huhtikuuta 14, 2014

Bloggers' Inspiration Day

Viime lauantaina oli tiedossa ihan uudenlainen kiva päivä koska Lumo oli kutsunut minut avecikseen Indiedaysin Bloggers' Inspiration Day tapahtumaan Ravintola Sipulin talvipuutarhaan. Kuulosti jännältä! Olin käynyt kampaajalla edellisenä päivänä ja Katajanokan viimaisessa tuulesssa toivoin hartaasti, että edes muutama kihara olisi tallessa sisäänmentäessä. Tilaisuus oli alkanut jo puoliltapäivin ja tila oli täynnä iloisia bloggareita ja puheensorinaa kun saavuimme ennen kahta.













Tilaisuuden yhteistyökumppaneiden osastoilla kävi melkoinen kuhina kun bloggarit tutustuivat yrityksiin ja niiden tuotteisiin. Pidin Vallilan keväisistä väreistä kankaissa paljon. Minusta oli myös ihanaa, että Lumenen osastolla sai istahtaa hetkeksi ammattimeikkaajan käsittelyyn, joka loihti kasvoille meikin ja punasi huulet. Tässähän olisi melkein valmis iltameikki.


Ehdimme myös piipahtaa Axl Smithin pikkuluennolla aiheesta "Minä ja media". Axl on vielä ihanampi livenä kuin Voice of Finlandissa <3

Illalla oli sitten Fredan TIVOLIssa bloggareiden gaalailta, jossa jaettiin palkinnot valituille bloggaajille. Ihania pikkutarjoiluita ja kivoja keskusteluja tuttujen bloggaajien kanssa.





  
Iltatilaisuuden juontaja taas Axl Smith ja hän myös esitti musiikkiaan meille vieraille. Tästä linkistä pääsette kuntelemaan Axl Smithin uuden Mad F*cking Crazy biisin https://soundcloud.com/axlsmith/mfc - svengaava sanoo minä :)


Saimme päivätilaisuudesta mukaan mukavan kokoisen goodie bagin, jota olen tässä nyt sitten kotosalla tutkaillut. Siellähän on vaikka mitä kivaa: Lumenen valokynä ja huulikiilto, Viaplayn kahden kuukauden kokeilujakso, Relan tuotteita, Bioteekin aurinkokapseleita, Lorealin hiusväriä, Cloetta suklaata, Pieces kaulakoru jne...WAU!

Mukava päivä ja ilta kaiken kaikkiaan. Kiitos Lumo :)








2 kommenttia:

  1. Kiva kun lähdit mukaan, meillä oli hauska päivä & ilta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli todellakin :) ensi kerralla sitten vähän pidemmän kaavan mukaan...

      Poista