saarelle lautalla mutta toki autollakin pääse perinteisesti Mustikkamaan kautta. Lauttoja lähtee sekä Kauppatorin että Hakaniemen rannasta. Lapsena yksi Korkeasaari vierailun kohokohta oli juurikin tuo lauttamatka vesibussilla.


Oltiin viikko sitten miukumassa kummitytön kanssa Kissojen Yössä ja karttahan pitää tutkia äärimmäisen tarkkaan ennen saareen syvemmälle rantautumista :) Kummityttöni oli vähän huolissaan ehditäänkö edes ruokinta-aikoihin Kissalaaksoon kun kävelymatkaa Mustikkamaan sillan kautta Korkeasaareen kertyy melkoisesti. Mutta hyvin me loppujen lopuksi sitten ehdimme...




Kummityttö oli tosi trendikkäissä farkkulappuhaalareissa ja violetissa, pitkähihaisessa H&M for Kids t-paidassa. Oranssit tennarit ja violettikukkainen hattu kruunasivat tytön eläintarha asun. Kummitädin vaatetuksesta tulossa ihan oma postaus myöhemmin.


Kyllä näillä hampailla luulisi pärjäävän ruokailussa!



Herra ja Rouva Leijona astelivat ylväästi häkissään. "UPEAN hieno harja", sanoi kummityttöni.
Eikä vastapäisen häkin Herra Tiikeri jäänyt komeudessa yhtään leijonille. Ihailimme myös niiden paksuja häntiä ja pehmeää liikehdintää.




Käytiin muuten tarkasti läpi tätä kissaeläinten vuorokausirytmiä tästä opastetaulusta: päivällä nukutaan ja yöksi virkistäydytään. Eskarin nyt syksyllä aloittanut kummityttö totesi "Ei ne kyllä voi mitään koulua käydä jos nukkuvat kaiket päivät." että siinäs kuulitte! Eskari on mitä ilmeisemmin mieluista puuhaa ja siellä viihdytään :)

Viime vuonna Kissojen Yössä saimme huikeat kasvomaalit kummitytön kanssa...

...tänä vuonna kummityttöni askarteli itselleen veikeät eläinkorvat. Eläinprinttikankaista sai valita mieluisensa ja sitten muotilla sen malliset korvat mitä eläintä halusi muistuttaa ja sakset käteen. Kummitäti vähän auttoi tässä saksimisessa kun Korkeasaaren sakset olivat kovin tylsiä kaikkia.


Ja sitten liiman levitys kankaaseen, kuminauha ja korvien painaminen yhteen :)
Osa "kissailijoista" oli pukeutunut ihan kokonaan eläinkuoseihin....ja kuulemma me kummitytön kanssa olemme ensi vuonna tällaisissa eläinhaalareissa. Täytyy nyt jo alkaa kuumeisesti googlettaa mistä tällaisia eläinpukuja mahtaa saada edes kummitytölle? Jos teillä on vinkata joku paikka niin laittaa viestiä.


Kissojen jälkeen siirryimme katsomaan saukkoja, jotka olivat kyllä melkoisia yleisön kosiskelijoita. Eläintenhoitajan heitettyä niille kaloja alkoi saukkoaitauksessa sellainen show etten saanut näistä molskijoista yhtään julkaisukelpoista kuvaa. Siinä uitiin selällään, mahallaan ja kyljittäin kala suussa ja ilman kalaa. Melkoisia uimataitureita nämä viiksekkäät saukot!

Ja olihan meidän pakko käydä katsomassa mitä berberi-apinoille kuuluu nyt kun niiltä on otettu se kuuluisa pinkki Lumia-puhelin pois. Yhtä apinaa näytti kiinnostavan keltainen harava joten muutakin puuhaa on kännykän räpläilyn jälkeen löytynyt.



Berberiapina-aitauksen edessä kuuntelin mielenkiintoisen keskustelun. "Isi, isi, ihmiset pohjautuu apinoista!" Isä "Kuka sulle niin on sanonut?" Ehkä noin 9-vuotias poika "Koulussa ope on sanonut niin." Jäyhä isä totesi pojalleen "Isä on ainakin Jumalan luoma kuten iso kirja opettaa." Poika meni ihan hiljaiseksi ja varmaan mietti, että onko ope vai isi oikeassa.... Elämän suurien kysymysten äärellä oltiin selkeästi mutta onneksi kummityttö ei joko kuullut tai rekisteröinnyt tätä keskustelua. En nimittäin tiedä miten tämän olisin hänelle selittänyt...

Tänään sitten se toinen mahdollisuus nähdä isojen kissaeläinten ruokkimista ja muitakin hauskoja karvaisia eläinkavereita Kissojen Yössä Korkeasaaressa.

Hauskaa perjantai iltaa joka tapauksessa kaikille - MIAU!



4 kommenttia:

  1. Upea kissanainen!

    Eipä ole tullut Korkeasaaressa muutamaan vuoteen käytyä, vaikka pari kertaa on ollut puhetta sinne menosta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kissanainen henkeen ja vereen :) tosin tänä vuonna en saanut tuota kasvomaalausta...

      Nyt siippa kainaloon ja Korkeasaareen :)

      Poista
  2. hei Marjo ja terveiset Kl.stä! on noi kissat vaan niin upeita! toi vika on mainio kuva...siellä se tuijottaa illan hämyssä maailman menoa...ja tuumaa:" eiköhän tämä poseeraaminen ja valokuvaaminen tältä päivältä riitä"

    voi hyvin ja kirjoitellaa! ja tervetuloa tännepäin maailmaa!
    Sari ja Pate

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oikein kiitos Sari! Viimeisen kuvan kissa on kotoinen ilves....kummityttö bongasi sen.

      Kiitos - jään suunnittelemaan sitä matkaa sitten maailman toiselle puolelle. Terveisiä Patelle :)

      Poista