huhtikuuta 06, 2015

Laskemassa lampaita ennen herkuttelua

Toisen pääsiäispäivän kunniaksi otettiin suunnaksi pala maaseutua Helsingissä ja Haltialan kotieläintila. Muutama muukin innokas lampolaan haluava pääsiäisenviettäjä matkasi peltoaukean halki. Ihan oli nimittäin ruuhkaksi asti autoja, fillareita, skoottereita, moottoripyöriä, lastenvaunuja, skeittilautoja ja näinpä yhden rullahiihtäjänkin. Hiihtäjä taisi kuitenkin olla kuntolenkillä koska tilalla en häntä enää tavannut. Haltialan lampola on ollut kiinni kevään karitsointiajan 1.3. - 12.4. mutta poikkeuksen muodostivat pääsiäispyhät ja nyt pääsi sitten ihastelemaan hetki sitten syntyneitä karitsoja. Voi miten herttaisia ne olivat ♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥




Katsokaa tämän valkoista tupsua pään päällä - liikuttava ♥♥♥



´
Pääsiäisen kunniaksi nähtiin myös kevään ensimmäiset leskenlehdet pellonpientareella Haltialassa. Tästä se kevät selkeästi alkaa kun teiden varsille alkaa tulla keltaista :) Myös ensimmäiset sinivuokot on nähty mutta niistä lisää vähän myöhemmin ja sinivuokko bongauksesta.


Ja sitten taas syötiin toisen pääsiäispäivän kunniaksi kanafilepihvejä mustapekkajuustolla kuorrutettuna ja bataatti-feta-sipuli-granaattiomena salaatin kera. Vähän kevyempi pääsiäisateria eiliseen verrattuna. Itse asiassa istuessani kampaajalla muutamia viikkoja sitten luin MN Sport lehteä ja bongasin sieltä reseptin, jota tuli nyt sitten kokeiltua pääsiäisen kunniaksi.


Bataattisalaatti uunin kautta

450 g bataattia
1 tl öljyä
ripaus suolaa
4-5 kierrosta mustapippuriamyllystä
1 keskikokoinen punasipuli
1 rkl vaaleaa balsamicoa (itse käytin tummaa kun vaalea loppu)
0,5 tl sokeria
3 kourallista vuonankaalia ja babypinaattia tai niiden sekoitusta
(itse käytin tilalla rucolaa kun sitä oli jäänyt eiliseltä)
150 g fetaa

1. Kuori bataatti, leikkaa ohuiksi kiekoiksi tai kuutioiksi ja asettele leivinpaperoidulle uunipellille.

2. Kääntele bataattien sekaan öljy, suola ja mustapippurirouhe. Paahda uunin keskitasolla 225 asteessa noin 15-20 minuuttia tai kunnes bataatit ovat pehmenneet.

3. Kuori ja leikkaa sipuli ohuiksi kiekoiksi. Lisää päälle balsamico sekä sokeri ja jätä maustumaan kunnes bataatti on kypsyy uunista.

4. Kun bataatti on jäähtynyt laita sitä vuoan pohjalle ja päälle sipulikiekkoja sekä fetakuutioita. Lisää myös vihreät (vuonankaali / babypinaatti) ja itse käytin siis rucolaa. Maustoin oman salaattini granaattiomenalla koska paahdettuja pinja- tai auringonkukan siemeniä en halunnut käyttää ja minulla oli jääkaapissa granaattiomena.






Jälkiruuaksi oli sitten perinteistä mämmiä kermavaahdon ja kaffen kera. Pidän mämmistä vaikka se kieltämättä näyttää vähän erikoiselta. Tänä vuonna ostin ensimmäistä kertaa kouvolalaisen Hoviruoka Oy:n ihanaa juoksevaa mämmiä. Kohta on tämä pääsiäinen ohi eikä sitä sulka-muna-kranssia ole vieläkään löytynyt. Myöskään rairuohoni ei kasvanut toivotulla tavalla joten tämä pääsiäinen meni ilman sitä mutta ei haittaa. En millään malttaisi vielä huomenna korjata pääsiäistä pois....voisikohan sitä vähän venyttää kuten jouluakin loppiaiseen.... :)











2 kommenttia: