Pages

joulukuuta 07, 2015

Joulukalenterin luukut 2.-7.12.

Joulukuun 1.päivän postauksessa kerroin teille "lapsenmielisestä" joulukalenteristani,
joka ilmestyy henkilökohtaisessa Facebook-profiilissani.
Päivittäin avataan siis yksi uusi luukku, jossa tänä vuonna seikkailee Ada Hiiri. 

Tänä vuonna ilmestyvä joulukalenterini on viides tekeleeni. Minulle tulee idea,
jonka ympärille sitten lähden rakentamaan kunkin päivän teemaa. Tämän kalenterin tekeminen on ihanaa "puuhastelua" kaiken muun lomassa ja tiedän, että tätä odotetaan tuolla Facebookin puolella. Ensimmäiset kysymykset kalenterista tulivat jo marraskuun puolella. Tuntuu kivalta, että tätä seuraavat kaikki "lapsenmieliset" ystävät. 

Tässä luukut 2.-7.12.

2.12.2015 
Nyt on Ada Hiiri ihan pyörällä päästään. Äiti käski tuoda kaupasta perin outoja juttuja: 
kanelitankoja, tähtianiksia, kardemummaa, manteleita,saksanpähkinöitä, pekaanipähkinöitä? 
"Joulun alla ei saa udella. Kaikki selviää kyllä aikanaan." nauraa Äiti Hiiri Adalle :)

3.12.2015 
Tänä iltana Ada Hiiri laulaa joululauluja ystäviensä Sanni ja Senni kaksosten 
sekä Maijan kanssa läheisen kauppakeskuksen ovensuussa. 
Tytöt haluavat tuoda iloista joulumieltä kaikille ohikulkijoille 
"Kilisee, kilisee kulkunen helkkyen välkkyen...."  
 

4.12.2015 
Olohuoneen kaappiin on ilmestynyt kauniita lasisia kenkiä ja saappaita. 
"Mitä ihmettä nämä mahtavat olla?" tuumailee Ada Hiiri. 
"Äiti, voinko sovittaa näitä kenkiä jalkaani niinkuin Tuhkimo sadussa?" 
Rouva Hiiri tulee topakasti sulkemaan kaapin sanoen 
"Ada, nyt ei oteta vielä joulukoristeita esille. 
Vasta aatonaattona kun koristellaan kuusi pääsevät kengät roikkumaan kuusen oksille" :) 
PÖH...nämä ovatkin siis kuuselle, tuumii Ada.


5.12.2015 
Ada Hiiri kirjoitti tänään Joulupukille pitkän kirjeen lahjatoiveistaan. 
Kirje pudotettiin postilaatikkoon ja nyt Adaa vähän jännittää ehtiikö 
se perille Korvatunturille ajoissa? Kohta pitäisi alkaa jo nukkumaan mutta 
Adaa ei yhtään nukuta ja Nalle Puh kirjoja on kiva lukea oma uninalle kainalossa. 
"Kohta sammutetaan kynttilä Ada kun Nukkumatti on tulossa!" kuuluu Isä Hiiren ääni....
 

6.12.2015 
Ada nosti Isä Hiiren kanssa aamulla Suomen lipun salkoon 
koska nyt on syytä juhlaan. Äiti Hiiri kertoi, että illalla Suomen 98. Itsenäisyyspäivää 
juhlitaan Presidentinlinnassa ja vierailla on hienot puvutkin päällä 
merkkipäivän kunniaksi. 
Ada päätti järjestää ihan omat sinivalkoiset juhlat. 
"Onnea Suomi" toivottaa Ada koirineen  

7.12.2015 
Tänään on Ada Hiirellä ollut todella kiireinen päivä. 
Äiti Hiiri oli ostanut paljon joulukukkia, joista sitten yhdessä tehtiin 
kaikkea kivaa kotiin ja joululahjaksikin. Viikonloppuna metsästä kerätty 
sammal pääsi hyasinttien juurelle. 
"Oikein hyvä puutarhuri sinä Ada olet!" kehuu Äiti Hiiri ja Adaa hymyilyttää :)

4 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Kiitos Outi....lapset ovat terveitä kun leikkivät ja myös aikuiset :)

      Poista
  2. Ihana Ada-hiiri ja ihana kalenteri. Kiitos - kyllä lapsenmielisillä on aina hauskempaa;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) elämä ei ole niin kovin vakava juttu vaan välillä pitää aina päästää sisäinen lapsensa valloilleen :)

      Poista