syyskuuta 28, 2015

Keltaisia auringonkukkia syyskuussa

Ajattelin tehdä tällaisen pikapostauksen jos jotain lukijoistani kiinnostavat vielä kukkapellot. Havaitsin viime viikolla ihan sattumalta valtavan, keltaisenaan kukkivan auringonkukkapellon kun olimme koiran kanssa Haltialan tilalle iltalenkillä. Ensin ihanassa ilta-auringonpaisteessa ajattelin näkeväni näkyjä koska en muista koskaan aiemmin syyskuun loppupuolella löytäneeni enää auringonkukkia. Yleensä auringonkukat on kerätty pelloilta jo elokuun loppuun mennessä mutta nyt täällä siis vielä on kokonainen pelto kukkimassa pieni ja vähän isompiakin auringonkukkia.
 
 
 
Pelto löytyy siitä Laamannintieltä ennen parkkipaikalle ajattaessa vasemmalta. Sitten vain auto/pyörä/mopo/skootteri parkkiin ja poimimaan. Jos ei parkkipaikalle enää mahdu niin hätätapauksessa sitten tienvarteen. Pakko myöntää, että olen käynyt siellä itse nyt kolmasti. Auringonkukkien lisäksi ainakin vielä lauantaina löysin sieltä perinteisiä kesäkukkia mm. ruiskaunokkeja ja muita ihanuuksia auringonkukkien juurilta.
 
 
 
 
 
Aiempina vuosina pelloille on ollut ihan tunkua ja kukat ovat hävinneet parissa päivässä. Jossain pelloilla olen nähnyt jopa kylttejä ettei kukkia pidä ottaa kuin muutamia, että kaikille halukkaille riittää. Ja kukkiahan on tarkoitus vain kerätä omiin kotitarpeisiin.
 
Nyt jos kukkia tarvitset piipahda Haltialassa ja ota maljakkoosi vielä pala kesää. Onneksi vinkkasin tästä yhdelle tutulle, joka tarvitsi kukkia viikonloppuna pidettävin rapujuhliinsa joten punaisen raputeeman joukkoon pääsi myös pari maitotonkallista auringonkukkia.



Eilen illalla auringonkukkapellot näyttivät auringon laskiessa todella kauniita. Maagiset värit - sinipunainen taivas ja keltainen pelto. Auringonlasku ja sininen hetki. Kyllä Suomen luonto on vaan kaunis myös näin alkusyksystä. Pelloilla näkyy myös paljon lintuja ja auramuodostelmia. Kai se on kohta myönnettävä, että syksy tekee vääjäämättä tuloaan...


6 kommenttia:

  1. Enpä ole muuten tänä vuonna kerännyt yhtään auringonkukkaa. Pitäisi varmaan mennä käymään tuolla muutaman kilometrin päässä pellolla kurkkimassa, jos sieltä löytyisi vielä näitä ihanuuksia.
    Mukavaa alkanutta viikkoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt otat suunnaksi kyllä Haltialan pellot niin saat ison keltaisen puskan kotiin maljakkoon. Ihan varmasti löytyy vielä :) Aurinkoista päivää sinulle siellä pellolla.

      Poista
  2. Niin, ja minäkin sain vinkin sinulta ja julkaisin juuri oman postaukseni auringonkukista :)

    VastaaPoista
  3. Auringonkukkafanin toivepostaus! Aikaisempina kesänä saimme niitä Espoossa Orionin lähellä olevalta pellolta, mutta tänä kesänä niitä ei enää ollut siellä :-(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Orion pelloilla olen itsekin käynyt parina kesänä mutta ne ovat todella hävinneet sieltä kokonaan. Muistatko kun siellä oli sellainen rahalipas, johon sai/piti jättää rahaa omantunnon mukaan ottamistaan kukista....ja sitten joku vei sen koko lippaan sieltä vaikka oli ketjulla kiinni tolpassa.

      Poista