huhtikuuta 18, 2015

Alpakkaa ja sinisen kauden aloitus

Viikolla ehdin pitkästä aikaa piipahtamaan pikaisesti Kaivarin Kanuunassa silmäilemässä mitä myyntipöytiin on siivottu kaapeista ja kellarikomeroista kevään kunniaksi. Olisiko Hesarin NYT-liitteen kirppistärpit juttu viikko sitten innoittanut ihmisiä sillä koskaan ennen en ole ollut näin täydessä Kanuunassa. Yhden myyntipöydän edessä purettiin Ikean sinisiä kasseja ja ladottiin pöydälle lisää tavaroita myytyjen tilalle. 

Osuin oikeaan aikaan paikalle ja lunastin itsellinen uushopeisen jalallisen kulhon 8 euron hintaan. Koska pidän hopeansävyisistä esineistä lähti kulho Marjon matkaan ennen päätymistään edes myyntipöydälle. Kiitin myyjää ja hän minua nopeasta kaupanteosta. Muuten kirppiksellä ei juurikaan ollut mitään itseäni kiinnostavaa tällä kertaa. Paljon näytti olevan lastenvaatteita ja kodintekstiilejä. Joukossa myös minkkiturkkeja....


Kuvassa kulhoa ei ole vielä käsitelty puhtaaksi hopean kiillotusaineella mutta hopeoidut esineet saavatkin mielestäni olla vähän ilman hapettamia ja tummia. Vähän aion tätä kuitenkin puhdistaa. Valtavan iso, käsinvirkattu pitsiliina on muuten löytö viime kesältä Fidasta.

Eilen oli jännä päivä sillä kummipoikani valmistui elintarvikekemian ja mikrobiologian kandiksi ja ylpeä kummitäti pääsi Helsingin Yliopiston päärakennuksen upeaan juhlasaliin todistamaan tätä seremoniaa. Tilaisuudessa todistukset saivat lähemmäs 60 vastavalmistunutta: kandeja, maistereita ja oli joukossa muutamia tohtoreitakin. Yliopiston rakennus on kyllä hieno paikka ja me pääsimme skoolaamaan valmistuneen kanssa ja nauttimaan juhlapöydän antimista myös. Opinnot jatkuvat mutta yksi etappi on saavutettu ja kesän ajaksi voi hetkeksi hengähtää. Hyvä Nikke!



Heräsin tänään viiden aikoihin siihen, että päätäni vähän kivisti. Hartiani ovat olleet jo muutaman päivän melko jumissa ja nyt sitten niskakin tuntui hieman jäykältä. Nappasin särkylääkettä ja ajattelin nukkua kipua pois hetken ja ihme-ja-kumma kun heräsin puoli yhdeksän päätäni ei enää yhtään kivistänyt ja niskakin tuntui taas toimivan. Onneksi sillä olin lupautunut ystäväni mukaan vaateostoksille makutuomariksi. 

Huomisten vaalien lähestymisen huomaa siitä, että odottaessani Kampissa ystäväni saapumista yksi jos toinenkin ehdokas tai hänen vaalityöntekijänsä pyrki juttusille kanssani. Huomenna sitten vaaliuurnille ja käyttämään kansalaisoikeuttaan mutta pakko myöntää, että itse vielä arvon kahden ehdokkaan välillä. Koska kumpikaan heistä ei tullut vetämään minua hihasta tänään joudun varmaan itse päättämään heidän ilman apuaan kumpaa äänestän :)

Onnistuneen shoppailun jälkeen käytiin vielä kahvittelemassa La Torrefazionessa Aleksilla. Onneksi ihmisiä ei kahvilassa ollut ylettömän paljon liikkeellä eikä jono ulottunut pitkälle sisääntuloportaikkoon kuten joskus siellä käydessä. Pitäisikin taas jonain lauantai aamuna käydä nauttimassa aamiaista tai brunssia ytimessä....täytyy laittaa must to go-listalle vaikka toukokuussa.



Kahvilasta poistuessani löysin todella herkullisen kevättakin mutta siitä lisää myöhemmin....

Kevään ja luonnon heräämisen myötä on minulla kyllä alkanut joku sininen kausi. Kaupoissa katselin kaikkea farkunsinisiä juttuja ja jopa sinisiä kenkiä taas jälleen kerran. En voinut vastustaa Indiskan sinistä pöytäliinaa ja kulhoa joten kevätlauantain kunniaksi ostin ne kotiin. Tarkoitus oli alun perin laittaa tänään lasagnea pitkästä aikaa mutta jostain syystä laiska kokki tekikin sitten loimulohisalaattia. Lohi oli muuten äärimmäisen hyvää avokadon, vesimelonin, rucolan ja muiden lisukkeiden kera. Ripaus sitruunanmehua MUMS. Seuraavaksi taidan uppoudun Tuomas Vimman Raksa kirjaan kun sitä on minulle suositeltu ja ainakin takakannen perusteella taitaa viedä mukanaan...





6 kommenttia:

  1. Hih, onnistuit jo huijaamaan, koska odotin näkeväni kuvan karvaisesta otuksesta :) Luin saman kirppisjutun ja mietin, että pitäisi pitkästä aikaa päästä kirppiskierrokselle. Sehän onnistuukin jo viikon päästä sunnuntaina, kun aion avustajani kanssa lähteä Veturitallilla pidettäville sisustusbloggaajien kirppikselle ja sitten ajattelimme käväistä vanhan Herttoniemen pihakirppiksillä, jos sää on suotuisa.

    Minäkin olen vähän kallistunut sinisen suuntaan, kun ostin juuri Nizzasta vaaleahkon sinisen pellavamekon. Toki sininen on jossain määrin aina kuulunut vaatekaappiini.

    Hieno virstanpylväs kummipojallesi tuo valmistuminen, siitä on hyvä jatkaa. Onnea!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Alpakka mikä alpakka :) ei meille varmaan ihan olisi se karvainen mahtunut....

      Muistathan, että meillä on lauantaina tärskyt siellä toisessa tilaisuudessa.... :) Ja varmaan sitten myös sunnuntaina nähdään sisustusbloggaajien kirppiksellä.

      Itselläni on ollut ennekin sinisiä kausia mutta menevät sitten ohi ja tulevat taas kuten nyt tänä keväänä vähän näyttää käyneen.

      Odottelen Nizzan kuviasi... ja bloggausta :)

      Poista
    2. Muistan toki lauantain. Ja yritän täällä saada reissupostausta aikaiseksi, mutta kun kuvia on niin paljon karsittavaksi. Mulla aina kestää juttujen kasaaminen, kun välillä pitää tehdä muutakin :) Viikonloppuna nähdään!

      Poista
    3. Jeps näin tehdään :) koodaillaan vielä tarkemmin ennen lauantaita....

      Poista
  2. Metallin kiillotus on rasittavaa puuhaa, mutta ostin Dr. Beckeriin liinoja, joilla kiillotus sujuu näppärästi.

    Kaunis kulho. Sinivalkoisista tykkään kattauksessa ja se näyttää hyvältä myös ruokakuvauksissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen itsekin ajatellut käyttää juuri noita samoja liinoja. Se on nuivaa puuhaa mutta samalla kun kiillotan tämän kulhon pitäisi tarttua myös pariin muuhun sekä ruokailuvälineisiin....



      Poista