heinäkuuta 25, 2015

Asuntomessujen vähän erilaiset kodit - vol.2

Vantaan Kivistön asuntomessuilla on noussut Euroopan suurin asuinkäyttöön rakennettu puukerrostalo PuuMera. Äärimmäisen mielenkiintoinen rakennus ja toivottavasti näitä tulee jatkossa enemmänkin koska mitään estettä rakentaa puurakenteisia taloja ei ole ja puutahan meillä riittää. Selkeästi talon puinen runkorakenne herätti huomiota sillä talossa oli paljon messukävijöitä.


PuuMeran kolme sisustettua kohdetta oli suunniteltu siten, että ne antoiva messuvieraille aisti- ja tilakokemuksia sekä nostivat esille ekologisen asumisen kaupungeissa. Suunnittelusta vastasivat LAMKin 3. ja 4.vuosikurssin opiskelijat. Erilaisia, mielenkiintoisia sisustuksia, jotka herättivät kyllä keskustelua kohteissa.

Kohde 2 PuuMera, Perunamaa

Perumaa on  moderni mutta mökkimainen kerrostalokoti, jossa oli paljon elementtejä kesämökkiasumisesta. Parvekkeella keinuessa voi napsia kypsiä mansikoita amppelista. Osa parvekkeen lattiasta oli peitetty keinonurmella ja valtavasti vihreitä kasveja sekä kukkia parvekkeella. Säkeissä taisi kasvaa myös perunantaimia, joten tältä parvekkeelta voi nostaa uudet perunat ja viedä ne suoraan kattilaan. 

Yrttejä kasvoi myös olohuoneen puolella katosta roikkuen ja sammalseinä oli uskomattoman kaunis. Kiva yksityiskohta oli seinältä aukeava klaffiruokapöytä, johon sisältyi myös astioiden säilytystila kun pöytä on kiinni. Makuuhuonetilassa on todella mökkifiilis mäntypuisen laudoituksen takia. Vaatehuoneessa oli hillopurkkien säilytys. Hauska kohde!


Kohde 4  PuuMera, Kiihko

Tässä kohteessa oli hetkeksi unohdettu perinteinen ajattelu sisustuksessa ja ratkaisuissa. Kohde oli esimerkki itse asiassa valon ja värien käytöstä tilassa. Kun asuntoon astui sisälle rappukäytävästä tuli jännä avaruustunnelma kun eteistilan seinissä ja katossakin taisi olla heijastavia ja väriä vaihtavia kalvoja. Erikoinen - jännä kohde!


Kolmas sisustettu kohde 3 oli PuuMera, Aisti - valkoinen, minimalistinen kalustus ja hifi-teemaa. Tästä minulla ei väenpaljouden takia oli onnistuneita kuvia joten kurkkikaa vaikka uudesta Dekon messunumerosta/messuluettelosta. 

Ihana sisäpiha löytyi matkalla Opaalin kerrostalon kohteisiin. Ihana värikäs rakennustyöaita, joka taisi olla Vantaan kuvataidekoulun tekemä. Kuvataidekoululla on muuten oma taidenäyttely tuon PuuMeran - sitä kutsutan myös arkkitehdin mukaan Reposen taloksi - alakerrassa. Hyviä nuorten tekemiä töitä -  kannattaa poiketa katsastamassa mahdollisia tulevia taiteilijoita. Hauska pyöräteline ja polkupyörien pesuun oli varattu myös oma pesupaikka letkuineen yhden talon seinän vieressä. Ihanan, idyllinen pieni katettu terassiparvekekin löytyi ja kivoja erilaisia pintamateriaaleja sekä värejä talosta. Iloinen mutta rauhallinen sisäpiha!


Kohde 6 Opaali Kimi

Kohde on kuvitteellisen nuoren miehen - nimeltään Kimi - ensiasunto. Sisustussuunnittelusta ovat vastanneet Vantaan nuorisopalvelujen työpajanuoret. Asunnon kalusteista osa on Kimin lapsuudenkodista mukaan saatuja, osa kierrätettyjä ja oman näköiseksi tuunattuja. Minulle tuli elävästi mieleen kun olen itse muuttanut vanhempieni kodista pois ja sisustanut juurikin tämän asunnon tyylillä kotiani. 

En tiedä olenko väärässä mutta nykyään monella kotoa muuttavalla on tarkoitus saada ensimmäiseen kotiinsa todella hinnakkaita ja uusia kalusteita heti. Asumisen tasosta ei yhtään valmiita tinkimään vaan kaikki lapsuudenkodissa olleet laitteet, kalusteet ja vimpaimet halutaan myös omaan, uuteen kotiin jo muuttovaiheessa. Jos joku suostuvainen rahoittamaan tämän niin toimii hyvin muussa tapauksessa voi olla vähän hankalaa...

Hauskoja oivalluksia sisustuksessa. Eteisen seinällä maalattuja, metallisia purkkeja vaikka lenkkareiden tai muiden kenkien säilyttämiseen. Punainen polkupyörä oli löydetty roskalavalta rikkinäisenä ja se on työpajalla kunnostettu ja tuotu asuntoon somisteeksi. Asuntomessuilla vieraillut nuorimies oli tunnistanut, että asunnon pyörä on häneltä aiemmin varastettu yksilö. Koko juttu tästä erikoisesta yhteensattumasta täältä.


Vanhassa matkalaukussa voi säilyttää osan vaatteista esillä. Hauska idea! Huoneen verhot on tehty muovisista nuorisotalon jäsenkorteista. Innovatiivista!


Asunnossa oli paljon tilaan tehtyjä tauluja, jotka ovat myytävänä messujen jälkeen. Keittiötilassa oli upea lohikäärme ja eteisessä kurkisteli puutarhatonttu.


Kolmas Opaali sisustetuista kohteista oli Kasarikoti mutta tämä nostalginen aikamatka 80-luvulle oli minulle liikaa. Mietin, että oliko silloin ihan oikeasti niin kauhean näköistä kuin asunnon sisustus oli vai enkö vain muista asioita oikein? Tässä kodissa oli luvallista kurkistella kaappeihin ja hypistellä tavaroita sekä vaikka kokeilla vaateripustimissa roikkuvia vaatteita. Juu, kiitos ei tuumin ja poistuin pikaisesti. Netistä löytyy "ihania" kuvia Kasarikodista...








2 kommenttia:

  1. Asuntomessut taitavat tänä vuonna jäädä väliin. Monia hauskoja ideoita niiltä löytyy, mutta kokeellisimmat on usein viety liian överiksi makuuni.

    Haaveilen uudesta pyörästä ja sellaisen ostamista on ehdottanut niin Siippa kuin fillarikorjaaja, joka myös myy pyöriä. Vanha fillarini on kuitenkin toimiva ja niin ruma, ettei se kelpaa varkaille...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suurin osa asuntomessujen annista on melko tavallista joten mielestäni on kiva, että joukossa on myös kokeellisempaa kuten nyt nämä opiskelijoiden tekemät sisustukset. Koti on jokaiselle niin pyhä paikka, että sen sisustaa juuri oman maun ja mieltymysten mukaan eikä välttämättä tarvitse aina seurata valtavirtaa ja trendejä viihtyäkseen kodissaan.

      Messupyörän tarina oli melko huikea ja mikä parasta se palaa oikealle omistajalleen. Aja vain vanhalla niin kauan kun toimii..

      Poista