tammikuuta 06, 2014

Leppoisaa loppiasta

Tänään vietetään sitten virallista joulun viimeistä päivää loppiasta. Meillä kotona joulu kyllä riisutaan pois vasta Nuutinpäivänä 13.1. Tämän joulun venyttämisen olen oppinut isoäidiltäni, joka aina muisti muistuttaa "Hyvä Tuomas joulun tuopi, paha Nuutti pois sen viepi." ja hyvin on opit iskostuneet päähäni. 

Joku oli kirjoittanut Facebookissa, että koti näyttää niin värittömältä kun joulukoristeet ja -kuusi on viety pois. Itse mietin aina samaa, että jotain ikäänkuin "puuttuu" muutaman päivän koristeiden poiskorjauksen jälkeen. Jotenkin on myös aina niin nostalgista pakata joulukoristeita  laatikoihin ja pusseihin odottamaan seuraavaa joulua. Mieleeni tulee aina muistoja jostain entisistä jouluista ja niiden juhlimisesta....



Joulukoristeiden pois pakkaamisessa täytyy taas olla tosi tarkkana ettei käy kuten kaksi vuotta sitten. Huomasin keväällä 2012, että minulta ovat oudosti hävinnet toiset Fiskarsin oranssipäiset sakset ja etsin niitä kotoa kaikkialta tuloksetta. Loppujen lopuksi päättelin harmistuneena, että sakset ovat varmaan jouluhässäkässä joutuneet erehdyksessä roskiin lahjojen paketoinnin yhteydessä. Vuosi sitten ennen joulua kun hain joulukoristeet taas kellarista esille ja avasin yhden laatikoista ihmettelin miksi Fiskarsin sakset ovatkin siellä? 

No, onneksi löytyivät ja olivat tallella mutta edelleen minulle on mysteeri miten ne olivat sinne laatikkoo joutuneet :) Tästä ei taida voida syyttää edes koiraa....Toinen asia, johon taas aion perehtyä kunnolla tässä tammikuussa on jouluvalojen pakkaaminen. Mielestäni jokaisena vuonna kerään ne todella siististi säilytykseen mutta seuraavan kerran kun otan jouluvalot esille ne ovat käsittätämön sotkunippu, jota selvitellessä menee aikaa ja hermot.



Huomasin hetki sitten roskia viedessäni, että monta joulukuusta on jo ilmestynyt roskakatoksen viereen odottamaan poiskuljetusta. Kaikki kuusissa neulaset vielä tanakasti kiinni joten harmi heittää niitä pois. Toisaalta joku oli laittanut someen kuvan omasta joulukuusestaan, joka koristeita riisuttaessa oli muuttunut pelkäksi neulattomaksi kuusenrangaksi. Siinä sitten siivoamista riittää ja silti niitä neulasia löytyy vielä juhannuksena :D


Helsingissä on menossa mahtava LUX valotapahtuma ja suuntaan taas tänään sinne ihailemaan valoa tässä pimeydessä. Tästä on tulossa sitten ihan omaa postausta kun ehdin saada kaikki kuvat koneelle ja kahlattua läpi. Mahtavia juttuja menossa ja vielä ihan ilmaiseksi ulkoillessa voi nähdä ja kuulla valotaidetta. Suosittelen piipahtamaan Senaatintorilla tai Töölönlahdella. 


Mukavaa loppiaista kaikille ja nautitaan nyt viimeisestä lomapäivästä ennen töitä :)
PUS

4 kommenttia:

  1. Meillä hävisi parina vuonna oudosti valosarjoista muuntajat, seuraavana vuonna valosarjat löytyivät, mutta muuntajia ei... Valot olivat siis käyttökelvottomat.

    Netissä pyöri video, jossa Lontoon eläintarha oli pyytänyt ihmisiä tuomaan joulukuusiaan eläintarhan leijonille joulun jälkeen. Leijonat leikkivät kuusilla, kiehnäsivät itseään niihin ja söivät neulasia. Hyvää kierrätyskäyttöä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa jos Lontoon leijonat saavat leikkiä joulukuusissa. Täytyykin käydä katsomassa tuo pätkä :)

      Poista
  2. meillä on jo kiinalaisen uudenvuoden koristeet :)))))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Rakastuin sun FB sivulla siihen turkoosi / vaaleanpunaiseen riippuvaan koristeeseen....
      Mä haluun sellaisen :)

      Poista