heinäkuuta 16, 2015

Kohtaaminen Orvokin kanssa

Vantaan Kivistön asuntomessut on nyt koluttu läpi. Kävin tiistaina ottamassa alueen ja interiöörit haltuun ja useampi tuntihan siinä vierähti. Mukava keli - ei liian kuuma kierrellä messualueella ja sateeltakin vältyttiin. Voisin sanoa, että melko ihanteellinen messupäivä. Törmäsin sattumalta työkollegaani ja kävimme hetken istumassa lounaan merkeissä mutta muuten tuli oltua jalkojen päällä koko päivä liikkeessä. Messuilu vaatii ehdottomasti hyvät jalkineet! Olin jo hieman nuutuneena poistumassa messualueelta saadakseni bussikuljetuksen Keimolan parkkipaikalle kun näin jotain mielenkiintoista viistosti vasemmalla...


Kyllä - siellä istui bostoninterrieri pöydällä jollain messuosastolla ja tarkemmin kun katsoin niin koiran vieressä oli myös hammasharja ja hammastahnatuubi. Koiraihmisenä mielenkiintoni heräsi heti joten suunnistin tätä hellyttävää olentoa kohti silittelyn toivossa samalla miettien
"Mitä ihmettä tuo hampaiden putsausvälineistö mahtaa tehdä tuolla?"

"Tässä on Hammaspesukoira Orvokki, jota saa myös silittää." kertoi aniliinipaitainen nainen. Minulle kerrottiin, että tämä karvainen söpöläinen opettaa ja valistaa lapsia ja nuoria pitämään huolta hampaistaan ja suuhygieniastaan. Orvokki vierailee päiväkodeissa ja koulussa kertomassa kuinka monta kertaa hampaat pitää päivittäin harjata ja opettaa, että hammastahnaa ei todellakaan tarvitse laittaa harjaan kuin herneen kokoinen puserrus. Orvokki käyttää aina tehokasta sähköhammasharjaa ja muistaa pestä hampaansa aamuin illoin.

Kuva on lainattu Heinolan kaupunki Suun terveydenhuolto Facebook sivulta.

Orvokki tekee omistajansa Marjon kanssa tärkeää terveyskasvatustyötä ja messuillakin oli mahdollista tehdä hampaidenpesu Orvokille. Orvokki istui täysin tyynenä työpöydällään kun hänen hammaskalustoaan tutkittiin ja surruteltiin sähköhammasharjalla. Russeliriiviöni Minnie ei ensinnäkään olisi istunut kuin ehkä hetken paikoillaan siinä ihmisvilinässä vaan loikannut alas saadakseen rapsutuksia ohikulkijoilta ihmisystävällisenä ja malttamattomana otuksena. Hammaspesukoira Orvokki puolestaan teki työtä työpöydällään tyynen rauhallisesti.

Kuva on lainattu Heinolan kaupunki Suun terveydenhuolto Facebook sivulta.


Ihan mahtava idea käyttää koiraa tällaisessa terveyskasvatustyössä. Muistatte varmaan, että olen täällä blogissa kerran jos toisenkin kertonut omasta hammaslääkärikammostani. Minun pelkoni hammaslääkäri kohtaan on juurikin syntynyt niistä huonoista hammaslääkäri kokemuksista lapsena. Kouluhammaslääkärimme oli todella kovakourainen ja ilkeä ihan oikeasti eikä osannut ollenkaan tutkia lapsipotilaita siten ettei siitä olisi tullut pelottavaa kokemusta. Muistan vieläkin sen tuskan kun piti istua hammaslääkärin odotushuoneessa ja odottaa omaa nimeään huudettavan.... 


Orvokki tarjosi myös pusuja rapsutuksia vastaan - aivan ihana terrieri tyttö! Ja mehän rapsuttelimme ja pusuttelimme myös. Orvokin kennelistä tarkemmin tämän linkin kautta.

Hammaspesukoira Orvokki edusti messuilla syntymä- ja asuinkuntaansa Heinolaa. Hän vieraili Heinolan osastolla nyt 13.-14.7. ja seuraavan kerran tämä pikkuneiti on mahdollista tavata messuilemassa 1.-2.8. Orvokki sai selkeästi messuihmiset hymyilemään, paijailemaan ja rapsuttelemaan itseään. Rohkeimmat pesivät myös Orvokin hampaat. Ja totta kai otettiin myös selfie Orvokin kanssa. Harmitti, että itse unohdin ottaa Orvokki selfien....


Heinolan kaupungin Suun terveydenhuollon Facebook sivuilta löytyy hyvä video Orvokin päiväkotivierailusta. Tuo ylläoleva "hammaslääkärikuva" on juurikin tältä mainiolta videolta.

Nyt on aika siirtyä kylpyhuoneen kautta nukkumaan ja valmistautua huomisiin Porin jazzeihin. Mutta sitä ennen Orvokin opeilla harjaamaan hampaat etteivät Hammaspeikot Paa ja Möö iske.

Asuntomessuista tulossa ihan omaa postausta kun saan kahlattua kaikki ottamani kuvat läpi.










2 kommenttia:

  1. Aivan ihana Orvokki! Varmaan on just lapsille hauska kokemus päästä pesemään Orvokin hampaat ja pysyy paremmin mielessä se omastakin purukalustosta huolehtiminen :) Minäkin olin aiemmin hammaslääkärikammoinen, mutta mieheni myötä löytyi myös aivan ihanasti pelkoni huomioiva hammaslääkäri, jolla olen nyt asioinut reilut 17 vuotta. Kerran yhden opiskelukaverin kanssa kehuimme omia hammiksiamme kolmannelle tutulle ja pian osoittautui, että puhuimme samasta henkilöstä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikös olekin! Arvaa vaan kuin paljon minä rapsuttelin ja pusuttelin Orvokkia.... Taisi tulla kotona vihaisia mulkaisuja oman russeliriiviön suunnalta "Missä sitä on oikein oltu?"

      Löysin itsekin hyvän hammaslääkärin aikuisiällä ja hänen myötään tuo hammaslääkärikammo on vähän laantunut. Terveyskasvatus ja valistaminen menee paljon paremmin perille kun mukana on Orvokki. Jos et katsonut sitä hammaspesu videota niin katso. Lapsilla on hyvin mennyt Orvokin opit perille :)

      Poista