joulukuuta 12, 2013

Luukku 12 ja uusi hedelmäherkku

Topi Tonttu on tutustunut uuteen hedelmäherkkuun granaattiomenaan. Hedelmä muistuttaa Topista vähän omenaa tai sipulia ja sen päällä on hauskannäköinen pieni kruunu. Granaattiomenasta leikataan irti hattu ja pohjaosa ja tehdään veitsellä viillot kuoreen lohkojen kohdalle. Sitten Topi Tonttu täytti kulhon täyteen kylmää vettä ja upotti hedelmän vesikylpyyn, upsista! Sitten vain hihat ylös ja kädet kulhoon. Veden alla Topi mursi auki lohkot ja erotti siemenet lokeroista. Lopulta kaikki lokerot oli tyhjennetty punaisista siemenistä ja vedenpinnalla kellui vain roskia. Reikäkauhalla roskat pois, tuumi Topi Tonttu. Seuraavaksi vesi kaadetin siivilän läpi pois ja siemenet vain jäävät jäljelle. Onkin aika herkutella ja Topi Tontulle tämä uusi hedelmä tuttavuus maistuikin :) Kaupasta Topi nappasi mukaan selkeät ohjeet millä tästä vaikeasta tehtävästä selvittiin kunnialla!


Vuosi sitten Pyykkipoika Tontut olivat puolestaan luistelemassa Rouva Lampaan kanssa tai tuttavallisemmin siis Lauran :) Onneksi on tekojäitä kun järvet eivät vielä ole jäässä merestä puhumattakaan täällä etelässä. Ja heikoille jäille ei saa mennä, muistuttivat Tontut.


Edellisvuonna Minnie seikkaili kukkakaupassa ja meni ihan pyörälle päästään kun kukkia oli niin paljon ja ne tuoksuivat huumaavalle....


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti