helmikuuta 07, 2016

Hyvää Apinanvuotta sinulle


Tänään vietettiin laskiaissunnuntain ohella myös Kiinalaista uuttavuotta Helsingin ydinkeskustassa. Lohikäärmekulkue starttasi Narikkatorilta jo kello 13.30 ja me olimme vastaanottamassa sitä Kolmen Sepän aukiolla kahden tienoilla. Tänään oli tapahtuman 10.juhlavuosi. Kivan erilainen tapahtuma ja laskin olleeni ainakin viisi kertaa mukana seuraamassa lohikäärmekulkueen villiä menoa pääkaupungissamme :) Tätä lähemmäs en vielä koskaan ole Kiinaa päässyt mutta ehkä jonain päivänä sitten vaikka Shanghai kutsuu - wink wink Elämää Idän Pariisissa blogin Sari! 



Kiinalaisessa kalenterissa hyvästellään vuohen vuosi ja toivotetaan tervetulleeksi apinan vuosi. Tarkemmin sanottuna siirrytään puuvuohesta tuliapinaan sillä kiinalaisessa kalenterissa vuodet nimetään eläinten lisäksi myös elementtien avulla. Perinteisesti uuttavuotta juhlitaan Kiinassa uuden vuoden viidenteentoista päivään saakka. Bloggaaja ystäväni Sari kirjoittaa blogia elämästä Shanghaissa eli käykääpä kurkkimassa sieltä tarkemmin paikallista kiinalaisten uuden vuoden juhlintaa



Rakastan punaisia kiinalaisia paperilyhtyjä ja minusta Keskuskadun ylle viritetyt lyhdyt olivat todella kauniita sumuisesta helmikuun säästä huolimatta. Punainen väri on Kiinassa positiivisiin asioihin liittyvä ja sen uskotaan myös pitävän pahat henget loitolla. Uuden vuoden juhlaan on hyvä pukeutua myös punaisiin alusvaatteisiin koska uskomuksen mukaan ne pitävät kantajansa terveenä seuraavan vuoden ja tuovat rutkasti hyvää onnea. Upsista, minulla oli tänään päälläni valkoiset alusvaatteet....auttaisikohan se jos nyt vaihtaisi ne vielä ylleni.... :) Kiinassa myös naimattomille annetaan uutenavuotena punaisia kirjekuoria, jotka sisältävät rahaa...
ei hassumpi juhla ollenkaan siis!



Lohikäärmekulkueen tehtävä on pelottaa vanha vuosi pois. Tänä vuonna uuden vuoden kulkueen leijonat vierailivat myös Stockmannin tavaratalon miesten asusteosastolla ja Kauppakeskus Citycenterissä. Stockmannin demokeittiössä kokattiin myös kiinalaista ankkaa, kevätkääryleitä ja melonisalaattia. Minusta oli vaihteeksi hauskaa, että tapahtuma oli Keskuskadulla. 



Perinteiset kiinalaiset markkinat olivat mielestäni hyvin järjestetty koska ruokapisteet oli keskitetty Espan puoleiseen päätyyn. Kojujen eteen nimittäin syntyi melkoisia jonoja herkkuja odottavista. Stockmannilla oli oma piste, jossa voi maksaa myös maksupäätteen avulla. Plussaa siitä mutta miinusta annan siitä, että kojuun ei oltu selkeästi merkitty minkälaista ruokaa siinä tarjoillaan. Sen verran kylmää ja ripsivää sadetta, että me päädyimme syömään sushia sisätiloihin myöhemmin. 


Oli myös mukava nähdä miten Keskuskadun monet liikkeet olivat somistaneet ikkunansa Kiinalaisen uudenvuoden henkeen. Habitat liikkeen ikkunassa oli valtava lohikäärmekin katossa roikkumassa. Kiva idea ja uudenvuoden viettopaikka oli todella erilainen kuin matalien talojen ympäröimä perinteinen Lasipalatsin aukio.




Kiinalainen uusivuosi on mukava tapahtuma ja siellä tapaa aina myös tuttuja kuten tänäkin vuonna. Tosin Lumon kanssa emme törmänneet vaikka ihan samoihin aikoihin olemme olleet liikkeellä. Sumuinen ilma ei houkutellut katsomaan Töölöntorin ilotulitusta tänä vuonna nyt illalla. Ensi vuonna sitten taas juhlitaan lohikäärmekulkuetta ja leijonia katsellen....huomisesta eteenpäin sitten onnekasta Apinan vuotta elellen.

Kuva lainattu Helsingin Kiinalaisen Uudenvuoden omilta nettisivuilta. 

Hyvää Kiinalaista uuttavuotta ja hyvää alkavaa Apinan vuotta kaikille lukijoilleni! 



10 kommenttia:

  1. Hyvää Kiinalaista uutta vuotta myös sinulle. Mahtavat juhlat siellä on ollut. Nuo lyhdyt on ihania <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Outi :) Lyhdyjä niin kaipailen omaan kotiin.
      Mukavaa alkavaa viikkoa.

      Poista
  2. Hyvää kiinalaista Uutta Vuotta sinulle <3

    kiva postaus!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tuulanneli :) Mukavaa alkavaa viikoa myös sinulle <3

      Poista
  3. Kiinalainen uusi vuosi/kuujuhla vaikuttaa moneen asiaan. Yleensä Pariisin- reissuni on ollut helmikuun toisella viikolla, mutta kiinalaisen uuden vuoden takia messut ovat vasta seuraavalla viikolla. Aasiasta on messuilla sen verran paljon sekä näytteilleasettajia että asiakkaita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta .... kiinalaisten poissaolo olisi varmaan ihan katastrofi messuille. Harmi kun ei törmätty...

      Poista
  4. Apina täällä ilmoittautuu, että mitähän kivaa on luvassa tälle vuodelle. Tyttäen kanssa perjantaina bongailtiin kun noita lyhtyjä laittoivat ilmoille, olisipa ollut mukavaa nähdä noin hieno kulkuekin.

    Mukavaa tätä viikkoa Marjo <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tiia Apina :) sulla on sitten alkanut oma hyvä vuosi! Lyhdyt saisivat roikkua tuossa kadun yllä pidempäänkin jos minulta kysytään. Kulkue oli värikäs vaikka harmaa sää sitä hieman latistikin.
      Mukavaa viikkoa Tiia :)

      Poista
  5. Hienoja kuvia harmaasta Helsingistä. Juhla toi väriä sinne! Kiinalainen uusivuosi eli kevätjuhla on täällä parhaillaan ja ihmeen hiljaista on....raketit on kaupungissa kielletty:))))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sari :) Pientähän tämä on verrattuna teidän menoon siellä Kiinassa. Eikös ole mukavaa, että raketit on kielletty :)

      Poista