Pages

joulukuuta 23, 2014

Enää yksi yö ja sitten on jouluaatto

Juoksin maanantai aamuna Espan puiston halki asiakastapaamiseen ja mietin mahtaako joulusta tulla valkoinen tänä vuonna ollenkaan? Turha oli olla huolissaan koska jo iltapäivällä alkoi sitten ihan kunnon lumisade ja nyt maa on valkoisena lumesta. Kaupunki näyttää jouluvaloissaan entistä kauniimmalta ja jouluiselta. Espan puistoon kaipaisin kyllä niitä ihania valaistuja puita Teatterin puoleiseen päätyyn, jotka ovat olleet siellä mielestäni ikuisuuden. En oikein pääse sisälle näihin valohimmeleihin mutta ehkä se vaatii vain aikaa totutella erilaiseen valaistukseen.
Eilisen ja kuluvan päivän aikana oli sovittu ystävien kanssa lahjojen vaihto-operaatioita mitä erikoisempiin paikkoihin. Eilen tavattiin pikaisesti Fazerin kahviossa lounastunnin aikaan - itse en ehtinyt jäädä syömään mutta lihakeitto näytti todella houkuttelevalta. Tänään puolestaan tehtiin treffit ihan tähän kotikulmille huoltoaseman parkkipaikalle ja lahjakassit vaihtuivat autosta toiseen. Näytti siellä olevan muitakin samalla asialla olevia autoilijoita :)




Tänään jouduin pikaisesti töiden jälkeen käymään vielä Sellossa toimittamassa muutamia asioita ja parkkihalli oli varsinainen tuskien taival autoilevalle joulushoppailijalle. Kiertelin hallissa varmaan vartin kunnes luovutin ja siirsin suosiolla auton johonkin lähellä olevaan pysäköintipaikkaan ja kävelin kauppakeskukseen. Kaikki tuntuivat olevan liikkeellä yhtaikaa ja pyrkivät pysäköimään menopeliään. Aamulla töihin mennessäni liikenne oli ihan kuollutta koska ilmeisemmin monet ovat alkuviikon jo vapailla ja siksi kuluttivat viimeisiä eurojaan joululahjoihin ja ruokatarvikkeisiin vielä tänään. Kaupoissa olivat alkaneet lähes kaikkialla jo alet mutta en jaksanut keskittyä niihin vaan halusin kotiin tekemään viimeisiä joulujuttujani.




Nyt on hetki aikaa hengähtää ja antaa aikaa itselleen. Kaikki lahjat on pakattu ja osa lahjoista jo jaettukin. Viimeiset leipomukset tulivat uunista ulos hetki sitten. Koti kiiltää ja tuoksuu hyvältä kaiken siivoamisen ja puunaamisen jälkeen. Päätin järjestää sunnuntai iltana extempore laatikon, jossa säilytän tärkeitä papereitani ja koin todella iloisen yllätyksen. Löysin kirjekuoresta 145 euroa, joiden olemassa olosta en ollut tietoinen ennen kuoren avaamista. Kiva joululahjaraha odotti minua :) Nyt nautin höyryävän kuumasta glögistä ja kuuntelen joululauluja. Minnie nukkuu jo korissaan ja tuhisee unissaan. Minunkin on aika kohta ummistaa silmät ja siirtyä Höyhensaarien kautta huomiseen ja jouluaatto aamuun.


Enää yksi yö nukuttava :)

6 kommenttia:

  1. Ihanaa ja nautinnollista Joulua sinulle Marjo!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Etanaelli <3 ihanaa, tunnelmallista ja rauhaisaa joulu sinulle myös!

      Poista
  2. Jouluraha oli loistolöytö! Tunnelmallista joulua. Tarmo lähettää jouluterkut Minnielle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lumista, rauhallista ja onnellista joulua Lumolle ja Siipalle <3 Minnie lähettää
      jouluterkut Tarmolle :)

      Poista
  3. Hyvää joulua sinne Suomeen! onneksi saitte valkean joulun

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvää joulua sinne Thaimaan lämpöön :) Saimme valkean joulun ja tänä aamuna myös kunnon pakkasen -12C.....hrrrr....hrrr......

      Poista