Pages

joulukuuta 28, 2014

Kinkun sulattelua sinisessä hetkessä

Joulupyhien aikana on tullut syötyä sen verran tuhdisti, että eilen oli pakko tehdä kunnon kävelylenkki. Joulun ruokailu on sellainen hassu oravanpyörä, joka menee suurin piirtein näin. Ensin otat jotain suolaista vaikka palasen ihanaa harmaasuolattua kinkkua. No, jos vielä vähän sinihomejuustoa ja piparkakkuja kun pikkaisen vielä hiukoo. Seuraavaksi sitten tekeekin taas mieli jotain suolaista joten miten olisi vaikka pikku siivu graafilohta ja runsaalla luumuhillolla varustettu joulutorttu jälkiruuaksi. Tätä voi sitten jatkua loppumattomiin ellei siirry pois keittiöstä ja jääkaapin vaikutuspiiristä.

Purevasta pakkasesta huolimatta teki todella hyvää ulkoilla talvisessa maisemassa ja samalla vähän sulatella kroppaan kertynyttä kalorimäärää. Ehkä ei kannata ottaa ihan hirveitä paineita siitä mitä syö joulun ja uudenvuoden välillä vaan siitä mitä syö uudenvuoden ja seuraavan joulun välillä tai ainakin näin joku viisas on johonkin sloganiin kiteyttänyt asian. Joka tapauksessa joulun jälkeen kaikki kuntosalit ovat taas pullollaan uuden elämän aloittaneita ylensyöjiä :) kunnes se into vähitellen hiipuu tammikuun koittaessa tai jatkuu ehkä vähän pidemmälle ehkä peräti helmikuulle.


Kaivopuistosta aloitetulle kävelylenkille ei koirani Minnie osallistunut sillä näillä pakkasilla sen tassut ja anturat jäätyvät. Minnie omistaa useita talvella lämmittäviä takkeja sillä hän on todella herkkä kylmälle. Mutta vaikka takki antaa lämpöä koiralle jäävät tassut usein suojaamatta ellei koiralle pue fleecetöppösiä jalkaan. Pakko myöntää, että vaikka ulkovaatteet menevät ihan heittämällä koiruuden niskaan eivät töppöset ole Minnien suosikkeja. Se seisoo kyllä eteisen nurkassa alistuneena niitä puettaessa ja kävelee rappukäytävällä kuin Bambi liukkaalla jäällä töppösissään. Ulkona koira ei tosin enää muista ahdistavia töppösiään vaan juosta viipottaa hajujen perässä.




Kyllä Helsinki on kaunis kaupunki myös näin talvella. Muistan kuinka jossain vaiheessa nuorempana mietin, että Helsinki on niin kauhean pieni ja vaatimaton kaupunki ollakseen maamme pääkaupunki. Mietin pääni puhki mitä esittelisin Helsingistä ulkomaalaiselle turistille hänen saapuessaan Suomeen?Nyt vähän vanhempana olen alkanut juurikin arvostaa sitä, että Helsinki todella on pieni ja idyllinen kaupunki. Kaupunkikuvasta puuttuvat vaikkapa Tallinnalle tyypilliset lasiset pilvenpiirtäjät, jotka eivät mielestäni sovi edes Tallinnan kaupunkikuvaan.  Helsingin eri kaupunginosissa näkyy niille ominaisia piirteitä ja rikasta arkkitehtuuria.




Senaatintori ympäristöineen on melko hulppea paikka kaiken kaikkiaan. Helsingin Tuomiokirkon tutut turvalliset kupolit ja apostolit kirkon katolla näkyvät pitkälle kaupunkikuvassa. Säätytalon kullalla koristellut krumeluuripilarit tai Snellmannin jykevän isällinen patsas Suomen Pankin edessä. Näissä kortteleissa tulee aina sellainen varma ja vakuuttava olotila eikä tee mieli kikatella vaan ohittaa rakennukset perin arvokkaasti. Säätytalon fasadista mieleeni tulee aina takaumat pääsiäiseen ja Via Crucis kulkueeseen. Törmäsimme muuten eilen hurmaavaan brasilianterrierin pentuun, joka leikki riehakkaasti patsaan jalkojen juuressa yrittäen välillä tehdä innokasta tuttavuutta ohikulkijoihin. Silloin teki mieli vähän kikattaa tämän pennun lumileikeille.




Sininen hetki teki loppuaan ja poskia jo sen verran nipisteli, että oli aika päättää tämä kävelylenkki ja siirtyä sisätiloihin. Kyllä Helsinki on kaunis kaupunki myös talvella.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti