helmikuuta 12, 2016

Stockmannin uusi cut & pret

WOW, olen vieläkin ihan pää pyörällä ihanista muotivaatteista. Olimme tänään iltapäivällä Lumon kanssa Stockmannin bloggaaja tapahtumassa, jossa meille esiteltiin Stockmannin uusi cut & pret -muotibrändi. Paikalla oli myös muutamia muita meitä 40+bloggaajia Beach house kitchen, Ilopilleri ja Pinkit korkokengät. Tilaisuuden juonsi superkaunis Marya Razavi ja paikalla myös Pupulandin Jenni, joka blogissaan olikin jo esitellyt näitä tyylikkäitä uusia vaatteita. 



Uuden cut & pret -muotibrändin on suunnitellut Stockmann Designer Studion designer Johanna Salovaara. Vastuulliset arvot ovat erittäin tärkeässä roolissa malliston valmistamisessa. Itse arvostan sitä, että tiedän kuka vaatteeni loppupelissä tekee ja millaisissa olosuhteissa. Plussaa Stockalle tästä!

"Cut & pret -brändin nimi tulee valmisvaateteollisuuteen liittyvistä käsitteistä cut & sew ja prêt-à-porter. Valmisvaateteollisuus on muuttumassa, ja nimi onkin kunnianosoitus muuttuvalle valmisvaateteollisuudelle, jossa korostuu tänä päivänä entistä vahvemmin designin, laadun ja tunnistettavan kädenjäljen merkitys", sanoo Johanna Salovaara tiedotteessa.



Stockmann cut & pret muotibrändissä on hyvin paljon skandinaavisen tyylikkäitä vaikutteita, joista pidän vaikka olen myös värikkäiden vaatteiden ystävä. Tuotteet ovat korkealaatuisia ja hyvin suunniteltuja. Mallistossa on mukana paljon hyvin ajattomia vaatteita mutta mallistoa täydennetään kuukausittain uusilla tulokkailla, joissa on myös otteita hetkellisista muotitrendeistä. Vaatteita on helppo yhdistää keskenään ja näistä saisi kyllä oivallisen matkapuvoston vaikka viikon mittaiselle työmatkalle...note to self!



Stockmannin cut & pret malliston koot ovat 34-44 väliltä mutta mallistoa täydentää myös cut & pret PLUS mallisto, josta löytyy sitten vielä isompia kokoja. En ehtinyt tässä tilaisuudessa sovitella yhtään vaatteita mutta useat näistä näyttivät juurikin sellaisilta, että haluaisin niitä hypistelyn lisäksi kiskaista ylleni ja vähän peilailla sovituskopissakin...




cut & pret mallistossa oli paljon merimieshenkisiä raitakuoseja, mielenkiintoisia printtikuvioita, ihanaa sinistä ja vihreääkin, kivoja vähän kimonotyyppisiä villatakkijakkuja, valuva kaunis pilkkumekko, hauska pitkä musta liivi ja valkoinen pitkä paita...



Muotinäytöksen mallit olivat muuten Stockmannin omia työntekijöitä ja he tekivät näytöksen kuin olivat päivittäin kävelleet catwalkilla. Ihanan pirteitä hymyjä ja poseerauksia. 
Tästä myös Stockalle plussaa!



Meille bloggaajille heitettiin ennen tilaisuuden alkua pieni haaste kuvata oma mielisuosikki Stockmannin cut & pret mallistosta ja jakaa sen Instagramissa. Minulla kävi tänään todella hyvä tuuri eli designer Johanna ilmoitti hetki sitten Instan kautta, että olen voittanut kuvaamani asun, joka muuten näkyy tuossa ylhäällä. Instaan tosin postasin tästä tuolla vähän ylempänä olleen näytöskuvan. Olen niin onnellinen tästä voitostani ja kohta minullakin on siis oma cut & pret tunika. Luulenpa, että tulen viihtymään siellä sovituskopissa vähän pidempään sillä sovitettavaa tästä mallistossa riittää minulle ylinkyllin :)

Stockmannin verkkokaupassa näkyy jo tuotteita ja kannattaa myös poiketa vaikka Aleksin omassa cut & pret shopissa neljännessä kerroksessa. Minulla on ihan sellainen tunne, että kohta kevät alkaa!

23 kommenttia:

  1. Kauniita asuja! Ja mielenkiintoinen brandi. Ja siitä tykkään, kun mallit hymyilevät. Minun suosikikseni nousi tuo kaunis, valkoinen pitkä paita (tai kutsutaanko sitä tunikaksi) Se näyttää kivannäköiseltä pillifarkkujen kanssa.
    Onnea voittajalle! Hienoa! Nyt pitää käydä kurkkaamassa Instassa.
    Hyvää viikonloppua ja ihanaa ystävänpäivää <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tuula :) Mallistosta varmaan löytyisi sinullekin mukavia kevätvaatteita joten käydä kurkkimassa myös Turun tavaratalon valikoimia.
      Hyvää viikonloppua ja ystävänpäivää <3

      Poista
  2. Aivan ihanan mekon voitit, kaunein näistä kuvaamistasi vaatteista ehdottomasti.
    Ihanaa viikonloppua Marjo.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Outi. Mallistossa oli kyllä paaaaljon muutakin kaunista.
      Hyvää viikonloppua Outi ja ystävänpäivää♥

      Poista
  3. Onnea! Kivan mekon voitit! Täytyypä käydä katsomassa, josko tuolta löytyisi tällaiselle "less is more" pukeutujalle jotakin...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan varmasti Sari löytyy "less is more" tyylistä sinulle ja paljon.
      Hyvää ystävänpäivää♥

      Poista
  4. Onnea voitosta ja todella mukavan näköisiä vaatteita :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ja hyvää ystävänpäivää♥

      Poista
  5. Kivoja vaatteita ja onnea voitosta! Kaunis tunika :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikös olekin ja kiitos Sari :)
      Hyvää ystävänpäivää♥

      Poista
  6. Hitsi kun en Maijun aveciksi päässyt, koska miehellä oli eilen ystävän 50v juhlat, jotka oikeasti onkin tänään! Aargghh. Ihania vaatteita, raikkaita ja juuri minun makuun ja tuo valitsemasi paita on kyllä kaikkein kaunein. <3

    Hyvää ystävänpäivää Marjo <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olisi ollut kiva nähdä sinut tässä tilaisuudessa. Toivottavasti ensi viikolla sitten... :)
      Hyvää ystävänpäivää Tiia♥

      Poista
  7. Wow, aivan ihania - tuo tunika on ihana! Kivaa ystäväinpäivää sinne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Ilona. Tunika kutsui minua kuvaamaan itsensä :)
      Hyvää ystävänpäivää♥

      Poista
  8. Ihanan tunikan voitit,onnea Marjo:) Ja olipa kiva tilaisuus;kauniita vaatteita ,olisi kiva jos olisi voinut olla paikalla.Oikein hyvää ystävänpäivää sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Jael :) Kyllä me vielä tapaamme .... siihen saakka luen vain sinun mielettömiä postauksia.
      Hyvää ystävänpäivää Jael♥

      Poista
  9. Olipa ihana lukea tämä heti näin maanantaiaamuna! Kiitos Marjo! Ja kiitos vielä kun tulit kanssamme viettämään iltaa. Olet upea nainen! 👌😊 Johanna

    VastaaPoista
  10. Olipa ihana lukea tämä heti näin maanantaiaamuna! Kiitos Marjo! Ja kiitos vielä kun tulit kanssamme viettämään iltaa. Olet upea nainen! 👌😊 Johanna

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Johanna! Sinun suunnittelemat vaatteet ovat upeita ja luulenpa, että tuon voittotunikan lisäksi Marjon matkaan taitaa lähteä muutakin kevätuutta Stockalta. Mukavaa Pariisia sinulle - toivottavasti ehdit nauttia messuilun lisäksi kaupungista :)

      Poista
  11. Oli huippua nähdä sinut livenä! Ja mikä parasta että tuo voitto meni 40+ bloggaajalle, jihuuuuu & ONNEA! Cut & Pret jäi kyllä mieleen, pitänee taas käydä hypistelemässä vaatteita kun seuraavan kerran Stockalla. Upean aurinkoista viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos samoin - mukavaa oli myös nähdä VIHDOIN sinut livenä. Tänään hain voittopaidan Stockalta ja olen vähän jo sovitellut sitä muiden vaatteiden kanssa. Piipahdin vain pikaisesti lounastauolla joten en ehtinyt tarttua vielä muuhun valikoimaan.
      Hauskaa viikonloppua sinulle :)

      Poista