tammikuuta 05, 2016

Marjon matkassa 2015 - heinä-joulukuu

Tässä vielä pikakatsaus bloggaajan viime vuoden toiseen puoliskoon
heinäkuusta joulukuuhun,
Heinäkuu 2015
Heinäkuussa aloitettiin odotettu kesäloma ja päästiin oikean kreivin opastuksella tutustumaan huikeaan Malmqårdin linnaan Pernajassa ja maistelemaan linnan pienpanimon Dinkell oluttakin. Kotimatkalla etsittiin taas täydellistä hampurilaista poikkeamalla syömään Bosgårdin luomuliha purilaista ja hyvää oli MUMS! Kesävaatteetkin kaipasivat täydennystä alennusmyynneistä :)

Louhisaaren kartanolinnan sokkeloissa oli kiva piipahtaa helteisenä lomapäivänä. Ajattelin kauhulla sen yhden kartanorouvan kohtaloa, joka unohtui mustasukkaisen isännän matkan ajaksi komerosäilöön ruuatta ja juomatta...lopun voitte vain päätellä itse....karmivaa!


Kesälomaan mahtui Turkua ja Tamperetta, perinteiset Fiskars/Billnäs antiikkimarkkinat ja löytämisen riemua, hyvää ruokaa ja juomaa, ystäviä, aurinkoa ja lämpöä. Porin Jazzit olivat naisten juhlaa kun kova kolmikko Jessie J, Paloma Faith ja Emeli Sandè ottivat päälavan haltuun ja tanssittivat Kirjurinluotoa. Huikeat Jazzit ja ensi vuonna sitten uudelleen!


Heinäkuun ehdoton kohokohta olivat Vantaan Kivistön asuntomessut. Siellä käytiin sekä työn että vapaa-ajan puolesta useita kertoja. Parhaiten jäivät mieleen ehkä loft-asunnot ja ne vähän "erilaiset kodit". Alue oli mielestäni melko keskeneräinen vielä mutta odotellaan nyt rauhassa mihin kehittyy.
Iloa asuntomessuilla tuotti söpö Hammaspesukoira Orvokki, joka emäntänsä Marjon kanssa valittiin vuoden heinolalaiseksi. Tämä bostoninterrieri on kyllä valloittava persoona!


Lierihatussa ja aurinkolaseissa käytiin keräämässä useana päivänä niityltä kesäkukkia, jotka muuten päihittävät ostokukat usein kauneudellaan. Sääli, että kestävät vain hetken maljakossa.


Maalaistytöt pääsivät myös samoilemaan heinäseiväspellolle Tuomarinkylän kartanon maisemissa. Maalaistyttö minussa nosti taas päätään ja kaipasin asumista vanhassa talossa...

Joka ainut kesä minut valtaa vastustamatta
halu olla mehiläinen.
Niityltä niitylle minä lentäisin hoilaten,
hoippuen, hyräillen
ja jäisin kukkaan aina kunnes olisin uuvuksissa
ja tuuli kumppanini hyväilisi otsaani
kunnes tulisi se yksi
johon jäisin iäksi.
Tommy Tabermann


Heinäkuu oli kyllä melkoinen menokuukausi kun kelasin läpi tekemisiäni. Tampereen Milavidassa kuolattiin Salvatore Ferragamon huikeita kenkiä monta tuntia. Porvoossa herkuteltiin vähän erilaisilla pizzoilla ja samoiltiin Vanhan Porvoon kaduilla sekä jokirannassa. Ja olihan se huikea kesäviikonloppu Naantalissa ja hurmaava Villa Randala.
  Vierivät kivet eivät sammaloidu... :)


 ♥♥♥ Ihana heinäkuu ja ihana loma  ♥♥♥

Elokuu 2015

Elokuussa ilmat jatkuivat helteisinä ja asuntoni lisähuone oli puhjennut täyteen kukkaansa. Karvainen kerrostalokyttääjä otti vakiopaikkansa päivystyspaikalla mutta tänä vuonna hän ei ihan totaalisesti onnistunut tallomaan markettoja. Mansikat ja vadelmat kypsyivät ja ensimmäiset kanttarellit löydettiin lähimetsästä kotitalon läheltä. Yhden kastikkeen verran herkkuja!


 Mairen päivää vietettiin Noormarkun Villa Mairean huikeassa miljöössä.
Kyllä se Alvar on osannut piirtää viivat oikein! Kaikki kohdallaan eikä mitään liikaa.
Less is more!


Kemiönsaaren reissun yhteydessä hurmaavan kahden nuoren yrittäjän kesäkahvila Källarvinden. Ihanaa kun nuoret yrittävät ja työllistävät itseään! Kemiö on iso saari ja sinne mahtuu Amos Anderssonin kartanoa, Suomen Skansenia ja hyviä ruokapaikkoja. Ehdottomasti ensi kesänä uudelleen!


Lähiöfestivaali #ourhouse Vantaan Mikkolassa oli mielenkiintoinen tapahtuma, jonka tarkoituksena oli nostaa pinnalle kysymystä siitä mitä 60-70 lukujen lähiöille pitäisi tehdä? 

"Tänään lähiöissä asuu 1,5 miljoona ihmisistä - noin joka viides meistä. Tarpeemme ja tapamme ovat muuttuneet. Monelle meistä lähiö ei ole enää toiveiden koti. Seuraavien vuosien aikana lähiöitä korjataan miljardeilla euroilla. Lähiöissä alkaa uusi aikakausi. Riippuu meistä millainen."


Ruotsinpyhtään ruukkialue tuli tutuksi yhden lukijan - kiitos vielä sinulle anonyymi - ansiosta. Samalla reissulla otettiin haltuun Eija's Garden Ahvenkoskella ja rapsuteltiin myös Alma-Orvokkia. 
♥♥♥


Idylliseen kesäkahvila Cafe Siilikin ehdittiin kokea vielä viikkoa ennen sen sulkeutumista. Ensi kesää odotellen ja Siilin brunssia...viime vuonna brussit jäivät ikävä kyllä kokematta.


Elokuu huipentuu aina Loviisan Vanhat talot tapahtumaan. Ehkä ensi vuonna 
olisi aikaa olla siellä peräti kaksi päivää ja kokea myös Venetsialaiset....

Syyskuu 2015

Syyskuussa Marjon matkassa liittyi mahtavaan 40+bloggaajat yhteisöön, jossa kaikki bloggaajat - naiset ja miehet ovat yli 38-vuotiaita. Mahtava poppoo meitä on ja joukossa niin matka-, ruoka, lifestyle-, kauneus-, kulttuuri-  kuin koti ja sisustusblogejakin. Hyvää luettavaa ja ehdottomasti kannattaa tutustua myös kanssabloggaajieni kirjoituksiin. Kiitos Helille ryhmän luotsaamisesta!
♥♥♥

Lumon kanssa käytiin Katajanokalla kiven sisällä syömässä Jailhouse burgeria ja katsastamassa miltä uusittu Hotel Katajanokka näyttää. Hyvää ruokaa ja nähtiin ihan oikeasti talossa istunutkin henkilö. Kesävaatteissa kuljettiin edelleen ja sandaaleissa vilkkuivat punatut varpaankynnet.


Sitten alkoivat Habitare ja Design Week. Messukeskuksen lisäksi Muotoilumakasiini L3 tuli koluttua läpi ja muotoilua, designia sekä erilaisia tapahtumia olisi ollut jokaiselle illalle. Habitare on freesannut ilmettään upeasti - kiitos Laura Sarvilinnan!


Lämmintä ja aurinkoista edelleen säiden puolesta. Uudenkaupungin Vanhat Talot eli Ugin Talot tapahtuma oli myös syyskuussa. Kartta kourassa tutustuttiin uusiin taloihin, puutarhoihin ja upeisiin portteihin Ugissa. Päästiin käymään yhdessä Suomen Kaunein koti voittajatalossakin. Erilainen paikka kuin Loviisa ja ehdottomasti käymisen arvoinen.


Lokakuu 2015

Vihdoin ehdittiin sunnuntai brussille Bastvikin kartanoon Saunalahdessa. 
Tähän ei sanoa muuta kuin MUMS ja vielä kerran MUMS!


Kruunuvuoren hylättyjä autiotaloja käytiin katsomassa taas haikeutta mielessä 
koska nämä katoavat tai poltetaan viimeistä taloa myöden?


Tallinnassa koettiin sekä tuskaturismia Paterein hylätyssä vankilassa että makuelämyksia sekä 
F-Hoonessa että ravintola Fabrikissa. Tallinnasta tuntuu koko ajan löytyvät uusia kiinnostavia juttuja Kalamajan alueelta.


Helsinki Internation Horse Show tarjosi eläimellistä menoa ja taidokkaita suorituksia. Hevostarvikkeita ja -varusteita oli myös myynnissä melkoinen määrä.


Lokakuussa myös koirani Minnie♥♥♥ täytti 10-vuotta ja ulkoilimme paljon Seurasaareessa, Suomenlinnassa ja metsissä. Liekö näitä reissuilta tullut sitten ne haavat reppanan silmään mitä on nyt loppuvuosi ja tammikuun alku tästä vuodesta podettu?

Marraskuu 2015

Ilmat jatkuivat edelleen poikkeuksellisen lämpiminä vuodenaikaan nähden. Kävin syksyllä kerran kuussa työmatkoilla Göterborgissa joten ruotsalainen yrityskulttuuri, fika-aika ja Landvetterin lentokenttä tulivat minulle tutuiksi.

Marraskuussa piipahdettiin ottamaan tuntumaan jo LUX Helsinkiin, joka aukeaa huomenna Helsingissä. Valotapahtuma vieraili Fiskarsissa ja pakkohan se oli juoda myös kupilliset kuumaa Laundryssa - ihanan idyllinen pikkukahvila ja hyvää syötävää. Kulttuurikoira matkassa mukana :)


Tiirinkosken tehtaallekin ehdittiin vierailemaan ja nauttimaan suussa sulavia belgialaisia vohveleita. Talon kissat kerjäsivät kovasti rapsutuksia ja tokihan me rapsutimme...


Yksi marraskuun kohokohta oli huikea Billy Elliott ja sen nuoret innostuneet ja taitavat näyttelijäpojat. Kuten silloin kirjoitin kirjoitan myös nyt "nämä pojat pääsevät vielä pitkälle"!
♥♥♥


Joulukuu 2015

Vuoden adventtikalenterissa esiintyi tänä vuonna Ada Hiiri perheineen. Kalenterista pidettiin taas valtavasti ja jäätiin odottamaan jo ensi vuoden hahmoja. Kiitos teille kaikille! ♥♥♥


Joulukuussa leivottiin, laitettiin joulua, annettiin joululahja vinkkejä, käytiin Tuomaan markkinoilla, ihailtiin jouluvaloja ja maailman suurinta himmeliä, vietettiin aikaa ystävien kanssa ja odotettiin jouluaattoa ja Joulupukkia! 


Marjon matkassa bloggaajanne kiittää kaikki lukijoita vuonna 2015! 
Kommenttinne ovat enemmän kuin tervetulleita joten kommentoikaa rohkeasti. 

Marjon matkassa blogi löytyy myös Instagramista marjoaa.
Myös Facebookin puolella tulee tapahtumaan mutta siitä ihan kohta lisätietoa...

Ollaaan murut kuulolla! Muiskis ♥♥♥

4 kommenttia:

  1. Ihanan paljon olet reissannut Suomessa. Mahtavaa on ollut päästä näin kuvien välityksellä "matkalle" mukaan.
    Ihanaa alkanutta vuotta!
    p.s. Sait juuri yhden seuraajan instassa lisää :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen Outi sellainen autolla suhailija ja tykkään tehdä pikku reissuja.
      Huomasin, että Insta seuraaja oli tullut....kohta ehkä sullekin tulee yksi lisää. Mukavaa loppiaista Outi :)

      Poista
  2. Aah mitä mielettömiä tunnelmia, aah täältä pakkasen keskeltä kesä! Mukavaa loppiaista Marjo <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukavaa loppiaista Tiia! Mutta ei olla kaukana enää kesästä...
      Lainaan yhtä mun kaveria, joka kulkee flip-flopit jalassa pitkälle syksyyn ja hokee "Kesä on asenne!"

      Poista