helmikuuta 15, 2016

Uniikki taidekeskus Söderkullassa

Pari viikkoa sitten vierailimme Gumbostrandin Konst & Form taidekeskuksessa Söderkullassa ja tällä reissulla menetin sydämeni ihan täydellisesti Jenni Vakkilaisen taululle nimeltään Full Moon. Tässä maalauksessa oli jotain niin maagisen hypnoottista, joka sai minut vain tuijottamaan sitä ja kuvailemaan (Gumbostrandissa saa siis valokuvata vapaasti). Myös Jennin värien käyttö kiehtoo. Taulun koko (180x240cm) on todella niin suuri ettei se mitenkään mahtuisi edes olohuoneeni seinälle mutta tätä taulua haluaisin silti katsella kun istun sohvalla.... tässä on se jokin! 


Jenni Vakkilainen on osa taidekeskuksen ryhmänäyttelyä Taidetta tilassa, joka on avoinna 27.maaliskuuta asti. Muita näyttelyn taiteilijoita ovat Samuli Alonen, Mona Hoel, Janne Laine, Maija Mattila, Päivi Rintaniemi ja Jukka Tuominen



Gumbostrandin taidekeskus-galleria avasi ovensa joulukuussa 2012 ja sinne ajaa Helsingistä/Espoosta vajaassa puolessa tunnissa omalla autolla. Rakennus on Hartwallin entinen metallitehdas, joka tuo betoniset ja hienon rouheat puitteet galleriatoiminnalle. Mielenkiintoinen miljöö kaiken kaikkiaan!


Viime kuun nuori taiteilija puolestaan oli Johnny Ramstedt. Ramstedtin tauluissa oli voimaa ja väriä!


Maaliskuun 27.saakka on nähtävillä myös legendaarisen Caj Bremerin valokuvanäyttely Unimaailmani. Valokuvaaja oli itse käymässä Gumbostrandissa vierailumme aikana enkä olisi ikinä uskonut, että tämä suomalaisen kuvajournalismin merkkihenkilö on todella jo 86-vuotias.


Taidetta tilassa -näyttelyn yhteydessä olevat kalusteet ovat Valanti Oy/Kirsi Valannin ja tyylikkäät valaisimet Doctor Design Oy/Petri Vainion  suunnittelemia. Ja taustalla Jenni Vakkilaisen taulu.

Gumbostrandin yhteydessä on viihtyisä ravintola, jossa voi nauttia vaikka brunssia 11-14 välillä. Me päätimme korkata jo blinikauden avatuksi ja otimme aamutuimaan blinit. Ja hyvää oli! Blinikausi on nyt kiivaimmillaan ja ehdin tänään jo sopia ensi viikolla uudet blinikestit...


Taidegallerian yhteydessä on myös Design shop, jossa vaikka mitä katseltavaa ja ihailtavaa.

Créme de la Crèmen jänniä tuotteita, joissa olemassa oleville esineille annetaan uusi mahdollisuus jonain toisena tuotteena. Kahvikupeista ja aseteista saa oivallisen kattokruunun tai kynttilänjalan.



Tyylikkäitä valaisimia, tarjottimia, pikkupöytiä..


....kodintekstiilejä, tyynyjä, torkkupeittoja...


..värikkäitä kelim-mattoja...


....taide-esineitä, julisteita jne.


Gumbostrand on kokonaisvaltainen taide-elämys, joka antaa varmasti jokaiselle jotain. Suosittelen piipahtamaan vaikka joku viikonloppu lähitulevaisuudessa kun keväinen luonto kerää ja jäätkin lähtevät läheiseltä merenlahdelta. Pari viikkoa sitten maisemat olivat vähän harmaat mutta silti talvisen vai voisiko jo sanoa kevättalvisen (LUE: ikuinen optimisti haaveilee jo keväästä) kauniit.






6 kommenttia:

  1. Jotenkin maaginen tuo taulu.
    Ihanaa viikkoa Marjo ♡

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Outi :) arvasin, että vetoaa sinuunkin.
      Ihanaa viikkoa ja nähdään torstaina ♡

      Poista
  2. Ooh nuo matot, lamput ja porsliinikahvikuppilamppu! En ole käynyt vaikka ihan naapurissa on ja tädit ja sedätkin asuu Södiksessä ja mökillekin siitä on 5km. Mutta ehkäpä vielä menen vaikkapa mökkireissulla.

    Mukavaa tiistaita Marjo <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Gumbostrand tarjoaa monipuolisesti elämyksiä. Jos teidän mökki on lähellä niin piipahdat sieltä joskus kurkkimassa näitä. Mukavaa tiistaita Tiia♡

      Poista
  3. Ai, että miten mielenkiintoinen vinkki. Huomaan, että sivistyksessäni on ollut selkeä musta aukko erään Gumbostradin osalta ;)...

    PS. En pistäisi pahakseni, vaikka tuo suosikkitaulusi olisi omallakin seinällä. Kaunista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Käy ihmeessä piipahtamassa - uskon, että pitäisit paikasta. Itselläni on lukuisia muistia aukkoja. SO many places to visit, so little time :D
      PS. ehkä me voidaan tämä puoliksi. Saat pitää parittomat viikot - minä puolestaan parilliset!

      Poista