helmikuuta 24, 2013

Kirpparilla Kanuunassa

Piipahdin lauantaina kirpputorilla ekaa kertaa kuluvana vuonna. Olin keskustassa liikenteessä ja ajoin iltapäivällä Merikatua kotia kohti Espooseen kun bongasin Kaivarin Kanuunan mainoskyltit jalkakäytävällä. Kuin tilauksesta kadunvarrella oli vielä tyhjä parkkipaikka joten pakkohan sisälle oli mennä kiertelemään.

Kaivarin Kanuuna mainostaa itseään laadukkaana itsepalvelukirppiksenä ja sellainen se mielestäni myös on. Siellä on siistit tilat ja hyvää tavaraa myynnissä tosin jotkut ovat hinnoitelleet tavaransa vähän yläkanttiin mutta ainahan saa pyytää ja joku voi jopa maksaakin pyydetyn hinnan!


Ensimmäisenä silmiini sattui hauska kangaslaukku - mahtava kuviointi! Tästä laukusta vain pyydettiin ihan liikaa eli 20€ joten rekkiin jäi roikkumaan.

Kaivarin Kanuunassa on oma Design Corner, jossa laadukkaita merkkituotteita, vaatteita, kenkiä ja taide-esineitä. Tälläkin kertaa olisi ollut tarjolla mm. Fendin ja Guessin kenkiä. Koska minulla on iso jalka niin melko harvoin löydän kenkiä kirppareilta. Toisaalta taas Outletit ovat minulle oivallisia löytöretkeilypaikkoja kenkien suhteen kun koot 40-41 jäävät usein myymättä ja päätyvät sitten tehtaanmyymälöihin ja sehän sopii minulle.


Kanuunassa on pysyväis vintage-shop, jossa käyn aina hypistelemässä kaikkea ihanaa vanhaa, kaunista ja ah, niin laadukasta. 40- ja 50-luvun mekoissa näkyy taidokas ompelujälki ja myös materiaalit ovat vähän toista kuin nykyään. Olin ennen joulua Iso-Roban Fidassa Outi Pyyn Trashion Night -illassa. Trashionisti Outi korosti, että jos kirppareilta löytää nykyään enää mitään hyvää se on tullut juuri myyntiin jonkun isomummon perintöjäämistöstä ja kannattaa ostaa saman tien pois. Tämän hetken materiaalit eivät välttämättä kestä samalla tavalla kuin aikaisemmin käytetyt joten niiden uudelleenkierrättäminen ei onnistu. Meidän vaatekulttuurista on tullut entistä enemmän "pidä ja heitä pois" -tyylistä mikä minusta on todella sääli!


Vintage-shopista bongasin lempiväriäni oranssia ihanassa puuvillamekossa!

Mekkoon oli somistettu 'hääpäähine' eli kukkaseppeleen tyyppinen koriste. Ihana boho chic -tyylinen kokonaisuus ja äärettömän kauniit kirjailut miehustassa myös.


Samasta vintage-nurkkauksesta olisi saanut myös 70-luvun niukan paitiksen Moulin Rouge kuvilla. Kuvassa paitis vaikuttaa sekavammalta mitä oli luonnossa. Toulouse-Lautrec kuvia ja jännä väriyhdistelmä.


Yhdellä myyntipöydällä oli myynnissä viime syksyn Lindex Misson malliston melkein käyttämätön villatakki 20 eurolla. Myyjällä roikkuivat vielä nimittäin varanapit kaupan alkuperäisessä, pienessä muovipussissa sisäsaumassa.
Samalla olisi voinut ostaa nämä huippukorkeat kultapohjalliset sandaletit! Eipä näitä kenkiäkään juuri oltu käytetty mutta minulle väärää kokoa taasen.


Minua Kaivopuiston Kanuunan kirppiksessä viehähtää myös itse tila eli ollaan vanhan talon kellarissa ja välillä siellä tällainen kirahvin mittainen saa siis todella varo päätään ja kulkea kumarassa.


Melkoiset miesten luistimet. Pysyisiköhän näillä enää kukaan pystyssä :)


Koska olen luonteeltani vähän harakka rakastan myös vanhaa hopeaa ja uushopeaa. Erikoinen malli tällä kulholla ja mietin mihin käyttötarkoitukseen se on mahdettu valmistaa? Ehkä tuossa kastikeveneessä pidettiin jotain ihanaa kastiketta ja tässä matalassa osassa sen kanssa tarjottavia?


Metsästän kirpputoreilta aina vanhoja vintage koruja mutta eiliseltä reissulta palasin niidenkin suhteen tyhjin käsin. Piianpeili oli viehättävä. Omani on peräisin Riihimäeltä lasimuseon yhteydessä olleelta kirppikselta muutaman vuoden takaa ja neliskulmainen. Piianpeileissä on jotain NIIN sympaattista :)

Eilisen kirppiksen saldo oli kuppi kahvia Kaivarin Kanuunan kahviossa.

Nyt ulos aurinkoon ja nauttimaan talven riemuista!




















helmikuuta 23, 2013

Homing

Kiireinen viikko toipilaana töissä takana joten TGIF!

Nopeasti kaupan kautta kotiin ja Minnien kanssa ulkoilemaan. Päädyttiin kävelylenkin jälkeen vielä koirapuistoon ja tavattiin vanha puistolainen pitkästä aikaan. Kiva nähdä sekä koiraa että isäntää ja havaita miten paljon Nemi oli kasvanut kun ei oltu nähty vähään aikaan.

Vaikka olen luonteeltani melkoinen sähköjänis on sellaisia hetkiä jolloin homing tai kotoisammin kotoilu on ihan ylivoimaista. Tänä perjantaina päätin pyhittää ajan juuri tähän. Pesukoneet pyörimään sekä keittiössä ja kylpyhuoneessa ja sillä aikaa vain olemista.


Kuppi kuumaa teetä lämmittäisi oikein mukavasti lenkkeilyn jälkeen. Puhelin äänettömälle, kasa lukemattomia muoti- ja sisustuslehtiä kainaloon ja makuuhuonetta kohti. Ai, niin koiralle puruluu - meinasi melkein unohtua!




Olen vuosia tilannut Annan ja Glorian Kodin itselleni mutta varmaan melkein kaikki kotimaiset sisustuslehdet tulee ostettua ja vino pino muotilehtiä siihen kylkiäiseksi. Lisäksi tulee hankittua sisustuskirjoja joten aina kyllä löytyy jotain luettavaa tai katseltavaa.




Sain muuten joululahjaksi uudet kotoilu sukat eli lämpimät , harmaaraidalliset kangaspohjilla varustetut karvapallosukat - niin IHANAT!


Kotoilu virkisti mukavasti eli ennen Voice of Finlandin alkua ehdin ripustaa vielä pyykit ja tyhjentää astianpesukoneen. Suosittelen kotoilua kaikille!











helmikuuta 20, 2013

Moomin

Pari viikkoa sitten odotin vuoroani Cosin sovituskoppiin Galleria Esplanadissa kun silmiin osui kaksi lapsuudesta tuttua muumihahmoa. Siinä ne seisoa jököttivät Muumimamma ja Muumipappa tutun turvallisen näköisinä pöydällä Cosin lastenvaatteiden keskellä! Muumeista tulee aina NIIN hyvälle tuulelle ja lapsena minun mielikirjojani olivat ehdottomasti Muumipeikko ja Pyrstötähti ja Muumilaakson marraskuu. Ovat muuten vieläkin tuossa kirjahyllyssä eikä siitä ole montaakaan kesää kun luin taas ne molemmat. Tove Jansson osasi todella kirjoittaa ja kirjat avautuvat aivan eri tavalla nyt aikuisena kuin lapsena konsanaan.


Sovitettuani vaatteet ja palattuani takaisin lasten vaateosastolle huomasin, että samaisia muumihahmoja voi myös ostaa Cosista ja nappasin mukaani tällaiset koottavat levysetit ajatuksena - "hyviä synttäri- tai muita lahjoja kummilapsille"!


Vaan kuinkas sitten kävikään?

Viikonloppuna kun olin sairaana kävi aika pitkäksi ja kaipasin jotain pikku puuhastelua joten ajattelin ihan vain vähän katsella näitä mutta toisin kävi. Yhtäkkiä huomasin, että levypaketit oli avattu ja lopun arvaattekin....



Olen ylpeä, että tällä kertaa jaksoin seurata ohjeita enkä lähteä soveltamaan kesken kaiken koska nyt tämä meni kerralla oikein! Minulla on paha tapa katsoa ohjeet ylimalkaan ja alkaa suoraan tekemään ja joskus sitten menee vähän vikaan...



Papan silinteri kasassa eli nyt Mamman kimppuun!


Muumimamma oli potilaalle selkeästi vaikeampi haaste ja osiakin enemmän. Ensin tehtiin essu!



Ja sitten lähdettiin kasaamaan itse peikkoa osa kerrallaan....


Ja sitten oli valmista. Mun Muumimamma ja Muumipappa :)


Lapset ovat terveitä kun ne leikkivät ja tekee hyvää meille aikuisillekin silloin tällöin.
Kokeilkaa itse jos ette usko.
Ja kummilapsille tiedoksi - täti käy ostamassa uudet muumit kun nämä jää asumaan meille!





helmikuuta 17, 2013

Kauneusilta ystäville

Olen perjantaista lähtien tassutellut kotona pyjamassa ja villasukissa keuhkoputkentulehduksen kourissa eli siksi bloggaaminen tästä aiheesta tulee nyt vähän jälkijunassa. Antibiootit tuntuvat vähitellen auttavan ja mieli tekisi jo mennä kaupungille viettämään perinteistä Ravintolapäivää mutta taidan silti vielä kuluvan päivän ottaa vähän iisimmin.


Ystävänpäivänä Kauneustavaratalo Eve tarjosi kanta-asiakasillan teemalla 'Ihosi Ystävä' kauppakeskus Sellossa. Aihe tuntui kiinnostavan naisia sillä jo hyvissä ajoin ennen tilaisuuden alkua oli ulkopuolelle kertynyt melkoinen jono.


Ovelta käteen lasi kuohuvaa ja suussasulavia SisDelin cocktail- paloja ja sitten kuuntelemaan illan luonnonkosmetiikan asiantuntijaa, ekokosmetologi Satu-Aamu Kangasta.


Satu-Aamu käsitteli luennossaan luonnonkosmetiikan ja synteettisen kosmetiikan eroja. Hän kertoi haitallisista parabeeneista, joita käytetään kosmetiikassa parantamaan tuotteen ulkonäköä ja säilyvyyttä. Parabeenit aiheuttavat allergioita ja lisäävät ihosairauksia sekä niiden on epäilty jopa altistavan naisen rintasyövälle. Hui!

Seuraavaksi Satu-Aamu kertoi toisesta synteettisen kosmetiikan peikosta eli mineraaliöljystä, jota käytetään kosteuttavissa voiteissa kasvoille, huulille, silmille, käsille kuin koko vartalollekin. Mineraaliöljyt muodostavat iholle kalvon, jonka läpi sen on vaikea hengittää eli tätä kautta ihon luontainen soluntuotanto vaikeutuu. Seurauksena voivat olla mustapäät, ihon kuivuminen, maksaläiskät ja ihon ennenaikainen vanheneminen. Mineraaliöljyjä on myös värivoiteissa ja hiustenhoitotuotteissa muistutti Satu-Aamu.

Kolmas synteettisen kosmetiikan haitallinen aineosa on propyleeniglykoli - vaikea sana, piti oikein tarkistaa kahdesti, että kirjoitin sen todella oikein! Propyleeniglykolia on äärimmäisen helppoa ja halpaa tuottaa joten sitä käytetään todella paljon kosmetiikkateollisuudessa. Kemikaalin tehtävänä on lisätä ihon kosteutta. Satu-Aamu mainitsi, että propyleeniglykoli voi aiheuttaa allergisen ihottuman ja kosketusihottuman iholla. Äärimmäisen mielenkiintoinen puheenvuoro ja päätin kotona vähän tarkistella mitä oma kosmetiikkavarastoni sisältäisi ja ennenkaikkea olisiko tuotteissani em. kolmea ainetta tuoteselosteissa....


Toinen uusi ja mielenkiintoinen tuttavuus oli Mia Höytö, joka lanseerasi viime syksynä oman, täysin kotimaisen Ecocert-sertifikaatin saaneen luonnonkosmetiikkasarjan. Mia kertoi alunperin olleensa kampaaja ja alkaneensa sitten opiskella yhteiskuntatieteitä. Mian kehitystyö oman kosmetiikkasarjan eteen alkoi 1,5 vuotta sitten ja nyt Mian tuotteita siis myydään myös Evessä. Melkoinen saavutus nuorelta naiselta! Ehdin vähän tuoksutella ja kokeilla näitä tuotteita ja minulle heräsi kiinnostus laajemmin kokeilla Mian tuotteita myös kotona. Usein sarjat, joita myydään myös apteekeissa (tuotteita myy Vuosaaren apteekki nettikaupan ja muutaman muun paikan lisäksi) ovat jotenkin kliinisen tuoksuisia mutta Mia Höytö Cosmetics ei vaikuttanut sellaiselta eli laitetaan kokeilulistalle.



Mian tuotteilla oli myös mahtavat nimet: IHANA Moisturising Cream, UNELMA Intensive Moisturising Facial Cream, KAUNIS Facial Cleansing Gel, SILKKI Body Cream ja VALO Eye Cream. Eleettömän tyylikkäät pakkaukset eli toivotan Mialle onnea ja menestystä sarjan kanssa.


Jurliquen osastolla yksi onnellinen kanta-asiakas sai Hydrating Rose Facial näytöskasvohoidon ja paikalla oli myös Jurlique-asiantuntija Mari Norrman. Rose Facial kasvohoito ensiesiteltiin tilaisuudessa ja on siis nyt saatavana myös DaySpan puolelta.


Jurliquen tuotteet ovat peräisin Etelä-Australiasta ja Jurliquen ainutlaatuinen kasvitieteellinen osaaminen perustuu omaan sertifioituun luomumaatilaan, jossa kaikki viljely ja toiminta on ollut biodynaamista jo 25 vuoden ajan. Jurlique noudattaa kaikessa toiminnassaan kestävän kehityksen periaatetta.


Ehdin pikaisesti tuoksutella myös Honoré des Prés -luomutuoksuja. Näillä vuonna 2008 lanseeratulla kahdeksalla ranskalaisella tuoksulla on myös Ecocert luomusertifiointi.
VAMP Á NY - Eau de Parfum hurmasi eli trendikäs, urbaani ja naisellinen tuoksu voisi sopia minulle! Ja pakkaus on yliveto eli take away kahvimuki - me like a lot!



Lopuksi pistäydyin vielä tutkimassa puolalaisen Ziajan valikoiman. Vuosi sitten keväällä Elle-lehti palkitsi Ziajan Cocoa Butter -vartalovoin Elle Beauty Awardsilla. Itse olen kokeillut Ziaja Goat Milk päivävoidetta, joka on allergiatestattu ja  riittävän kevyt mutta silti kosteuttava voide. Ystäväni Alli puolestaan vannoo Ziajan Rose Butter day creamin puolesta.

Mukava kantisilta ja uutta informaatiota tuli runsaasti! Kiitos Eve, Sini ja tytöt!




 

 

 







helmikuuta 14, 2013

Herkkupala tikussa ystävälle

Helmikuun 14.päivänä on perinteisesti ollut Valentine's Day eli muinaista roomalaista perua oleva sydänten päivä rakastavaisten keskuudessa. Joidenkin uskomusten mukaan linnut valitsevat itselleen parin juuri Valentinuksen päivä. Suomeen 1980-luvulla rantautunutta Ystävänpäivää voi viettää vaikka pyöräyttämällä herkkupalan tikussa hyville ystäville.

Löysin uudesta Talo & Koti -lehdestä kokeilemisen arvoisen kakkutikkari reseptin. Olen hulluna perunaleivoksiin ja nämä cake popsit ovat juurikin niitä.



Perunaleivos tikkareihin tarvitaan
4 munaa
1 1/2 dl sokeria
1 1/2 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta


Vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi.


Yhdistä jauhot ja leivinjauhe. Siivilöi seos muna-sokerivaahtoon ja sekoita varovasti tasaiseksi.


Leivitä taikina leivinpaperoidulle pellille. Paista 225-asteisen uunin keskitasolla 6-8 minuuttia. Kumoa kypsä pohja sokeroidulle leivinpaperille ja irroita paistopaperi. Anna jäähtyä.

Pehmitä mikroaaltouunissa 100g voita mutta älä sulata sitä. Sekoita kierrevatkaimella joukkoon muna, 1 dl tomusokeria, 4 rkl kaakaojauhetta, 2 rkl punssia ja 2 rkl kahvijuomaa.


Minulla ei ollut kaapissa punssia :) joten käytin sen sijaan konjakkia.

'

Murenna joukkoon paistamasi kakkupohja ja vaivaa tasaiseksi. Anna jähmettyä tämän jälkeen jääkaapissa noin puolisen tuntia. 


Pyörittele taikinasta pieniä palloja ja työnnä ne tikkarintikkuihin. Ohjeen mukaan palloja tulisi noin 30 kappaletta mutta taisin tehdä sen verran isoja kun sain vain 26 palleroista aikaan!
En löytänyt myöskään tikkarintikkuja mistään kaupasa joten jouduin käyttämään puisia grillitikkuja katkaistuina. Hyvin nekin toimivat :)


Kiepauta tikkuja koristerakeissa. Minulla oli ihan sattumalta kaapissa samanlaisia rakeita kuin reseptin ohjeessa oli käytetty mutta mitkä tahansa pienet koristeet tarttuvat kyllä perunaleivospallojen pintaan.


Asettele tikut pystyyn sokerilla täytettyyn lasiin ja laita uudelleen jähmettymään jääkaappiín. Herkkupaloja kannattaa myös säilyttää jääkaapissa ja ottaa esille vasta nautittaessa.

Oikein hyvää ystävänpäivää kaikille ja halaus <3