huhtikuuta 29, 2016

Zaandam-Amsterdamin erikoinen designhotelli

Hollannin työmatkallani vietin kolme yötä hyvin mielenkiintoisessa ja erikoisessa kaupungissa nimeltään Zaandam. Kaupunki sijaitsee erittäin hyvien kulkuyhteyksien päässä ajatellen juuri työmatkalaisia mutta soveltuu mielestäni myös hyvin Amsterdamiin matkaavalle turistille. Schipholin lentokentältä sinne ajaa 20 minuutissa (ottaen toki huomioon Hollannin joskus melko kestämättömät ruuhkat).  Jos haluaa piipahtaa Zaandamista Amsterdamin keskustaan pääsee sinne kätevästi junalla ja matka kestää 12 minuuttia. Muistaakseni matkalla oli vain yksi pysähdys ennen Amsterdamin päärautatieasemaa. Edestakainen junalippu maksoi 5,50€. 

Zaandamin erikoinen arkkitehtuuri viehätti minua ja erityisesti hotelli Inntel Hotel Amsterdam-Zaandam. Hotelli on hollantilaisen arkkitehtitoimiston WAM architecten suunnittelema ja se on valmistunut vuonna 2010. Koko hotelli koostuu paikallisista pienistä hollantilaisista taloista tai oikeastaan 70 talon ulkonäköä on käytetty mallina hotellin suunnittelussa. Minulle tuli hotellista vähän mieleen lapsena rakennettu, erivärisistä Lego-palikoista koottu talo. Hotellin värityksen vihreä sävy on ollut perinteinen talojen väri Zaan-jokea ympäröivällä alueella. Hotellin poikkeava sininen osa on taas kunnianosoitus taidemaalari Claude Monetille, jotka on maalannut upean maalauksensa Sininen talo tällä alueella. Hotellin sisäänkäynnin katossa kadulla oli myös erikoisen kaunis "lasimaalaus" alueesta ja rakennuksista. 




Claude Monet, Sininen talo - kuva lainattu netistä
 

Hotellissa on 160 huonetta ja huoneiden teemat on otettu Zaan-jokilaakson käsityöperinteestä.
Ensimmäisen yön nukuin valtavan kotkan siipien suojissa. Schipperin savustettu juustokiekko linnun kynsissä sai minut näkemään juustoisia unia... :)




Toisen huoneeni suklainen seinä sai näkemään ihanan herkullisia unia myös. Hotellihuoneet olivat tyylikkään yksinkertaisesti sisustettuja. Eikä näkymissäkään ollut mitään moittimista. Alueen asemarakennus, kaupungintalo ja muutama muukin ympärillä oleva talo ovat saman arkkitehtitoimiston tekemiä joten perinteisten hollantilaisten talojen teema jatkuu niissäkin. Ja totta kai kun Hollannissa ollaan hotellin kahta puolen kulkivat kanavat.



Hotellin aulatilassa oli ihana mustavalkoinen kuva vanhasta tuulimyllystä. Zaanse Schans alueen maalauksellisen kauniit tuulimyllyt jäivät valitettavasti tällä reissulla näkemättä mutta ehdottomasti haluaisin ne joskus päästä kokemaan ihan paikan päällä. Uhosin lähtiessäni, että tällä reissulla otetaan haltuun niin tulppaanit kuin tuulimyllytkin mutta yhden vanhan tuulimyllyn onnistuin näkemään bussin ikkunasta. Kaikki muut tuulimyllyt olivat niitä nykyaikaisia, valkoisen yksinkertaisia tuulimyllyjä, joita meilläkin Suomessakin näkyy rannikoilla. 


Kuva lainattu Suomi-Seuran sivuilta netistä

Hotellin aamiaistarjonta oli runsas ja sieltä löytyi ainakin minun makuuni kaikkea hyvää. Kun matkustaa työreissulla ei aamiaistarjoilun kuvailuun tai asetteluun juuri ole aikaa... :) Räps vaan ja sitten taas mennään! Hotellin ruokatarjontaa en kokeillut koska söimme muualla. Alakerrassa oli myös aulabaari, jossa oli todella viihtyisää istua lasillisella ja baarin ulkopuolelta löytyi terassikin suoraan kanavan vierestä. Ilma vaan ei houkutellut vielä istumaan ulkona.


Suoraan Inntel Hotel Zaandam-Amsterdamin takaa lähtevän kanavan molemminpuolin on oivallisesti shoppailumahdollisuuksia. Sieltä löytyy myös Primarkin iso liike ja lukuisia pieniä kivoja kauppoja. Minä jouduin vain tyytymään windowshoppingiin tällä reissulla. 



Naurimme Zaandamissa illallista Wonder's nimisessä paikassa. Tyylikkään pelkistetysti sisustettu rento ravintola, jossa myös ruoka oli erinomaista. Tarjoilussa ehkä pientä haparointia mutta annettakoon se anteeksi koska meitä oli 28 henkilön seurue. Olimme tosin kyllä tilanneet ruuat etukäteen jouduttaaksemme tarjoilua. Olin herännyt klo 4.00 aamulla ja syötyäni jälkiruuan 22.30 aikaan minusta tuntui, että nukahdan pystyyn :)





Kun kävelimme takaisin hotellille mietin ettei Suomessa voisi koskaan olla tällaisia kanavia ilman, että niissä on jonkinlaiset aidat etteivät hämärässä iltaisin liikkuvat vain putoaisi veteen. Tuskin vesi kovin syvää olisi mutta en todellakaan olisi halunnut horjahtaa sinne vaan kaatua mieluummin omaan pehmeään hotellihuoneeni sänkyyn koska herätys olisi taas kello 6.00. 
Hyvää yötä .... goedenacht!


6 kommenttia:

  1. Mä niin tykkään noista värikkäistä taloista ja aivan upea tjo hotellikin.
    Mahtavaa vappuviikonloppua ♡

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tästä ei mielestäni voi olla pitämättä :) Kuulin kyllä hotellissa jonkun vähän ihmettelen värikkyyttä ja hotellin "erikoista ilmettä".
      Hauskaa vappupäivää Outi :) Nautitaan auringosta ja ihanasta toukokuun 1.päivästä. Kesä tulee.... ♡

      Poista
  2. Olipas todella värikkäitä taloja ja aivan ihana hotelli!

    Hauskaa Vappua ihanuus :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hotelli oli todella ihana. Huoneet, aamiainen ja interiööri. Menisin uudelleenkin.... :)
      Ihana vappua myös sinne Vaasaan Sielunsiskoni :)

      Poista
  3. Aivan jotain mieletöntä tuo hotelli ja huoneet. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos ei halua tavanomaista ja kaipaa väriä elämäänsä tässä on oivallinen vaihtoehto. Vaikka hotelli on neljän tähden ei hinta mielestäni kohtuuton.
      Hauskaa vappua Tiiuska!

      Poista