joulukuuta 21, 2014

Peura tuli taloon

Kun selailin sisustusblogeja muutamia vuosia sitten huomasin peuranpää ilmestyneen lähes kaikkien kotien seinille sisustuselementiksi. Itseäni ajatus eläimen päästä omalla seinällä vähän puistatti koska ajattelin, että siitä tulisi varmaan sellainen olotila, että joku seinällä tarkkailisi puuhiani. Takaraivossani kummitteli myös vuosia sitten tehty vierailu tuttavanperheen luokse ja yöpymisen heidän vierashuoneessaan. Perheen suvussa oli harrastettu metsästystä ja eläinten täyttämistä joten vierashuoneen seinää koristi aito, täytetty lintu. Muistan viimeiseksi illalla katsoneeni linnun pistävästi tarkkaileviin silmiin ja koko yön näinkin sitten unta tästä höyhenveikosta. Aamulla taas heräsin linnun mustiin silmiin säpsähtäen. 

Jostain kumman syystä mieleeni kuitenkin nousi tässä pari viikkoa sitten ajatus, joka kirkastui päivä päivältä "Minun on saatava valkoinen peuranpää olohuoneeni seinälle!" Ajatus voimistui ja yritin epätoivoisesti metsästää omaa peuraa netin syövereistä. 

NetAnttilassa oli myynnissä yksi lupaava ehdokas mutta päät olivat tietysti loppuneet tässä jouluhässäkässä. Variston KodinYkkösestä kerrottiin oikein valkoisesta peurabuumista, joka oli tyhjentänyt heidän hyllynsä ja mahdollisesti yksi saattaisi olla Espoonlahden myymälässä. Soitin sitten sinne - onneksi en rynnännyt vain autoon ja lähtenyt ajamaan paikan päälle  - vain kuullakseni  "Varmaan saldovirhe - kaikki peurat on myyty aikoja sitten!"

Netistä avautui klikkailijalle ihan peurapäiden taivas kun eksyin White Faux Taxidermy nimisen firman sivulle. WAU! Täällähän olisi vaikka mitä sarvipäitä metsästyssaaliiksi omalle seinälle. Jos valkoinen ei miellytä silmää voisi peuranpäänsä tilata myös kullanvärisenä tai pinkkinä - mielenkiintoista! Olisi tehnyt mieli vain "klik-klik" ja tilata tätä kautta oma metsästyssaalis kotiovelle kannettuna mutta sitten rupesi arveluttamaan toimitusajan pitävyys näin joulun alla.


Jatkoi surffailua epätoivoissani ja kokeilin jopa vaihtaa hakusanaksi kauriin päähän ja sitten BIM tärppäsi. Turkulainen liike nimeltään TurunKaluste näytti tarjoavan valkoisia kauriinpäitä. Olin aivan innoissani ja tilasin siltä istumalta tämän pään kotiin kuljetettuna. Sain vahvisteen sähköpostiini ja puhelun seuraavana päivänä, että firman nettisivuilla oli virheellinen hinta kuljetuksen suhteen ja minun tulisi maksaa lisää saadakseni se turvallisesti kotiin saakka Espooseen. Summa lisämaksun osalta olisi ollut 30€, joka kuulosti vähän liian rasvaiselta hinnalta ajatellen kauriinpään kokohintaa. Onneksi Turussa asuu ystäviä, joka käyvät säännöllisesti Helsingissä. Pääsimme yhden ihanan herrahenkilön kanssa sopimukseen, että hän hakee pakettini ja minä puolestani noudan sen häneltä. 


Nyt oma peuran pääni - kutsun sitä edelleen peuraksi vaikka kauriina se tuli taloon - on tuossa olohuoneen seinälle. Pieni ongelma meinasi muodostua siitä saadaanko mistään iskuporakonetta lainaksi ja proppu seinään juurikin oikealle paikalle. Koska porakonetta ei onnistuttu hankkimaan on peurani nyt entisen taulun paikalla joulun yli ja sitten siirtyy noin 10 cm alemmaksi seinälle. Peuranpään takana on muuten niitä Billnäsista viime kesänä ostettuja vanhoja nuotteja. Kuvasta puuttuu vielä vanha ikkunapoka, joka tulee kehystämään tämän kokonaisuuden.




Nuotteja jäi vielä yli siihen alkuperäiseen projektiin, jota en ole ehtinyt edes aloittaa vielä :) Ensi vuonna kuulette siitä sitten enemmän.  Mukavaa sunnuntaita kaikille toivottaa onnellinen "metsästäjä". Muistakaa levätä myös kaiken jouluhössötyksen keskellä.

3 kommenttia:

  1. Hauska peura, onneksi sait sen hyvin kotiutettua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo....taidan olla vähän hitaasti syttyvä näille eläinpäille :) ja jälkijunassa tuleva.
      Ystävät ovat ihania kun auttoivat.

      Poista
  2. ihme buumi toi, samoinkuin elukkojen sarvet...

    VastaaPoista