toukokuuta 17, 2015

Melkein merimatkalla #siljablogtour

Näin viime yönä sellaista ihanaa unta, että seilasin jossain Itämeren aalloilla lämpöisessä auringonpaisteessa kansituolissani ja siemailin pitkäjalkaisesta lasista kuohuvaa kuunnellen samalla meren kohinaa ympärilläni. Taisi unessani pari lokkiakin kirkua kirkkaansinisellä taivaalla :) Mahtoikohan meriuneeni syynä olla eilinen pikavisiitti Silja Symphonylla vaikka kiltisti laiturissa olimmekin Eteläsatamassa koko blogitilaisuuden ajan. Tallink Siljan tuttu hylje hymyili kutsuvasti kun kipitin laivaa kohti vähän myöhässä tilaisuudesta alusta. VIP-passi kaulaan ja sitten putkea pitkin laivan uumeniin. Odotin innolla uudistuneen laivan näkemistä sillä en ole vieraillut aluksella pariin vuoteen.



Reittiohjeet ja laivakartta kädessä sitten suunnistimme kohden ensimmäistä rastia. Uusi Sushi & co ravintola yllätti minut todella positiivisesti. Kuten ehkä bloggauksista on käynyt ilmi olen äärimmäisen suuri sushin ystävä ja syön varmaan parhaimmillaan kerran viikossa sushia. Söin silmilläni Sushi & co:n huikeaa esittelyannosta, toivottavasti en samalla kuolannut pahemmin.... Käsittämättömän kauniisti tehty ja mikä esillepano! Tämän ravintolan myötä Silja Symphony on kyllä kokenut melkoisen kasvojenkohotuksen viimeisen risteilyni jälkeen. Luulen, että tässä paikassa taitaisin vetää melkoiset sushiöverit mennen tullen.



Meidän maistiaisannos antoi kyllä varmuuden siihen, että täällä tulisi nautiskeltua sushia ristelyllä. Pidin myös paikan tyylikkään yksinkertaisesta sisustuksesta, joka tuki hyvin makuelämystä. Japanilaista sanontaa lainatakseni "Ihmiskunta jakautuu kahteen ryhmään: niihin, jotka rakastavat sushia, ja niihin, jotka eivät ole maistaneet sitä." Jos sattumalta kuulut jälkimmäiseen ryhmään niin risteilyllä voit korjata asian ja piipahtaa nautiskelemaan Sushi & co ravintolaan Promenade-kannelle. Varmasti olet sen jälkeen sushia rakastavien ryhmässä :) 




Alkukuohuvat ja viinit jäivät minulta mattimyöhäisenä väliin sisääntulossa joten seuraava tankkauspiste olikin sitten laivan huipulla 13.kannella. New Club & Lounge oli selkeästi esikuvansa mukainen. Seinillä Nykin keltaisia takseja, katukuvaa Broadwaylta, sykettä, musiikkia, värivaloja, liikettä, tunnelmaa. Kaikkea sellaista mitä voi kokea vain käymällä New Yorkin....tekisi muuten mieli taas matkustaa sinne...haaveilee reissusta...New York. 

Nämä legendaariselta näyttävältä alkoholidrinksut olivatkin alkoholittomia. Nuo sateenvarjot toivat mieleen hauskoja risteilymuistoja nuoruudesta....säästän teidät nyt kuitenkin niiltä.... 



 New York, New York.
I want to wake up, in a city that never sleeps.
And find I'm A-number-one, top of the list, king of the hill, A-number-1...
I want to be a part of it, New York, New York.
These vagabond shoes, are longing to stray
Right through the very heart of it, New York, New York.


Täällä voisi kyllä menojalka vipattaa discopallon alla yön pikkutunteina ja tanssiminen maittaa. Silti ehkä haluaisin kuitenkin herätä omasta hytistäni toisin kuin Frank Sinatran ikivihreässä lauletaan :)


Next pitstop discoilun jälkeen olisi Junior Suite esittely. Vaikka hyviä suunnistajia olemmekin jostain syystä harhauduimme jotenkin väärään käytävään ja tulimme nähneeksi siinä samalla myös Commondore-luokan hytin tai ehkä se oli tarkoituskin nähdä. Hillityn ruskea sävyinen sisustus miellytti minua ja kyllähän tässä miljöössä olisi kiva matkustaa vaikka risteilylle Tukholmaan. En muuten ole mikään ruskean ystävä sisustuksessa vaikka se on voimakkaasti ollut viime syksystä saakka tuloillaan ja sitä on messuillakin näkynyt.


Ison uudistuksen yhteydessä Silja Symphonylle rakennettiin kolme Junior Suitea ja WAU efektihän näissä tuli sisään astuessa. Junior Suitet on sisustettu vuodenaikojen mukaan. Olen suuri keltaisen ystävä ja täällä syksy-hytissä väriä oli yhdistetty hillittyyn harmaaseen juuri sopivan paljon. Kaksi muuta ovat sisustettu kesä- ja kevätvärein. Kylpyhuoneessa oli ylellistä spamaisuutta ja valtava poreamme. Pidin valtavasti myös kylpyhuoneen seinien värityksestä - erilainen!





Kävimme pikaisesti piipahtamassa myös rastipisteellä uudistetussa Lasten maailmassa, joka sijaitsee 5.kannen keulassa. Riittävästi tilaa ja värikkyyttä yllinkyllin. Eero Aarnion Puppyt ja Dinot saavat minulta lisäpisteitä sisustuksessa. Lapset ovat olleet itse ideoimassa paikan sisustusta ja kyllähän kohderyhmä tietää mitä haluaa. SiljaLandista löytyy nimittäin jäätelöbaari, kiipeilyseinä ja legopaja, jota kuulemma pojat ovat toivoneet tilaan. Koko kesän laivalla seikkailee myös Harri Hylje!


Italialainen ravintola Tavolàta viidennellä kannella oli sisustettu italian lipun väreillä. Hauskan pirteä interiööri ja hauskat punaiset tuolit mutta rehellisesti sanottuna sohvien verhoilumateriaali oli mielestäni jotenkin tunkkainen joten siitä en pitänyt. Ikuisena Italia fanina tulisin varmaan myös tänne ruokailemaan risteilyni aikana. Italialainen keittiö on vienyt sydämeni lukuisilla reissuilla saapasmaahan ja näiden esittelyannosten perusteella nyt "oltiin todella italialaisen keittiön ytimessä" ja vahvasti. Ja meidän maistiaisannos vahvisti vielä näköhavaintoni.





Antipasti: paahdettua nieriää, retiisisalaattia, sardellilla maustettua salsa verde-kastiketta jos haluaisi herkutella ensi kevyesti kalalla.   


Tai sitten miten olisi Keittiömestarin leikkelevalikoima alkupalaksi? Ei paha!!!!



Dolci-listalta ottaisin kyllä tätä: mansikkamoussea, Vin Santolla maustettuja biscottikeksejä ja tuoreita mansikoita. Toinen esillä oleva vaihtoehto oli Tavolàtan suklaakakku mutta mansikat veisivät kyllä minun kieleni mennessään.  

Saimme luvan oikaista viimeiselle rastille Silja Symphonyn 1100m2 Tax Free Superstore ostosparatiisin kautta. IIIK...... Täällä kyllä valikoimaa näytti riittävän ja paljon hyviä tarjouksiakin ehdin siinä bongailla. Huomasin juuri toissa aamuna meikatessani, että ihonhoitotuotteeni alkavat olla loppumassa joten siksikin olisi laivaristeilylle kyllä tilausta.


Nyt oli kaikki rastit kierretty ja kierroksemme päättyi 6.kannen Grande Buffetin herkkupöydän ääreen. Seisova pöytä on se osa risteilyä, jonka lapsuudestaan muistaa kaikkein parhaiten Tukholman risteilyiltä vanhempien kanssa. Oli ihan mahtavaa kun sai itse ottaa ruokia, joista piti ja niin paljon kun halusi :) Ainakin sisustus tilassa oli uusittu ja näytti freesiltä.


Kiitos Silja Symphonylle hyvin järjestetystä tutustumisesta laivaan ja Lumolle mukavasta matkaseurasta. Hyvin me vedettiin ja ainakin nuo ruokarastit otettiin haltuun :) Nyt jäädään sitten odottamaan koska olisi risteilymatka tiedossa uudistetulla laivalla vaikka lahden taakse länteen. Tukholma on kaunis kesäkaupunki ja siellä ei olekaan käyty hetkeen.

4 kommenttia:

  1. Omat kuvani olivat lähinnä ruoista... kauniita annoksihan meille tarjottiinkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehdottomasti kauniita ja maukkaita annoksia :) Jään odottamaan su ihania kuvia...

      Poista
  2. Löysin blogisi Lumon blogista. Harmi kun ei Siljalla juteltu lainkaan, olisi ollut mukavaa tutustua. :) Hienoja kuvia päivästä olet ottanut, nyt tekisikin noita ihania herkkuja taasen mieli.

    Aurinkoista viikkoa! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tulin vähän myöhässä tilaisuuteen siksi emme varmaan törmänneet :) Pikaisesti juteltiin Indiedays tilaisuudessa kun lähdimme yhtä aikaa pois mutta ensi kerralla sitten turistaan enemmän.
      Kiitos kun pidät kuvista. Tänään kävin päivällä sushi paikan ohi ja yhtäkkiä näin silmissäni laivan sushi ja varmaan nieleskelin kadulla oudosti kun teki mieli sushia.

      Aurinkoista viikkoa sinullekin Tiia K :)

      Poista