Pages

tammikuuta 12, 2016

Lumi on syönyt kaiken

Tämä tiistai alkoi todella lumisissa merkeissä. Käytin normaaliin vartin työmatkaan päälle vielä ekstra tunnin. Not nice! Liikenne oli ihan solmussa ja autoja oli sammunut tienpenkalle. Joku peräänajokin oli matkan varrella. Koska VR oli jättänyt junavuoroja ajamatta varmaan liikkeellä oli myös niitä normaaleja junamatkalaisiakin. Töihin päästyäni olisi ollut toppahousujen ja Icebugien riisumisen jälkeen kiva saada virkistävä suihku mutta siihen ei ollut aikaa eikä meillä toisaalta ole siihen mahdollisuuttakaan työpaikalla. Tunsin koko päivän oloni hieman oudon nuhjuiseksi ja tukkani oli liiskaantunut ikävästi pitkin päätä kuin suuremmankin urheilusuorituksen jälkeen. Iltapäivällä kotiintulo olikin sitten jo helpompaa mutta uudelleen pääsin taas kotipihalla kolaamaan lunta parkkipaikalla. Not nice!


Lasittamaton parvekkeeni olisi ehdottomasti kaivannut myös jotain lumitöitä mutta minua kylmäsi sen verran, että päätin jättää tämän lumisavotan johonkin toiseen päivään kun harmistuskäyräni ei olisi valmiiksi jo hieman kohollaan. Toisaalta tämä pakkaslumi on niin höttöistä ja kevyttä ettei se kyllä vaurioita kasvejani vaan itse asiassa suojaa niitä. Kanervat ja callunat näyttivät siltä kun niiden päälle olisi joku pursottanut isolla suuttimella kermavaahtoa ja reilusti!


Koska tänään jäi myös lounaskin töissä väliin päätin tehdä kuumaa tomaattikeittoa lämmittämään talvi-iltaa. Tai itse asiassa tomaattivuohenjuustokeittoa. Tässä valittiin se lyhyempi reitti eli käytettiin valmiita murskattuja tomaatteja säilykkeenä. En muista ihan tarkkaan mistä tämä resepti on peräisin....ehkä entiseltä työkaverilta...mutta hyvää ja toimii.


Kuullota keskikokoinen sipuli, valkosipulin kynsi tai kaksi sekä pari porkkaanaa oliiviöljyssä. Kaikki em. raaka-aineet toki pilkottuna ennen kattilaan lisäämistä :) Lisää kattilaan yksi purkki tomaattimurskaa (500g), 2dl vettä, 2dl kermaa, kasvisliemikuutio ja vuohenjuustoa noin 200g. Keitä 15min ajan kevyellä lämmöllä. Itse maustan keiton aina pippurilla, suolalla ja oreganolla. Sitten vain soseutetaan keitto samettiseksi. Unohdin ostaa tuoretta basilikaa, jota yleensä aina vielä hienonnan tähän päälle mutta en jaksanut lähteä kauppaan hakemaan sitä. Kyytipojaksi keitolle siemennäkkäriä, jota kollegani antoi minulle joululahjaksi. Keittoruuat lämmivät ihanasti ja pidän niiden syömisestä talviaikaa erityisesti. Olisin voinut tehdä keiton toki tuoreista tomaateistakin mutta laiskuus iski kokkiin tänä iltana. Keitto auttoi sekä kylmyyteen että pakkasketutukseen :)


Sain lauantai vierailtani tämän vuoden ensimmäisen kimpun tulppaaneja ja heti jotenkin ihan keväinen fiilis. Tulppaaneja tuleekin sitten ostettua varmaan monia nippuja ennen pääsiäistä ja varsinaista kevään alkamista. Vielä ei kaupassa sentään ole näkynyt mämmiä mutta laskiaispullia oli ja juu, ostin ensimmäiset laskiaispullat tänään. Kermavaahtoa ja hilloa koska se mantelimassa ei sovi allergiselle. Vähän oli huono omatunto syötyäni pullan mutta ihan vain vähän.



Kuulumisia karvakaverilta pitkästä aikaan. Olimme silmälääkärillä tarkastuksessa viime perjantaina ja kuten aavistelin niin terapeuttinen piilolinssi oli pudonnut. Ilmeisesti alkanut kylmä ilma ja pakkanen oli kuivattanut keinokyyneleistä huolimatta liikaa silmää ja se oli menoa 70 euron linssille. 
Kotoa sitä ei ole löytynyt mistään ja vaikka löytyisikin niin kuivuneena sillä ei tee enää mitään. Minnien silmässä on enää pieni pistemäinen haava ja antibioottitipat jatkuvat edelleen. Pitkästä kaulurin tai siis tötterön käytöstä oli oikeanpuoleiseen korvaan tullut hiivaa eli siihenkin sitten omat antibiootit. Mutta olemme voiton puolella. Seuraava kontrollikäynti parin viikon päästä ja tötteröä ei enää pidetä ihan koko aikaa. Sitkeässä tämä juttu on mutta kyllä tämä voitetaan! 


Nyt lähdetään tämän illan viimeiselle lenkille ja sitten kuppi kuumaa teetä. 

12 kommenttia:

  1. Keitto onkin ollut nyt hittiruoka meilläkin. Moni on innoissaan tästä lumimäärästä, itse kyllä kaipailisin johonkin palmun alle...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ensin oli kivaa, että lunta tuli vähän mutta nyt tätä on kyllä jo vähän liikaa. Tuo auton kaivaminen ei ole yhtään kivaa puuhaa. Ja mietin jo sitä vaihetta kun tämä sitten menee lämpöasteille ja alkaa sulaa....lits läts lits läts...

      Poista
  2. Keittoruoat on kyllä hyviä kun ilmat kylmenevät ♡
    Hyvä, että Minnie voi jo paremmin ♡♡♡

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Keittoruuat ja kylmät ilmat kuuluvat yhteen :) Tosin tykkään kyllä syödä hernekeittoa läpi vuoden ja runsaalla sinapilla ja joskus myös sipulihakkeella.

      Kiitos Outi ♡♡♡

      Poista
  3. Minulla rupesi mieli tekemään keittoa! Teillä päin lunta on tullut ilmeisesti jo riittävästi (ja omiin tarpeisiin), meillä vasta nautitaan ensimmäisistä tämän talven lumitöistä, kunnes taas..Raikkaita talvipäiviä ja toivotaan vähemmän lunta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä on lunta nyt ihan liikaa! Toissapäivän lumitöistä tuli noidannuoli, joka kaatoi minut eilen ja parantelin kotona selkää kolmiolääkkeellä päivän. Onneksi tänään taas jo ihmisten ilmoilla.
      Raikkaita talvipäiviä sinnekin :)

      Poista
  4. Soppa sai veden herahtamaan suuhun. Ihanaa talviviikkoa Marjo <3!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi soppaa oli kun olin selkäpotilaana eilen :)
      Mukavia talvipäiviä sinnekin ♡♡♡

      Poista
  5. Nam tomaattikeitto on kyllä parasta ja pitkän lenkin tai lumitöiden jälkeen maistuu ihanasti. Toivottavasti Minnien silmä paranee pian. <3

    Mukavaa keskiviikkoa <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tiia ♡♡♡ Minnie on sitkeä ja kyllä se paranee!
      Mukavaa torstaita sinne.

      Poista
  6. Nyt tuli talvi todellakin...: )Ja voihan laskiaispulla, nyt iski himo! Itse tykkään hilloversiosta enemmän, pitänee taikoa noista pakastimessa olevista äiteen tuomista joulupullista laskiaisversioita! Tsemppiä sinne selän kanssa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heli, söin sen toisen laskiaispullan eilen kun olin selkäpotilaana. Onneksi en ahnehtinut molempia samana iltana.
      Kiitos, selkäni on ihmeparantunut. Pääsin tänään jo töihin ja melkein olen jo yhtä vetreä kuin ennen :)

      Poista