Pages

helmikuuta 27, 2016

Sneak peek - Tammer-Tukun kevät ja kesä

Tänä lauantaina oli selkeästi ensimmäinen keväinen talvipäivä ja kohtahan alkaa maaliskuukin ja ihan pian siis myös kevät. Pääsin jo viikko sitten kurkistamaan Tammer-Tukun bloggaajaillassa 2016 kevään ja kesän sisustuksen, juhlakauden, puutarhan ja hyvinvoinnin uutuuksiin. Olin hieman vetämättömässä tilassa melko hektisen työpäivän jälkeen mutta upeasti järjestetyssä Tammer-Tukun tilaisuudessa tuli uutta virtaa ja inspiraatiota roppakaupalla. Ja mikä parasta pääsin treffaamaan muita 40+ blogikollegoita taas jälleen kerran. Kyllä se "lajitoverin" tapaaminen myös virkistää :)

Odotan innolla sitä, että saisin alkaa jo laittaa parvekettani kevätkuntoon ja ennen kaikkea, että voisin juoda siellä ensimmäiset aamukahvit. Pelargoniani talvehtivat tänä vuonna vanhempieni olohuoneen ikkunalaudalla. Mielenkiinnolla odotellaan mitä tästä kokeilusta tulee... 



Kivoja mustavalkoisia kasseja vaikka parvekekukkien istutukseen tai ylimääräisten vuodevaatteiden säilyttämiseen. Aloin heti visioimaan, että tässä voisi säilyttää myös parvekkeella kukkaruukkuja ja multasäkkiä. Toinen vaihtoehto voisi olla flip-floppien ja muiden kesäsandaalien kokoaminen tällaiseen kassiin, josta ne helposti saisi sujautettua kesävarpaisiin.


Perhoset ovat selkeästi myös kuluvan kesän juttu. Tammer-Tukulla niitä näkyi valtavana perhosparvena seinällä ja myös koristeina tekstiileissä ja suloisissa vaaleanpunaisissa matkalaukuissa. Tyylikkäissä mustakehyksissä lasitauluissa oli myös muita kesäötököitä. Aloin heti visioimaan ötökkatauluja keittiön seinälle kesäksi....



Meillä parveke toimii aikaisesta keväästä myöhäiseen syksyyn yhtenä kodin lisähuoneena vaikkei se ole edes lasitettu. Lisätään vain fleecetäkki harteille niin hyvin tarkenee ja kynttilälyhtyjä runsaasti. Tammer-Turkun valikoimissa on myös lyhtyjä iso valikoima mm. erikoisia vähän ratttaanpyörään muistuttavia metallilyhtyjä.


Voiko tyynyjä olla koskaan liikaa? Iskin silmäni näihin tekstityynyihin, joita näytti olevan eri kokoisia ja muotoisia. Ei tuo "ruseteilla" varustettu tyynykään olisi yhtään hassumpi meillä. Lisäksi showroom tilassa oli myös erikoisia "punottua" printtikangasta olevia tyynyjä. 


Tammer-Tukun Rento-saunatuotteet olivat minulle uusi mutta mielenkiintoinen tuttavuus. Pisara sauna-astia muistuttaa entisaikojen puista saunakiulua muotokieleltään mutta se on valmistettu kestävästä luonnonkomposiitista. Ihania retrovärejä Pisara sauna-astioissa. Oranssista tulee mieleen  omasta lapsuuden saunasta tuttu muoviämpäri ja kesäinen saunailta ja keltainen Jaffa.



Rento-saunatuotteiden tuoksua piti päästä nuuskimaan - siksi kuvassa yksi pulloista on ilman korkkia. Mietoja ja miellyttäviä tuoksuja kaikkia. Rento-tuotteita löytyy päästä varpaisiin ja lisäksi valikoimassa on vielä löylytuoksuja sekä saunahunajasarja. Saunahunajaa olen kokeillut joskus vuosia sitten mutta Kuoriva Mustikka saunahunaja voisi olla mukava kokemus tulevaisuudessa. 


Bloggaajaillassa kosmetologiopiskelijat tekivät ihanan rentouttavan käsien sokerikuorinnan, jonka jälkeen kädet hierottiin vielä Rento-hierontaöljyllä, jonka sekaan oli laitettu tippa Lapinmarja tuoksua. Aah, käsihoito tuntui niin mukavalta ja rentoutti ihanasti! Hauskan yhteensattuman jälkeen tutustuin myös  Funky & fifty blogin pitäjään, joka ystävällisesti kuvasi minun käsihoitoni :) 
Kiitos kun lähetit valokuvan rentoutushetkestäni! 



Illan upeat tarjoilut oli loihtinut Top Chef voittaja Akseli Herlevi

KIMCHI-RAPU BO SSÄM
SPICY KANA BO SSÄM
FISH TACO
TOMATO BASIL RAWBITE
THAI BEEF SALAD
BEAN & BROCCOLI SALAD
CRUNCHY CHOCO MINT RAWBITE



Meillä oli hauska juttutuokio Akselin lusikka tatuoinnista ja sen taustasta. Nyt on viimeistään päästävä testaamaan myös Akselin uusin tuhmia purilaisia valmistava Naughty BRGR. Moni on jo tutuista käynyt ja paikan hyväksi todennut...



Akselin herkkujen kanssa myös itsepuristettuja voimamehuja ja shotteja. 
Niin keväistä vai pitäisikö sanoa jo kesäistä. Kaipaan jo aurinkoa ja lämpimiä päiviä ja hortensian oksaa itselleni maljakkoon ruokapöydälle. Tässähän alkaa jo laskea päiviä kesään....lomaan.





Suunnittelija Anna Säterin kevään sisustus ja kattaus uutuksista ihastuin tähän kala-aiheeseen. Tässä on jotain 50-lukuista ja väritys myös mukavan rauhallinen. Juttelimme pitkään Annan kanssa hänen pitkästä työurastaan Tammer-Tukussa. Ihanan mutkaton, inspiroiva ja maanläheinen nainen.


Maku Kitchen Life sarja on uusin Tammer-Tukun keittiötuotesarja. Sarjaan kuuluu sekä ruuanvalmistus- että kattausastioita. Tuotteet ovat korkealuokkaisia ja pidin niiden viimeistellystä ulkonäöstä paljon. Jopa ruuanvalmistus astiat voi tarvittaessa tuoda pöytään niiden kivan ulkonäön ansiosta. Kattiloissa ja kasareissa on jännät puukuvioiset kädensijat. Pidin myös lasikansista, joissa on silikonireunat ja mikä parasta kattilat sopivat kaikille liesityypeille ja ne voi laittaa myös uuniin (max.180 asteeseen). 




Puiset keittiötarvikkeet oli varustettu jännällä pidikkeellä eli ne voi huoletta laskea tasolle 
ilman erillistä alustaa kokkauksen lomassa. Nerokasta!


Mustang-grillien osastolla tuli uudelleen nälkä Akselin herkuista huolimatta ja nenässä tuntui ihan jo grillauksen tuoksu. Uusi Kamado-grilli oli myös mielenkiintoinen tuttavuus. Tämä jykevä keraaminen hiiligrilli poikkesi ulkonäöltään muista grillikumppaneistaan täysin. Tällä grillillä voi kuulemma myös savustaa tai siinä voi paistaa pizzaa tai leipää kuten uunissa. Muut Mustang grillit, joita taustalla näkyy olivatkin sitten tavanomaisempia vaihtoehtoja grillaukseen.




Vielä ennen lähtöäni bongasin ovistoppareita, jotka sopisivat tällaiseen koiratalouteen kuten meillä. Karvakavereille näytti olevan myös koiraruokien säilytysastioita ja varmaan muitakin tuotteita.

Kiitos mukavasta illasta Tammer-Tukun osaavalle henkilökunnalle sekä Success Storyn Sadulle! 
Sain paljon uusia ideoita ja varmasti tulen piipahtaaan Flamingon liikkeessä tässä keväällä.
Nyt odotellaan päivien pitenemistä ja aurinkoa :)
Kyllä se kevät ja kesäkin tulee.... 


Blogiyhteistyö Tammer-Tukun ja Success Storyn kanssa. 

10 kommenttia:

  1. Tuolla oli kyllä mukavaa. Paljon kaikkea kaunista ja herkullista ruokaakin.
    Kivaa viikonloppua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli mukavaa ja maistuvaa myös :) Moni juttu jäi hautumaan pääkoppaan ja pienen kypsyttelyn jälkeen luulenpa hipsiväni takaisin Flamingon Outlet liikkeeseen. Mitähän Minnie miettisi jos meillä olisi tuollainen mopsi ovistoppari?

      Aurinkoista viikonloppua Outi :)

      Poista
  2. Oli kiva tavata sinut! Mukava ilta, paljon kivoja uutuuksia, jotka veivät ajatukset kesään :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli hauska tavata ja jutella vaikka pikaisestikin "lajitoverin" kanssa. Omat ajatukset jo keväällä ja kesässä talvisäästä huolimatta. Tänään aamulla kauhistelin ikkunoiden likaisuutta kun pimeällä sitä ei ole huomannut. Auringonpaisteen varjopuolia mutta kestän ne kyllä :D

      Poista
  3. Harmi etten työmatkojen takia tuonne taaskaan päässyt. Vaikuttaa hyvin järjestetyltä, kivalta illalta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tylsä juttu ettet päässyt osallistumaan. Järjestelyt olivat huippuluokkaa ja käsihoito piste iii:n päälle. Väsymys kaikkosi siinä hemmottelussa.

      Poista
  4. Ihana tilaisuus,vähän taas harmitti tämä välimatka,mutta ihana katsella kuvia sieltä:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehkä jossain tilaisuudessa vielä tapaamme Jael :) Kiva, että pidit kuvistani. Mukavaa viikkoa :)

      Poista
  5. Hmm...aika rönsyilevää ja värikästä kevättä tulossaa. Mukavaa viikkoa sinne

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minun kuviin taisi sattua ne kaikki värikkäimmät jutut :) Aurinkoista viikkoa sinne kauas...

      Poista