maaliskuuta 23, 2016

Pyhä yhdellä, työ toisella

Minä, joka en juuri koskaan lue kauppojen tarjousilmoituksia bongasin aamun Hesarista aivan käsittämättömän ilmoituksen. Kolme kymmenen tulppaanin nippua 10 eurolla eli siis yhteensä 30 tulppaania. Tätä tarjousta en voinut vastustaa joten töiden jälkeen pikapikaa hakemaan kotiin pääsiäiskukkia sylikaupalla. Pakko kehua, että hyviä ja terhakoita tulppaaneja useissa eri väreissä. Marjon matkaan lähti nippu keltaisia ja niput kahta eri sävyistä punaista. Nyt on pääsiäiskukat hankittu kun jo pari päivää sitten nappasin mukaani pieniä narsissiruukkuja kolme lähikaupasta. 

Pääsiäinen voi tulla - olen valmis ja kukkia riittää!


Seisoessani siinä kassajonossa en voinut sulkea korviani erilaisilta pääsiäistuotemainoksilta sekä  kuulutukselta asiasta, joka sai minut hyvin mietteliääksi.  Kirjoittamalla tästä aiheesta tiedän pöyhiväni muurahaispesää ja oikein kunnolla mutta tästä huolimatta nostan nyt kissan pöydälle. Onko pääsiäispyhinä jonkun pakko päästä kauppaan kello yhteentoista saakka illalla? Prismassa mainostettiin, että kaikkina päivinä kauppa on laajennetuin aukioloajoin avoinna.


Joululomien jälkeen pääsiäinen on ensimmäinen pidempi mahdollisuus viettää vapaa-aikaa arkirutiineista ja työstä perheen ja läheisten kanssa. Jos osa perheestä joutuu pääsiäisenäkin olemaan työpaikallaan klo 23.00 saakka illalla tuskin tällaisessa perheessä on mahdollisuutta suunnata vaikkapa laskettelurinteeseen, sukuloimaan tai Ruotsin risteilylle? Lidl taitaa olla ainoa joka uskaltaa pitää suurimman osan myymälöistään suljettuna pitkänäperjantaina. Hatunnosto Lidlille tästä!

"Halutaan varmistaa, että henkilökunta pääsee viettämään pääsiäistä ja pitkäperjantai on meidän käsityksen mukaan eniten toivottu pääsiäisen vapaapäivä, kertoo Lidlin toimitusjohtaja Lauri Sipponen." Ilta-Sanomat 22.3.2016


Mietin myös sitä ketä aukioleviin kauppoihin tai vaikka sinne Prismaan odotetaan ostoksille pitkänperjantain iltana 22.30? Tänään kassajonossa katselin tulppaaninippujeni kanssa kukkuroillaan olevia ostoskärryjä ja mietin, että "Hei, nyt ollaan vasta keskiviikossa ja ostoskärryt jo täynnä." Jokaisella meistä on kotonaan jääkaappien ja pakastimien lisäksi varmasti ruokatarvikkeita muutamaksi päiväksi tai vaikka koko viikonlopun yli joten ainakaan ruokaa ei supermarkettiin tarvitse lähteä hakemaan. Jos jotain sattuu puuttumaan niin senkin voi varmaan hakea sitten lähikaupasta tai olla ilman ko. tuotetta seuraavaan päivään. En usko, että kukaan tulee kuolemaan nälkään sen takia etteivät kaupat ole auki. 

Tuskin kukaan tulee isoihin supermarketteihin tekemään myöskään muita ostoksia pääsiäisen aikana illalla. Ainakaan minulle ei tulisi mieleenikään lähteä ostamaan pesuaineita, nilkkasukkia, shampoota, kynttilöitä, ulkoilutakkia tai vaikkapa akkuporakonetta pääsiäisenä. Uskoisin pärjääväni ilman niitäkin seuraavaan päivään tai ihan yli pääsiäisen. 


Olen itse opiskeluaikoina ollut töissä kaupassa extraamassa ja täytyy sanoa, että ainakin silloin tuntui todella tuskalliselta ennen klo 21.00 kun kauppa oli ihan tyhjä ja siellä oli kuitenkin pakko olla sulkemisaikaan saakka. Eivätkä ne työt loppuneet siihen kun kauppa sulkeutui vaan siellä oli vielä monta puuhaa senkin jälkeen ennenkuin itse pääsi lähtemään kotiin. 

Onko meidän aina pakko päästä kauppaan ja tekemään ostoksia? Vaikka itse rakastan shoppailua yli kaiken en halua, että jonkun täytyy olla "passissa" pyhäpäivinä minua varten tuntikausia jos sattumalta haluaisin mennä sinne ostoksille. Mieluummin haluaisin, että kaupankin työtekijä voisi viettää aikaa oman perheensä kanssa ja tehdä jotain mukavaa tai rentouttavaa. 

En tarkoita, että pääsiäisenä kaikkien pitäisi mennä kirkkoon, osallistua Via Crusikseen tai käydä hautausmaalla jos siltä ei itsestä tunnu tai hiljentyminen ei ole oma juttu tai kuulu omaan vakaumukseen. Ehkä ajan enemmän takaa sitä ajatusta, että meillä jokaisella olisi mahdollisuus viettää joskus niitä pidempiä vapaahetkiä yhdessä ja tehdä omaa mieltä ilahduttavia asioita eikä seisoa työpaikalla tyhjänpanttina. 


Jos mietin omaa lapsuuttani kun kaupat olivat auki paljon säännellymmin kuin nyt niin muistan sieltä lukemattomia mukavia yhteisiä hetkiä juuri juhlapyhien aikaan perheen ja sukulaisten kanssa. En niinkään muista sitä, että olisimme olleet perheen kanssa ostosparatiiseissa viettämässä sitä yhteistä aikaa. Totta kai käytiin ostoksilla ja hankittiin asioita mutta itse ostaminen ei ollut niin suuressa roolissa. Tiedän, että nykyään kauppakeskuksiin mennään myös hakemaan elämyksiä mutta vieläkin parempia elämyksiä saa mielestäni vaikka tuolla keväthangilla ja metsässä yhdessä kävellessä.

UGH - olen puhunut!

Onko oikeudenmukaista, että yhdellä on pyhä ja toisella ei? Ja pitääkö  kauppojen olla auki näin pitkään? Mitä mieltä te olette?












16 kommenttia:

  1. Enpä voisi olla enemmän samaa mieltä. Minun piti ihan moneen kertaan lukea noita aukioloaikoja. Ihan okei, että ne on vapautettu, mutta en minä nälkään kuolisi jos yhden pyhäpäivän olisivat kiinni... Upeaa pitkää viikonvaihdetta & pääsiäistä Marjo!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla etten ole yksin mielipiteineni :) Aukiolojen vapauttaminen on ihan ok juttu mutta kuten pohdin niin miksi myös valtavat supermarketit ovat avoinna? Jos jotain pientä on unohtunut niin tuskin lähdet varta vasten hakemaan sitä autolla supermarketista kun lähikauppakin on auki. Aurinkoista ja rentouttavaa pääsiäistä Heli!
      Amoksen ensimmäinen pääsiäinen <3

      Poista
  2. Onhan se hölmöä pitää niitä yötämyöten auki.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämän päivän Hesarissa oli muuten Sari pitkästi pohdintaa kauppojen pääsiäisen aukioloajoista. PAMin mukaan aukioaikojen vapauttaminen ei ainakaan ole lisännyt työpaikkoja vaikka niin lainmuutoksen yhteydessä lupailtiin....

      Poista
  3. Viikonloppuna totesin kotona ihan ääneen samoja ajatuksia kuin sinäkin. Henkilökohtaisesti en voi ymmärtää, miksi työntekijöiden pitää (siis todellakin pitää!) ylipäätään tulla pitkänäperjantaina tai pääsiäissunnuntaina töihin kauppaan. Eikö vuodessa voisi olla muutamia päiviä, jotka voisivat vapaita kaikelta kaupallisuudelta.

    Mutta enemmän mietin uusien aukioloaikojen mielekkyyttä. Voiko pitkänäperjantaina riittää suuriin marketteihin asiakkaita klo 23 asti - oikeastaan missään? Kyllä työntekijät istuvat varmasti vaikka aamuun asti kassan ääressä, jos siitä maksetaan asianmukainen korvaus, mutta onko se lopulta kannattavaa? Koska pidentyneiden aukioloaikojen palkkakustannukset näkyvät asiakkaille kohoavina hintoina?

    Mene ja tiedä. Hyvää pohdintaa kuitenkin sinulta! Tämä rouva ei aio pääsiäisenä kaupassa käydä - tai jos käyn, poikkean perinteiseen tapaan pääsiäislauantaina lähikaupassa. Se riittää aivan hyvin, kun on riittänyt tähänkin asti.

    Ihanaa pääsiäisenaikaa Marjo sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voiko asiaa paremmin kiteyttää kuin toteamuksesi "Eikö vuodessa voisi olla muutamia päiviä, jotka voisivat olla vapaita kaikelta kaupallisuudelta." Kaupasta on mielestäni tullut kuin kirkko joskus entisinä aikoina eli kaikki kokoontuvat sinne sunnuntaisin...

      Päivän Hesarin taloussivuilla tänään pohdittiin tätä aukioloa yhden aukeaman verran. Hinnat ovat kuulemma laskeneet ja kauppiaat ovat jakaneet ja tiivistäneet työtekijöiden työvuoroja joten siis ne luvatut osa-aikaiset työpaikat ovat jääneet syntymättä. Tylsää kun juuri niitä uusi työpaikkoja luvattiin tällä uudistuksella.

      En aio itsekään käydä kaupassa pääsiäispyhinä. Toki lankalauantai on ihan tavallinen päivä joten jos silloin jotain välttämättä tarvitsen saatan piipahtaa muuten keskityn muihin asioihin.

      Aurinkoista pääsiäistä Rouva Sanalle!

      Poista
  4. Eiköhän me tosiaan muutama päivä pärjättäisi ilman kauppojen auki olemisia. Miten me ennen selvittiin elossa kaikki pyhät? Tässähän olisi nyt hyvä mahdollisuus palkata eri uskonnon edustajat töihin, meillähän ei tätä pyhää ole (vaikka toki vapaista nautinkin).
    Mukavaa pääsiäistä ♡

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olet niin oikeassa Outi! Jos selvisimme ennen selviämme varmasti myös nyt :) Jollekin ihmisille on vain tapa mennä kauppakeskuksen viettämään vapaa-aikaa...

      Mukavaa pääsiäisen aikaa Outi♡

      Poista
  5. Mä oon ihan samaa mieltä sun kanssa.
    Lapsena tuntui, että pyhillä ja lomilla oli merkitystä, ihan jokaisessa perheessä. Nyt huomaa, että lasten kaveritkin pitävät esimerkiksi joulupäivää ihan normaalina päivänä.
    Mä luulen, että kaikki tarvitsisi juuri tuollaista mainitsemaasi lepoa ja taukoa kaikesta arkisesta ja tavallisesta. Minä käyn kaupassa noin kerran viikossa ja saan kyllä pääsiäiseksikin ostettua tarvitsemani tavarat yhdellä kerralla. Eli en aio mennä kauppaan pääsiäispyhinä enkä iltamyöhään.
    Soisin mielelläni myyjillekin mahdollisuuden pitempään vapaaseen.
    Mukavaa pääsiäistä Marjo! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Riina kommentistasi :)

      Ihanaa kuulla, että sinäkin "boikotoit" pääsiäisen viettämistä kauppakeskuksessa. Myyjien työ aamu- ja iltavuoroineen on raskasta joten kyllä heillä pitäisi olla ihan samanlainen oikeus kun meillä muillakin levätä joskus pidempään.

      Aurinkoista pääsiäistä!

      Poista
  6. Samoilla linjoilla ollaan täälläkin. Kauppojen ei tarvitsisi olla koko ajan auki ja onhan lauantai taas ihan tavallinen lauantai, niin eikös sinne asti pärjäisi ihan hyvin...

    Oikein mukavaa pääsiäistä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oikein mukavaa pääsiäistä Satu sinullekin :) tehdään me pääsiäisenä muita kivoa juttuja kun shoppaillaan.

      Poista
  7. Puhut asiaa!
    Itse olen melkein koko työurani ajan työskennellyt sairaalassa ja silloin on ihan sama mikä pyhä tai kellonaika on kyseessä, niin töitä tehdään mukisematta, mutta kauppojen ei mielestäni todellakaan tarvitse olla auki yömyöhään pyhinä. Uskoisin , että jokainen saa kyllä ostoksensa tehtyä ihan päiväs aikaan tai edellisenä arkipäivänä, kun nuo kauppojen aukioloajat ovat muutenkin pidentyneet, ja kun on erikoispyhä niin suotakoon se vapaapäiväksi kaikille niille joille se on suinkin mahdollista.

    Ja ainankin itse vietän mielummin pyhät perheen kanssa, kun työn äärellä, jos saa valita. Eiköhän meidän pitäisi pystyä olla shoppaamatta muutama päivä vuodessa ;)

    Ihanaa päsiäistä Marjo <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täysin ymmärrettävää joo, että poliisi, palokunta, sairaalat, päivystävät apteekit jne. ovat auki pääsiäisenä koska ne ovat niitä TÄRKEITÄ juttuja, joita ilman yhteiskunta ei pyöri. Olen itsekin ollut jouluaattona joskus töissä klo 12.00 saakka kaupassa eikä se oikeastaan ottanut niin hirväesti päähän kun oli melko leppeä tunnelma ja kauppahan meni kiinni jo klo 12.00 joulurauhan julistuksen myötä.

      Ihanaa jos sinulle oli tänä vuonna sairaalasta pääsiäisvapaata ja sait olla perheesi kanssa <3

      Hyvää pääsiäismaanantaina Souliina!

      Poista
  8. Suomalaisena olen tottunut siihen, että kaupat ovat pyhänä kiinni jne. Mutta Latviassa asuessa, kun kaupat silloin ainakin olivat auki aina paitsi juhannuksena ja puoleen yöhön, se oli mielestäni hurjan vapauttavaa ja ei koskaan tullut fiilis, että täytyy Ikea säkillä meidänkin isolle perheelle kantaa ruokaa, kun tiesi, että kauppaan pääsee. Työntekijöiden palkkaaminen on kallista, mutta olisipa unelmatilanne, jos vakkarityöntekijät voisivat olla pääsiäisenä lomilla ja nuoret pääsisivät tuuraamaan. Mutta ymmärrän kauppojen kannalta tuon tilanteen ja tilanteen kalliuden. Mutta siis kiikun kaakun olen, sillä tykkään enemmän kansainvälisestä tyylistä, että kaupat ovat auki ja vaikka sitä viiniä saa ostaa ihan ruokakaupasta.

    Mukavaa pääsiäistä Marjo <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luulen, että Baltian maissa kauppojen aukiolo on perinne neuvostovallan ajoilta koska silloinhan kukaan ei virallisesti ainakaan viettänyt kirkollisia juhlapäiviä.

      Saksassa kaupat ovat auki vain noin 10 sunnuntaita vuodessa ja Etelä-Saksassa moni kauppa sulkee ovensa jo iltaisin klo 20. Muistan 2000-luvun alkupuolella kun olin Saksassa ja kaupat taisivat mennä kiinni jo 19.00 aikaan silloin mutta torstaisin olivat pidempään auki.

      Ymmärrän, että ison perheen ruokaostokset tarvitsevat sen Ikean ison sinisen kassin ja on helppo käydä täydentämässä ruokavarastoja pitkien pyhien aikana. Ja onneksi myös lähikaupat palvelevat hätäapuna.

      Muistan lukeneeni ettei kauppa ole juurikaan palkannut uusia työntekijöitä vaan vakihenkilökunnan työvuoroja on alettu sumplimaan. Kurjaa kun juuri tähän vedottiin laki muutettaessa.

      Mukavaa pääsiäismaanantaina Tiia <3

      Poista