helmikuuta 27, 2015

Pellavainen iltavietto maaseudulla

Eilen illalla oli kanta-asiakasiltaa Country Whiten idyllisessä kartanopuodissa Kirkkonummella. Tihkusateen ja hurrrrrjan pimeän ajomatkan jälkeen oli ihanaa pujahtaa sisälle kodikkaasti lyhdyillä varustettuun entiseen suurtalliin viettämään puolitoista tuntista Arte Pura tuotteiden parissa. Pakko myöntää heti alkuunsa, että minulle tämä tuotesarja ei ollut ennen tätä iltaa kovin tuttu vaikka olinkin netistä kurkkinut vähän ennakkoon tuotteiden kuvia.. Paikalla olivat Ullan ja Country White tyttöjen lisäksi myös Arte Puran omat edustajat Nana Frazén ja Tuija Gavalas kertomassa tästä italialaisesta ylellisestä tuotemerkistä.


Arte Puran tuotteet valmistetaan pääosin pellavasta mutta niissä on käytetty muitakin luonnonkuituja kuten puuvillaan. Arte Puran tytöt kertoivat, että puuvilla on eurooppalaista mutta pellava tulee Venäjältä. Tuotteet värjätään käsin ja ne valmistetaan luonnonmukaisin keinoin. Värejä mallistossa on peräti 25 kappaletta joten tuotteita voi siis tilata myös jollain mallistossa olevalla sävyllä. Sävyt ovat hyvin pehmeitä kaikki vaikka joukossa oli limevihreää ja turkoosiakin. Kaikki värit myös sointuvat toisiinsa hyvin.




Arte Puran mallisto koostuu tekstiileistä kattaukseen, makuuhuoneeseen ja kylpyhuoneeseen. Mallistossa on myös hurmaavia naisten vaatteita sekä astioita ja pitsillä varustettuja kynttilöitä. Tekstiileihin saa halutessaan aitoja Swarovskin kristalleja koristeeksi ja ne on kiinnitetty lasertekniikalla, joten kristallit eivät irtoa pesujen yhteydessä. Myös koristepitsejä nappeja, strasseja helmiä voi lisätä tekstiileihin.

Meille esiteltiin melko ihana hupullinen kylpytakki, jonka sisäpuoli oli froteeta mutta ulkopuoli pellavaa. Samaan sarjaan oli saatava kylpytotohvelit ja todella kaunis pitsillä varustettu iso kylpypyyhe. Myös meikkilaukku ja pari käsilaukkumalliakin löytyi. 



Arte Puran tuotteet on pakattu kauniisiin laatikoihin ja isommat tuotteet kuten kuvan päiväpeitto tulevat omissa kasseissaan. Arte Puran verhoissa on pellavakankaan päällä kaunis läpikuultava organza kangas ja verhot ovat pituudeltaan aina 300cm mutta niiden voi antaa laskeutua huolimattomasti lattialle saakka tai kuten suunnittelija Daniela Cavaletti itse tekee solmimalla ne. Jos verhoja täytyy lyhentää Ulla vinkkasi, että niistä voi hyvin ommella tyynyliinoja.

Country Whitella on mallistossaan tiettyjä valittuja malleja mutta kaikkia netistä löytyviä Arte Pura korkealuokkaisia tuotteita voi toki tilata heidän kauttaan. 


Äärimmäisen kauniita tuotteita ja voisin hyvin ajatella ostavani vaikka muutaman valkoisen tyynyliinan kotiin makuuhuoneeseen. Isompia kokonaisuuksia tuskin hankkisin koska tyyliltään tuotteet ovat minulle ehkä aavistuksen liian romanttiai. Arte Puralla on myös jänniä maissityynyjä myynnissä sisätyynyiksi omiin tyynynpäällisiinsä. Saimme hypistellä maissityynyä ja meille vakuuteltiin, että maissityynyt eivät paakkuunnu. Onko kenelläkään lukijoistani kokemuksia moisista tyynyistä?

Seuraavaksi olikin sitten mahdollisuus hypistellä Arte Puran tuotteita ja nauttia kuppi kuumaa ihanan vadelma-juustokakun kanssa. Ehdin vaihtaa myös muutaman sanan Country Whiten Kajaaniin muuttaneen Helenen kanssa bloggaamisesta ja tulevista asuntomessuista. Kiva oli tavata ja kovasti odottelen Hampton Hovin päivityksiä.

Kiva ilta ja mukava tuulahdus Italiasta Arte Puran kautta! 


2 kommenttia:

  1. ooo mikä paitis, ehkä vähän liian pramea minun makuuni. pellava on parasta, vaikka ryppyää. täällä on räätälimarkkinoilla pellavapaikkoja ja olenkin menossa sinne ystäväni kanssa ensi viikolla...kevätpaitiksia teetättämään

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pidän itsekin pellavasta vaikka joskus sen ryppyisyys häiritsee. Odottelen kuvia sun pellavamarkkinoilta ja lopputuloksista :)

      Poista