marraskuuta 22, 2014

Emma, Helinä, Kello, Lelu ja Kamu - yksin tai yhdessä

Niin se sitten vain ensilumi satoi eilen ja maa peittyi valkoiseen. Kun lähdin töistä kotiin näytti maisema siltä kuin joku olisi sirotellut reippaalla kädellä tomusokeria kaiken päälle. Nyt odotellaan jännittyneenä kestääkö tätä valkoista montakin päivää vai käykö kuten sille pari viikkoa sitten sataneelle pikkulumelle - joka siis taisikin olla pääkaupunkiseudulla ensilumi :) Toisaalta tämä lumikuorrutus voisi jäädäkin vähän pidemmäksi aikaan valaisemaan kaamosta.

Tänään otimme suunnaksi näyttelykeskus WeeGeen Tapiolassa koska talo on tohinaa täynnä koko viikonlopun.  WeeGeessä järjestetään joulumyyjäiset molempina päivinä klo 11-17. Lisäksi voi nauttia lauluesityksiä, osallistua työpajoihin, kuunnella tietoiskuja erilaisista aiheista tai perheen pienemmät voivat lähteä reppureissulle Joulupukin kanssa. Mikä parasta kaikkiin WeeGeen museoihin pääsee ilmaiseksi molempina päivinä.

Näyttelykeskus WeeGeen katon alla on viisi täysin erilaista museota. EMMA - Espoon modernin taiteen museo, Espoon kaupunginmuseo KAMU, Helinä Rautavaaran museo, Suomen Lelumuseo Hevosenkenkä ja Suomen Kellomuseo.

Itse odotin eniten Saastamoinen säätiön kokoelman näyttelyn uudistamisen ensimmäisen vaiheen näkemistä. Näyttely oli avattu 19.marraskuuta yleisölle. Täytyy sanoa, että ihan huikea näyttely ja erittäin puhuttelevia teoksia, jotka olivat nyt ensimmäistä kertaa näytteillä. Näyttelyn teemana on Ihmisyys ja tästä linkistä lisäinfoa näyttelystä.


Poimin tähän muutamia itseäni eniten kiinnostaneita teoksia mutta olisin hyvin voinut kulkea näyttelyhallit läpi vielä toiseen kertaan :)

Leena Nio, Ruusu
Janne Räsänen, Suloisen kärsimyksen puutarha
Ismo Kajander, Still going strong

Ismo Kajander, Nainen ja perhoset

Mimmo Paladino, Hevonen

Eggert Pétursson, Nimetön (Nordlurlands Tröllaskalg)

Leena Luostarinen, Luostarin puutarhassa

EMMAssa on myös Victor Vasarelyn optisia maalauksia esittelevä näyttely. Jännää miten
nämä värikkäät, geometrisiin muotoihin perustuvat työt harhauttivat silmiä. Monet töistä näyttivät liikkuvan vaikkeivat ne todellisuudessa liikkuneetkaan vaan pysyivät ihan paikoillaan.


EMMAn takapihalla loistava keltainen Futuro-talo näytti juuri valkoiseen talvimaisemaan taivaalta laskeutuneelta ufolta. Talvikaudella tämä ensimmäinen sarjavalmisteinen talo nro 001 on suljettuna, harmi! Täytyy jättää avaruusasumiseen tutustuminen toiseen kertaan ja kesään :) 


Piipahdimme vielä KAMUssa katsomassa mielenkiintoista Parantavat vedet -näyttely
"Näyttely johdattaa kävijän kylpemisen ja terveysvesien historiaan antiikin Rooman kylpylöistä Espoon terveyslähteen kautta nykypäivään." lupaa museon esite ja sitä se myös teki.




Mukava WeeGeen taidenautinto päättyi kahvihetkeen museon kahvilassa. Jos poikkeatte huomenna kannattaa muuten ostaa parkkilippu autoon. Meidän lipullista autoa ei oltu sakotettu mutta monen auton tuulilasissa heilui iloisesti sakkolappu parkkipaikalla. Meillä Espoossa näyttää olevan todella innokkaita Lappu-Liisoja ja Parkki-Pekkoja liikkeellä myös lauantaisin.










Ei kommentteja:

Lähetä kommentti