Pages

joulukuuta 14, 2014

Tuomaan markkinat

Tämä oli vihdoin se päivä, että ehdin piipahtaa Senaatintorin Tuomaan markkinoilla. Aamu aloitettiin kuitenkin ensiksi Inochissa Kaisun käsittelyssä Unioninkadulla. Olin jo viikon verran tuskaillut liian pitkäksi kasvanutta otsatukkaani, joka liiskautui pitkin päätä koiralenkkien jälkeen ja muutenkin hiuskuontaloni tuntui jotenkin väsähtäneeltä. Tunsin itseni todella ylpeäksi kun oma luottokampaajani sanoikin, että hiukseni ovat niin hyväkuntoiset, terveenoloiset ja kiiltävät.
 
 
Senaatintorille on tänä vuonna pystytetty noin satakunta puista myyntikojua ja ihmisiä oli liikkeellä runsaasti. Joukossa paljon turisteja ja iloista kielten sekametelisoppaa. Keskellä torialuetta seisoi vanha hollantilainen aito karuselli. Iloisten lapsien jono kiemurteli karusellin ympärillä ja mikä  parasta ajelu karusellissa on ihan ilmaista. Hieno idea elävöittää markkinoita tuomalla sinne karuselli. Tämän toivoisin kuuluvan myös ensi vuoden markkinoiden ohjelmaan.
Karusellissa saavat kuulemma ajella myös lapsenmieliset ;)
 


 
Uutta markkinoilla on myös ruokatori ja paljon erilaista ruokatarjontaan mm. Social Food Street, Sandro, Ravintola Sand ja Harjun makkaratehdas. Tänään ilma ei vain ollut paras mahdollinen ulkoruokailuun pitkien pystypöytien ääressä. Olisi tehnyt mieli ottaa lautasellinen todella herkulliselta tuoksuvaa lohikeittoa mutta kylmästi mereltä puhaltava tuuli ei houkutellut kuitenkaan ruokailuun vihmovassa vesisateessa. Ehkä joku toinen kerta ja onhan tässä vielä aikaan ennen torin sulkeutumista.
 
 
Uutta torilla ovat myös yli sata pientä joulukuusta, jotka tullaan arpomaan Tuomaan markkinoiden Facebook sivun tai Instagramin kautta 21.12. Jos arpaonni suosii niin Marjon matkaa voi vaikka lähteä täältä pieni tai vähän isompikin joulukuusi. Kävin lisäämässä jouluisen kuvani jo omaan Instaani ja kohta vielä lisävarmistus Facebookin kautta.
 Tästä linkistä saatte tarkemmat osallistumisohjeet.
Aito joulukuusi olisi kiva lahja!
 
 
Myyntikojuissa on tarjolla kaikkea hyvää syötävää ja juotavaa, perinteisiä käsitöitä, koruja, villasukkia, pipoja, kynttilöitä, huiveja, koruja, kodintekstiilejä ja vaikka mitä kivaa pukinkonttiin.
 






 


Itse ihastuin nepalilaisia tuotteita myyvään Sansaarin kojuun. Tuotteet olivat ihanan värikkäitä ja eksoottisen oloisia eivätkä todellakaan ihan meidän perinteisiä joulukoristeita. Kojussa myyvä Ulla Liukkonen kertoi kaiken alkaneen siitä kun hän oli yhdessä Enni Mikkosen kanssa lähtenyt vapaaehtoistyöhön Nepaliin lastenkotiin, jonka jälkeen he olivat perustaneet Maya Nepal ry:n. Ostamalla tuotteita tästä myyntikojusta tuet Maya Nepalin toimintaa Nepalissa. Lisää hyvästä asiasta löytyy tämän linkin takaa. Itse ostin huopaisen joulukuusenkoristeen ja aion piipahtaa vielä uudelleen ostamassa tuollaisen pitkän lumiukkonauhan.
 



 
Tuomaan markkinoilla on myös seppä, jonka järjestää työnäytöksiä ja itse Joulupukkikin on kojussaan aina lauantaisin ja sunnuntaisin. Itse en törmännyt Joulupukkiin mutta tottuja näkyi Senaatintorilla liikkuvan.
 

 
Tuomaan markkinat tapahtuma oli petrannut kivasti viime vuodesta ja tuonut mukaan uusia elementtejä. Erityisesti karuselli oli ihan yliveto!
 

4 kommenttia:

  1. ai ai ai! noi on niin kivat markkinat. Kiitos onnitteluista. en ole vastaillut viesteisihin, kun Kiinan yhteydet ovat taas niin surkeat:( hyvää sunnuntain jatkoa sinne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuomaan markkinat on kivat joo :) Arvasin, että sulla taas yhteydet poikki.
      Sunnuntaita myös sinne ja toivotaan, että yhteydet alkaisivat pelata paremmin
      joku päivä.

      Poista
  2. Tuomaan markkinoilla kävin tänään, paljon kivammat kuin ennen. Olimme syöneet ison brunssin, muuten olisin halunnut maistella jotain hyvää jostain kojusta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vielä kun saataisiin vaikka elävää musiikkia ja hehkuviini kärryjä sinne tänne niin olisivat ihan kuin Keski-Euroopassa :) Kojuissa oli kyllä vaikka mitä houkutuksia....
      Me päädyimme syömään Kappeliin, joka oli kyllä tosi hyvää sekin.

      Poista