Pages

joulukuuta 11, 2013

Luukussa 11 tuoksuu glögi

Topi Tonttu on jo kaivanut glögipadan esille ja lämmittää punaista juomaa itselleen ja ystävilleen talvi-illan lämmikkeeksi. Kuuma juoma on mukavaa vaikka ulkoilun jälkeen ja siihen on kiva laittaa mausteeksi rusinoita ja mantelilastuja. Glögi maistuu ihan sellaisenaan tai vaikka joulutorttujen kera. Vaihtelun vuoksi voni seuraavalla kerralla nauttiakin sitten vaikka valkoista glögijuomaa piparien kanssa, tuumi Topi Tonttu glögiä hämmentäessään.  

 
Pyykkipoika Tontut nuuhkivat kilpaa vuosi sitten joulukukkien huumaavaa tuoksua. On amaryllistä, hyasinttia ja jouluruusuakin kaupan hyllyillä joten melkein saattaa valinnan vaikeus yllättää kukkien ostajan. Pääasia on saada kaunistamaan kotia joululta tuoksuvia kukkia, tuumivat Tontut.
 
 
Minnien joulukalenterissa puolestaan vuotta aiemmin askarreltiin vähän joulukoristeita. Jokaisessa kodissa varmaan poltellaan tuikkukynttilöitä ja niistä jää yli paljon alumiinikuoria kynttilän polttamisen jälkeen. Alumiinikuoresta voi leikata irti reunoista pieniä kolmioita ja taitella sen jälkeen auki nämä alumiinikuoret. Näin saadaan aikaan kiiltäviä tähtiä, joita voi sitten laittaa langalla yhteen ja tehdä niistä ikkunaan tai vaikkapa parvekkeelle tähtinauhan. Helppoa ja halpaa joulukoristeiden tekoa. Ihan pienimpien askarlelijoiden kannattaa varoa alumiinikuorien teräviä reunoja.

2 kommenttia:

  1. täältä en ole glögiä löytänyt. en kyllä sitä juo...mutta kiva katsella mitä on kauppojen hyllyissä

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei taida glögi olla Kuala Lumpurissa kovin suosittua.... :D

      Poista