kesäkuuta 06, 2014

Gelato e Giuseppe Minetti

Sain tänään työmatkalla Tampereella maistaa jotain ihan syntisen hyvää. Puhuimme vallitsevasta helteestä ja kuumuudesta yhden asiakkaani toimistolla Sorsapuiston laidalla ja hän kehotti minua ostamaan viilentävää sekä äärimmäisen hyvää jäätelöä puiston jäätelökioskista lähtiessäni. Kioskin edessä oli todella pitkä jono ihmisiä ja minulla jo kiire seuraavaan paikkaan joten unohdin jäätelönsyönnin ja jatkoin matkaan.

Myöhemmin iltapäivällä menin Koskikeskuksen läpi ja huomasin, että siellä oli tämän Minetti Jäätelön jätskibaari eikä yhtään ihmistä jonossa. Pakkohan minun oli sitten istahtaa sinne yhden jäätelökupin syönnin ajaksi.

Tiskillä tuli hirveä paniikki mitä ihmettä minä valitsisin omaan kippooni kahden pallon verran. Oli tavallisia perusmakua vaikka kuinka paljon. Lisäksi kylmävitriinissa oli mitä mielikuvituksellisemman näköisiä Deco Artesaani ja Premium Artesaani jäätelöitä. Lopulta valitsin itselleni yhden pallon minttusuklaata ja toisen pallon valkoista vaniljaa.


Jännä juttu miten yhtäkkiä jätskibaari oli ihan täynnä ihmisiä joten onneksi pystyin tekemään vaikean valintani näiden herkkujen kanssa nopeasti ja sain vielä istumapaikan. Voi apua, miten hyvää tämä Minetin jäätelö oli. Ei yhtään liian makeaa ja rakenteltaan juuri sellaista mitä Italiassa saa. Valikoimakin melkein yhtä laaja kuin siinä roomalaisessa jätskibaarissa, jossa reppumatkallamme kävimme melkein joka ilta vuosia sitten :)



Ai, tämä Panettone jäätelö olisi varmaan ollut myös suussa sulavaa. MUMS!


Entäs sitten Cassata Siciliana.....onneksi minulla oli rajallisesti aikaa koska muuten varmaan olisin hakenut vielä ainakin yhden pallon lisää :)


Minetti jäätelötehtaan historia on alkanut jo vuonna 1925 kun Giuseppi Minetti aloitti jäätelönsä valmistamisen Ratinassa. Se miten kanteletta soittanut Giuseppi jäi Suomeen ja sai musisoida jopa kenraalikuvernööri Bobrikoville on mielenkiintoinen tarina tai miten suomalainen Tilda vaimo tuli mukaan kuvioihin. Tästä linkistä voitte lukea koko Minetti Jäätelön historia.


Upea juttu, että tällainen perinne on vuosikymmenten tauon jälkeen taas elvytetty ja aloitettu uudelleen keväällä 2013. Minetti-suvun edustajia on edelleen mukana yrityksen toiminnassa, nyt jo neljännessä sukupolvessa. Minetin jäätelöt nettisivujen mukaan tuotetaan sopimusvalmistajilla Italiassa vanhoihin resepteihin pohjautuen ja sen niiden maussa kyllä tuntee.

Kassatyttö mainitsi minulle, että Helsingin seudulla ainakin yhdessä paikassa myytäisiin jo Minetti-jäätelöä, hän ei silti muistanut missä päin Helsinkiä. Netistäkään en löytänyt lisätietoa vaikka tässä Tamperelaisen uutisessa kirjoitettiin viime vuoden marraskuussa, että vuonna 2014 tultaisiin jo pääkaupunkiseudulle. Ja ehkä sitten jonain päivänä Minetti-jäätelöä saisi myös kaupoista.
Minetti Jäätelön paluu on muuten äänetetty Paras Tamperelainen -äänestyksen vuoden 2013
ravintolateko -sarjan ykköseksi.

Kiva ja maistuva löytö hellepäivään!

Jos joku teistä tietää mistä saisin lisää tätä herkkua täältä Espoosta käsin menemättä ihan Tampereelle saakka herkuttelemaan kiitän jo etukäteen vinkkauksista. Kesään kun kuuluu niin olennaisesti jäätelö ja tämä oli syntisen hyvää.

4 kommenttia:

  1. Italialaistyyppinen jäätelö on ihanaa. Valinta on miltei aina jotain suklaista, mutta pidän myös sorbeteista. Jos tarjolla on myös sorbettia on suklaajäätelö-vadelmasorbetti aika lyömätön yhdistelmä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jännä juttu miten mä en taas koskaan valitse suklaata koska en pidä sen mausta jäätelössä. Lapsena jätin triosta aina suklaan syömättä. Oma suosikkini on ollut aina mansikka ja myös tiikeri mutta sitä saa niin harvoin enää mistään.
      Italialaiset jädet ovat niin erilaisia ja tiedän myös etteivät jotkut edes pidä niitä jäätelöinä.

      Poista
  2. Tätä täytyy testata kesäretkellä Treelle!

    VastaaPoista