maaliskuuta 18, 2014

Tiistain tuumailuja

Tänään aloitin aamun nostalgisesti vanhalla kunnon Weetabixillä. Sanotaanko näin, että olen tässä kokeilussa vähän mainoksen uhri ja nyt aion popsia seuraavat viisi aamua peräkkäin näitä ja raportoida sitten miltä tuntuu. Tiistaina nämä "kakkuset" saivat seurakseen kuorittuja sharoneita ja banaania sekä tilkkasen maitoa turvotakseen. Tuli siinä mutustellessa ihan lapsuus mieleen...

'
Hyvin alkanut aamuni sai sitten takapakkia puoliltapäivin kun nappasin ensimmäisen "lottovoittoni" varmaan kuuteen seitsemään vuoteen. Kun kurvailin hammaslääkärille näin syrjäsilmällä kaksi parkkipirkkoa partioimassa jossain kadunkulmassa ja ohiajaessani mietin "eipä olekaan sakkoja tullut vuosiin". Ei olisi pitänyt ajatella näin sillä kun poski puutuneena ja huuli roikkuen palasi autolle reilun tunnin kuluttua niin mikäs se siellä pyyhkijänsulan alla heiluikaan iloisesti tuulessa - SAKKOLAPPU!!!! KÄÄK....olin asettanut parkkikiekon kiireessä ilmeisesti väärin tai kiekkoon asetettu aika oli liikahtanut eteenpäin kun viskasin kiekon koelaudalle lähtiessäni.
Sakkohan siitä oli sitten napsahtanut :(

Elokuvaillan sijaan päätinkin viettää loppu tiistain kotosalla ja se on oikeastaan ihan oikein minulle kun Hulda Huolettomana päätin heittää 60 euroa taivaan tuuliin. Harmittaa....ja jäi se leffakin näkemättä mutta otin tämän vähän kuin "rangaistuksena" itselleni. :) Päätin ja vannoin pyhästi, että hankin uuden ja paremman parkkikiekon maksaessani sakkoa hetki sitten muristen.

No, koiruuden kanssa tehtiin pitkä lenkki lumisessa maisemassa ja Minnie tuntui nauttivan siitä, että emäntä olikin kotosalla hänen kanssaan koko illan. LähiSiwassa törmäsin mieshenkilöön, joka iloisesti tervehti minua vaikka en kyllä itse tunnistanut ollenkaan kuka hän mahtoi olla? Jäi nyt sekin sitten kaivelemaan. Olen miettinyt pääni puhki kuka tämä miekkonen voisi olla ja otin yhteyttä jo kummityttöni äitiinkin poissulkien yhden meistä kummeista mutta mysteerimiehen identiteetti on edelleen hämärän peitossa.....

Outo tiistai päivä kaiken kaikkiaan vaikka terveellisesti alkoikin. Onneksi kotona voi vielä hyvällä omallatunnolla poltella tuikkukynttilöitä ja pakko tunnustaa, että ostelin eilen jo vähän keväisiä ruukkunarsisseja, jotka mahdollisesti siirtyvät parvekkeelle loppuviikosta vai pitäisikö vielä odotella hetki? Joko teillä on parvekkeella/terassilla/patiolla sipulikasveja vai vieläkö olisi oltava maltillisesti kukat sisällä?



 Keitän nyt kupillisen teetä se rauhoittaa hyvin mieltä :)

4 kommenttia:

  1. kevätt ilmassa, kun narsissit valtaa kodin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Narsissit siirtyi tänään parvekkeelle julistamaan kevät avatuksi :)

      Poista
  2. Parkkisakot kyllä harmittavat aina. Viimeisestä on jo vuosia, mutta sakkoni ovat elävä legenda edelleen töissä, kun nappasin ne työpaikan oven edestä nostaessani vain laukkuja sisään. Huuliltani pystyi kuulemma ikkunan läpi lukemaan todella tarkasti mitä sanoin...

    Weetabixista en pitänyt lapsena, enkä ole tainnut niitä maistellakaan siten lapsuuden. Voisin antaa uuden mahdollisuuden, mutta ehkä silti syön mieluummin kotitekoista mysliä.

    Kyllä sipulikasvit varmaan kestävät hyvin jo parvekkeella, siellähän on aina vähän "lämpimämpää", kuin ihan maan rajassa. Ei viime päivine pikku lumet ja kylmyyskään pahemmin näytä haittaavan. Oven vierestä bongailin tänään helmihyasinttien puskevan nuppua, narsisseissakin on jo hyvin vartta ja nuppuja tulossa. Naapuritalon seinän vieressä aurinkoisella ja suojaisalla paikalla tulppaanitkin pukkaavat lehteä. Kevät on ihanaa aikaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo...pprkkisakot saa mut kihisemään kiukusta.

      Weetaxit rapsaa odotellen....toinen päivä meni tänään :)

      Luotin parvekkeeni lämpivyyteen ja siirsin kukat sinne. Olivatkin liikaa jo auenneet yön aikana täällä sisällä.

      Poista