Pages

helmikuuta 09, 2016

Täyden kympin Hirvihaara

Tammikuun alkupuolella kirjoittelin täällä blogissa viime kesän kartanokierroksen yhteydessä myös upeasta Hirvihaaran kartanosta. Viikko sitten torstaina pääsin ihan aikuisten oikeasti nauttimaan kartanon vieraanvaraisuudesta ja ihanasta miljööstä kahden päivän ajaksi. Ja minähän tunsin itseni ihan kartanonrouvaksi tuossa 1900-luvun alkupuolen hulppeassa kartanossa vaikka olinkin siellä työn puolesta vain vierailulla ja yöpymässä yhden yön. 


Kartanon tarkemmasta historiasta ja sen kirjavista vaiheesta voitte kurkata lisätietoja tuosta aiemmasta postauksestani. Teen siihen sellaisen pienen korjauksen eli ketjuhotellin kyltit poistettiin Hirvihaaran kartanolta 31.12.2014 ja toiminta jatkuu perheyrityksenä. Mielestäni paikan kiinnostavuus vain nousee kun sitä pyöritetään yksityisesti eikä se ole osa mitään ketjua!


Hirvihaaran kartano tarjoaa kiinnostavan erilaiset puitteet pitää kokouksia ja kartanon tiloista löytyy hyvinkin erikokoisia neuvottelutiloja varustettuna hyvällä av-tekniikalla vaikka kristallikruunujen alla istutaankin. Me kouluttauduimme toisen kerroksen Laulusali-nimisessä tilassa, jonka ulkopuolella saattoi väliajoilla istua ihanan upottavissa nojatuoleissa ihaillen taidetta seinillä.


Arvatkaa vain tuliko minun tätä katsoessani ihan kauhea ikävä karvakaveriani 
vaikka se olikin oikein hyvässä hoidossa emännän kartanovisiitin ajan...


Seinillä oli myös ihania mustavalkoisia valkokuvia mitä ilmeisimmin kartanon rakennuttaneen tulitikkutehtailija Frans Holmbergin lapsista, perhetapahtumista, kartanopuutarhasta ja menneen maailman yleisestä elämänmenosta. Olisin voinut tuijotella näitä otoksia vaikka kuinka kauan koska rakastan vanhoja valokuvia miettien aina tilanteita missä nuo kuvat on joskus näpsäisty?



Koska vierailuni ajoittui nyt talviseen aikaan joudun ihan pakosta lainaamaan tähän bloggaukseen mukaan muutamia kuvia kesäisestä Hirvihaarasta ja sen upeasta kartanopuutarhasta. Kartanon vieressä virtaa pieni Mustijoki, joka nyt vierailumme aikana oli toki jäässä. Joen varrelta löytyy valtavan suuri savusauna, josta oli mahdollisuus myös pulahtaa uimaan avantoon. Savusauna on rakennettu Mäntsälän vanhan kansakoulun hirsistä ja sen löylyt olivat kuulemma pehmeän mukavia. Yllättäin me tytöt jätimme saunomisen miehille ja istahtimme mieluummin siksi aikaa tuonne pehmeille yläkerran nojatuoleille lasilliselle. Toinen mahdollisuus saunoa olisi ollut Hirvihaaran ullakon infrapunasauna upeilla näköaloilla varustettuna.




Hirvihaaran Lasipaviljonki on myös tutustumisen arvoinen rakennus. Tämä tila on valmistunut 2013 ja vaikka se on uudisrakennus niin minusta se istuu kuin nenä päähän vanhaan kartanomiljööhön. Paviljongissa voi järjestää vaikka tuotelanseerauksen tai upean, ison hääjuhlan. Ja mikä parasta täälläkin ollaan kristallien kimalluksessa. Lasipaviljongista on maanalainen yhteyskäytävä itse kartanon puolelle. Nyt en ehtinyt valitettavasti piipahtaa täällä mutta viime kesän vierailulla kävin.


Viime heinäkuun kartanokierroksella saimme todella ystävällisen ja perusteellisen opastuksen Lasipaviljongin jokimaiseman upeista Deluxe-huoneista. Täällä sijaitsee myös se mainitsemani morsiussviitti, jossa en nyt sitten kuitenkaan yöpynyt :) 


Meidän majapaikkana toimi keltainen Ruusutalo, joka sijaitsee kartanon portista sisääntultaessa suoraan vasemmalla. Kyllä oli mukava aamulla herätä ja katsoa ikkunan tai itse asiassa ranskalaisen parvekkeen ruutujen läpi levollista peltomaisemaa ja vanhoja latoja horisontissa. Tällaiseen maisemaan voisi melkein tottua.... Hirvihaarassa on 58 vuodepaikkaa, joista loput sijaitsevat sitten itse kartanorakennuksessa. Tilavat ja ylellisesti sisustetut huoneet! Myös karvakaverit ovat tervetulleita muutamiin huoneisiin ja useat huoneet voidaan varustaa vielä lisävuoteilla.


Hirvihaaraan kartanossa ei todellakaan pääse laihtumaan. Runsaasta buffet aamiaispöydästä löytyy ihan kaikkea: tuoretta leipää, leikkeleitä, puuroa, mysliä, jugurttia, paljon erilaisia hedelmiä, piirakoita, kananmunia, makkaroita, tuoremehua, kahvia ja samovaarissa haudutettua teetä.
Teetä juovat kollegani antoivat lisäpisteitä teevalikoimasta.


Lounas tarjoillaan kauniisti katettuihin pöytiin. Ihana kakluuni muratteineen! Vastaavia joonialaisia pylväitä näkyi myös kartanon ulkopuolella koristeena. Kartanon on suunnitellut arkkitehti Jarl Eklund v.1918 eli kohta kartano viettää satavuotisjuhliaan.


Kahvisalonki on auki koko päivän eli tästä voi aina halutessaan vaikka kokouksen kahvitauoilla tai muuten vaan hakea ihania suolaisia ja makeita kahvin ja teen lisäksi. Myös runsaasti tuoreita hedelmiä oli pöydässä ja tottakai Runerbergin torttuja kun kansallisrunoilijamme päivää vietettiin helmikuun 5. Kahvisalongissa voi pistäytyä myös ulkopuolinen nauttimassa herkuista maksua vastaan vaikkei hotellin asukas olisikaan.


Illallinen tarjoillaan kuinkas muuten kuin kartanon henkeen sopivasti ruokasalissa kristalliskruunujen alla. Meille oli varattuna ihan oma tila, jossa saimme rauhassa keskustella ja skoolata shampanjalla oman ryhmän kesken. Todella mukava hovimestari/tarjoilija esitteli meille menun ja valitut juomat ennen ruokailun aloittamista. Myös ruoka-aineallergiat oli otettu menussa hyvin huomioon.



Menumme ruokajuomineen oli seuraava.

Alkupalaksi
Kuohkeaa maa-artisokkakeittoa, rapeaa lehtikaalia ja ruis-yrttigrissini
Gosset Cuvee Exellance, Champagne


Pääruuaksi nautimme
Puolukkatäytteinen uunisiika, savumuikkupaistos,

lohenmädillä aateloitua kukkakaalikastiketta ja tilliöljyä

Casel di Serra


Keittiön pieni tervehdys välijälkiruuaksi
Mintulla maustettua rahkamoussea, kuohuviinisorbeeta ja haaleaa punaherukkakeittoa
Diel Auslese


Jälkiruuaksi
Suklaa-pähkinäkakkua ja vadelmasorbeeta
Brachetto d´Agui


Täytyy todeta ettei Hirvihaaran kartanon keittiö ole turhaan ansainnut itselleen Chaine des Rottiseurs Paistinkääntäjien kilpeä. Ruoka oli suussa sulavaa. Alkukeitto oli niin pehmeän samettinen ja lämmitti mukavasti ulkoilun jälkeen, että olisin taas halunnut nuolla lautasen puhtaaksi viimeiseeen pisaraan. Keittiö haluaa tarjota ruokaa läheltä, omasta hyötypuutarhasta ja luonnonmukaisesti viljeltynä. Hirvihaaran keittiölle on tunnusomaista riista- ja kalaherkut höystettynä metsän antimilla.
Miten uunisiika täytettynä puolukoilla voikaan maistua niin superhyvälle ja ne savustetut muikut.

Pakko myöntää, että täysinäisellä vatsalla tämän pitkän illallisen jälkeen näin pikkupainajaisia mutta nämä herkut olivat kyllä sen arvoisia. Mahtava illallinen ja kiva istua rauhassa pitkään jutellen!


Hirvihaaran koulutuksiin ja kokouspäiviin voi hyvin yhdistää myös liikunnallisen aktiviteetin, jota meille veti ihan huipputyyppi ohjelmapalvelu Eventuresta. Pääsimme pelaamaan lakanalentistä, hiihtämään joukkuehiihtoa pressulla, rakentamaan toteemipaalua ja kaikkea muuta kivaa yhdessä ulkona. Siinä tuli kivasti puna poskille ja naurettua enemmän kuin taas pitkään aikaan. Hirvihaara järjestää koulutukset ohjelmineen avaimet käteen -periaatteella.

Hirvihaara sijaitsee hyvin kulkuyhteyksien päässä Helsingistä ja sen lähettyvillä on toki myös muita liikunnallisia mahdollisuuksia. Hirvihaara Golf tarjoaa 18-reikäisen kentän. Kartanon lähellä on kolme hevostallia ratsastamisesta kiinnostuneille. Mustijoessa voi soudella kanootilla tai lähteä luontoretkelle lähimaastoihin. Kävelyetäisyyden päästä kartanosta on myös Sepänmäen käsityöläismuseo.

Hirvihaaran kartanon yhteydessä on myös kuntosali ja pieni DaySpa. Täällä voi siis hemmotella itseään hyvin kokonaisvaltaisesti arvokkaassa kartanomiljöössä.


Kiitos ystävällisestä esittelystä viime kesän vierailuni aikana.
Upeat kaksipäivää vahvistivat entisestään mielikuvaani Hirvihaaran kartanon elämyksellisyydestä!
Kartanovierailulla virkistyy ja saa syö todella hyvin :)

Näkemisiin!

12 kommenttia:

  1. Me teimme viime kesänä miehen kanssa päiväretki kartanolle. Tykästyimme kovasti, ihana paikka! Herkuttelimme myös kahvibuffalla. http://markanpilkkuja.blogspot.fi/2015/07/herkkuhetki-hirvihaaran-kartanossa.html?m=1

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kävin kurkkaamassa blogipostauksesi, joka oli kiinnostavaa luettavaa. Hauska yhteensattuma muuten, että olemme olleet viime kesänä melkein samoihin aikoihin tuolla Hirvihaarassa. Teidänkin herkkuhetki on ollut oikein mukava :) Kiva kun kommentoit!

      Poista
  2. Me teimme viime kesänä miehen kanssa päiväretki kartanolle. Tykästyimme kovasti, ihana paikka! Herkuttelimme myös kahvibuffalla. http://markanpilkkuja.blogspot.fi/2015/07/herkkuhetki-hirvihaaran-kartanossa.html?m=1

    VastaaPoista
  3. Ihanan näköinen paikka. Kiva oli lukea tästä kun olen juuri miettimässä missä firmamme viettää Tyky-päivää tässä keväällä. Hyviä vinkkejä. Kiitos kun jaoit tämän täällä.
    t: Sartsa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Sartsa! Mukava kuulla, että postauksesta oli hyötyä sinulle. Kannattaa olla suoraan yhteydessä Hirvihaaran myyntipalveluun, josta saat lisätietoa ja voit pyytää tarjousta teidän tilaisuuteen. Mukavaa Tyky-päivää :)

      Poista
  4. Hei! Next Hotels Finland Oy, johon postauksesi alussa viittaat, on yksityinen hotelliketju ja yritys. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei, kiitos kommentistasi. Muutin tekstiä hieman hotellia nykyään pyörittävän perheyrityksen toiveesta. Tarkoitin omalla lauseellani sitä, että hotellin kiinnostavuus nousi vielä kun se ei ole osana mitään ketjua.

      Poista
  5. En ole käynyt, mutta voi jestas miten kaunista ja upeaa, minne vaan silmän kohdistikin. Ihana miljöö, ai että. <3

    Mukavaa iltaa Marjo ja kiitos niin paljon sydämellisistä sanoista ja heh elämä on ja jaxuhalit. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tiia jaxuhaleista :) taisin saada niitä kun laitoin sulle vastaavia ;)

      Nyt päiväretki Porvoosta Hirvihaaraan koko perheen kera. Menette "kakkusille" ja liikkumaan lähimaastoon <3

      Poista
  6. Olipa hyvä ja monipuolinen kuvaus Hirvihaaran kartanosta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Kaisa ja kiva, että pidit. On todella käymisen arvoinen paikka.
      Mukavaa viikonloppua sinulle :)

      Poista
  7. Ai, apua sentään: tämä postaus oli unohtunut nyt itseltäni ihan kokonaan...

    Hirvihaaran kartano on iiihana. Se on kuin paikka toisesta todellisuudesta. Paikka, jota ei voisi kuvitella enää olevan tänä maailman aikana, jolloin kaikki remontoidaan ja siloitellaan aina uusiksi. Tuli ihan nostalginen olo postausta lukiessani.

    Kartano sijaitsee niin idyllisellä paikalla (keskellä ei yhtään mitään), että jollakin kummallisella tavalla pidän siitä myös jopa tähän vuoden aikaan. Kävin Hirvihaarassa viimeksi aika tarkkaan vuosi sitten maaliskuun alussa ja tunnelma oli ihana talitiaisten laulaessa ja veden soljuessa rauhallisesti eteenpäin puolijäisessä joessa.

    Onneksi jossakin arvostetaan vielä historiaa ja vanhoja perinteitä. Kaiken ei tarvitse olla tekemällä tehtyä uutta vanhaa vaan aito vanha itsessään riittää.

    VastaaPoista