lokakuuta 27, 2015

Kalamaja seikkailu jatkuu....

Viime viikon päiväreissulla Tallinnassa teki mieli karun vankilavierailun jälkeen istahtaa jonnekin alas hetkeksi ja juoda vaikka kuppi kuumaa. Patarein vieressä on Lennusadam-Lentosatama ja siellä Viron Merimuseo, jossa päätimme piipahtaa. Koska oli maanantai niin museo oli perinteisesti kiinni meidän harmiksemme :( ja tiloissa näytti olevan jonkun ison yrityksen lanseeraustilaisuus. Ystävällinen ovimies antoi kahden "hätää kärsivän" suomalaisnaisen käyttää merellisiä sosiaalitiloja kuitenkin. Tähän museoon täytyy ehdottomasti tulla uudemman kerran ja sen aukioloaikojen puitteissa. Kurkkasin nopeasti näyttelyhalliin ja mielenkiintoiselta näytti!



 
Mukavan aurinkoisessa syysilmassa oli kiva kävellä ja katsella ympärilleen Kalamajassa. Vuodessa alueella näyttää taas tapahtuneen paljon. Leveä asfaltoitu uusi katu Kalaranna ja uudisrakennuksia näkyi myös katukuvassa. Osa tonteista oli vielä rakennustyömaina mutta monissa taloissa jo asuttiin. Matkan varrella näkyi muuten hauska isoilla kissahahmoilla tehty graffitiseinä. Joku taisi kysyä minulta Facebookin puolella miten viitsin kuvata aina rakennusten seiniin piirrettyjä töhryjä? Kuvaamani kohteet ovat omasta mielestäni taitavasti tehtyjä tämän päivän muraaleja ja ehkä osa näistä on maalattu myös luvallisesti tai vaikka tilauksesta. En itsekään pidä julkisten monumenttien tai arvorakennusten seinien tuhrimisesta tageilla enkä usko, että ammattilaiset niin tekevätkään.  
 


 
Olin saanut työkaveriltani hyvän suosituksen yhdestä kahvila-ravintolasta Kalamajassa joten suunnistimme sitä kohden hieman haparoiden ilman karttaa tietysti :) Onneksi ilma oli todella kaunis ja lämminkin ollakseen lokakuu. Pakko myöntää, että välillä käytettiin kännykän navigaattoria apuna. En voinut vastustaa kuvaamasta taloa ja autoa, joiden värit sopivat toisiinsa ihan täydellisesti. Perfect match! Toki saattoihan tuo vanha auto olla kadulla vain sattumalta parkissa juuri tämän talon edessä....tai sitten ei... Törmäsimme myös pieneen vaaleanpunaiseen yksisarviseen :)
 
 
 
 
 
 
 
Ohitimme myös hieman pelottavalta kuulostavan rakennuksen Kalma Saun, Vana Kalamaja 9. Tässä vuonna 1928 rakennetussa talossa toimii Tallinnan vanhin yleinen sauna edelleenkin Ennakkoluuloton saunamatkailija voisi vaikka käydä ottamassa täällä hyvät puukiukaan löylyt ihan aidon vihdan kera tiesi netti kertoa.  
 
 
Pienen kiertelyn jälkeen näkyi Ravintola Fabrik, Vabriku tänav 6. Täysin ympäristöstä poikkeava valkoinen rakennus kaiken vanhan ja vähän ränsistyneen keskellä. Ulkona näytti olevan myös kivan näköinen terassi, joka näin syksyllä oli jo suljettu. Fabrik on uusin Kalamajan alueen trendiravintoloista ja avattu viime kesänä. Sisustukseltaan ravintola on mukavan skandinaavinen. Vaaleaa, puuta, valoisuutta ja kirkkaita värejä piristyksenä. Askeettisella tavalla viihtyisä. 
 
 
 
Meille jäi vähän epäselväksi miksi Fabrikin keittiö ei ollut vielä auki joten emme saaneet syöty täällä valitettavasti lounasta. Valikoimassa oli kuitenkin Fabrikin Gustav kahvilan kalalla täytettyä hieman voileipäkakkua muistuttavaa suolaista ja vitriini täynnä toinen toistaan herkullisempia leivonnaisia. Latte, pavlova ja kalakakun palanen maksoivat alle kahdeksan euroa. Tänne täytyy tulla ehdottomasti uudelleen ja silloin kun keittiö on auki sillä olen kuullut paikasta pelkästään ylistäviä kommentteja.
 
 
 
 
 
 
Taas jäi hyvä syy tulla uudelleen Kalamajaan ja Tallinnaan...
 
 
 

4 kommenttia:

  1. Aivan mahtavia kuvia. Kauniita taloja ja hauskoja nuo kissa graffitit.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Outi! Kaunis aurinkoinen sää loi hyvät puitteet kuvaamiselle :)
      Vaikka olen koiraihminen niin itsekin pidin noista kissagraffiteista.
      Myös vaaleanpunainen pienen pieni yksisarvinen oli söpö... <3

      Poista
  2. Tallinna on kiva kaupunki. Joka kerta sieltä löytää jotain uutta.

    Seuraavan kerran menen ensi lauantaina, syömme tosin vanhassa kaupungissa yhden ravintolan kutsumana. Aikaa jää kyllä kierrellä vaikka Kalamajalla tai Telliskivelläkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä osa Tallinnaan on kiva ja uusi paikka monia vuosia Tallinnassa reissanneelle ja pidän siitä, että koko ajan löytyy jotain uutta. Toki vanhassa kaupungissa on myös upeita ravintoloita mutta tällä reissulla keskityttiin vain tähän osaan kaupunkia.
      Itse haluan ehdottomasti päästä Fabrikiin syömään....

      Poista