toukokuuta 03, 2016

Kanavaristeilyllä ristiin rastiin Amsterdamia

Huomasin viikon mittaisin työmatkani aikana, että Amsterdamissa on runsaasti katsottavaa ja koettavaa. Olin etukäteen todella mielissäni siitä, että toiseksi viimeisen päivän iltaan oli ohjelmassa merkitty "kanavaristeily" koska silloin pääsisin näkemään alankomaalaista arkkitehtuuria parhaimmillani - JEEE!!!! Parin vuoden takaisen Pietarin matkani yksi kohokohta oli ehdottomasti myös kanavissa kiertely ja kaupungin katsominen erilaisesta perspektiivistä. Amsterdam on kyllä kaupunkina hyvin kaukana mistään tavallisesta kaupungista koska se sijaitsee merestä vallatulla alueella. Kanavia ja vesialueita maassa todella riittää joten eiköhän hypätä veneen kyytiin katsomaan miltä Dami näyttää vesiteitse. 


Meidän ristelyalukseksemme Jean Schmitz on melko pieni paatti, joka veti 30 henkilöä. Kanava-aluksessa oli wc (jota en kyllä käyttänyt joten en osaa sanoa sen toimivuudesta yhtään mitään) sekä pieni baari, josta saimme ottaa virvokkeita ja alkoholijuomia. Vene on pelkästään seurueemme käytössä ja hollantilainen kollegamme matkassa mukana oppaanamme :)


Starttasimme todella vaikuttavan EYE Amsterdamin edestä. EYE on elokuvataiteen museo, joka valmistui 2012 ja sen ovat suunnitelleet Delugan Meissl Associates Architects yhteenliittymä. Jos aikaa olisi ollut enemmän olisin halunnut kurkata edes ihan vähän museon sisälle mutta nyt ei valitettavasti mahtunut aikatauluun kun piti hypätä aavistuksen herneenpalkoa muistuttavan venhon kyytiin ja aloittaa kanavaristeily aurinkoisessa säässä. 


Amsterdamin kanavissa kuhisee liikennettä - eri kokoisia sekä näköisiä veneitä risteilee joka puolella. Muutamien siltojen alituksessa tuntui siltä, että aluksen kylki hipoo siltapilareia tai ohitettavien talojen seiniä mutta kuin ihmeen kaupalla niistä vaan sujahdettiin läpi ehjällä purrella. Vesi kanavissa näytti melko samean ruskealta mutta oppaamme vakuutti, että kanavissa voi nykyään jopa uida! En ehkä silti olisi pulahtanut....


Veneemme oli katettu joten valokuvani on otettu ikkunoiden läpi ja niissä saattaa siis näkyä ikäviä heijastumia. Ehkä seuraavalle kanavaristeilylle voisin osallistua siten, että ainakin osan aikaa oli mahdollista kuvailla ihan ulkosalla saadakseen parempia otoksia. St.Nicholaksen katolilainen kirkko (Basiliek van de Heilige Nicolaas) oli näyttänyt edellisenä iltana täydenkuun valossa upealta ja päivälläkin se oli kyllä vaikuttava rakennus. 




Mietin tämän mustan koiran nähdessäni, että oma russeliriiviöni ei ikinä olisi pysynyt noin kiltisti ja liikkumatta kahvilan pöydän alla kun sen kirsun editse olisi lipunut koko ajan lukuisia aluksia ja ihmisiä niissä. Hyvin koulutettu, hermonsa hallitseva koiruus selkeästi! 



Oppaamme oli maininnut, että näkisimme "Dancing Houses" taloja ja nähtyäni tämän kanavan varrella olevat kapeat, tanssivat talot ymmärsin mistä hän puhui. Näiden ikonisten, vinossa olevien talojen pienoismalleja näkyi myynnissä monessa kaupassa ja näyttiväthän ne todella tanssivan :)




Vaikka olimme liikkeellä ilta-aikaan aurinko paistoi ihanasti ja ilmakin oli leppeän lämmin. Hollantilaisessa maisemassa alkoi jo hieman vihertää ja puissa oli pienet hiirenkorvat. Terasseilla ja kanavien varsilla kaupunkilaiset nauttivat kevätillasta ja yhdessäolosta. 




Asuntolaivat kanavissa olivat jänniä asumuksia. Kelluvia koteja näkyi melko paljon ja osa niistä ei edes muistuttanut veneitä tai laivoja vaan ehkä enemmän kelluvaa parakkia tai mökkiä. Tuntui myös hieman hassua lipua veneellä ohi asuntolaivan ikkunan, jonka toisella puolella istuttiin ruokapöydässä ja nähdä samalla niin suoraan sisälle yksityiseen kotiin. Muutenkin minua hieman kummastutti, että monien kotien sisätiloihin näki kadulta sisälle eli verhot puuttuivat ihan katutasonkin asunnoista? Asuntolaivoissa voi myös yöpyä hotellin sijaan. Voisi olla mielenkiintoinen kokemus...



Asuntolaivat on liitetty kunnallistekniikkaan ja niihin on vedetty myös kaasu. Joillain asukkailla oli kasvamassa oma puutarha laivansa kannella.




Siirryimme pienistä kanavista vähän väljemmille vesille. NEMO Science Museum näytti ulkopäin kuin suurelta laivalta. Rakennuksen on suunnitellut italialainen arkkitehti Renzo Piano 1997. Tämä talo on futuristisen tieteen keskus ja siellä voi ihmetellä tieteen ihmeitä ja esineisiin saa myös koskea. Ehkä siis vähän kuin meidän Heureka..... Heti alkoi todella kiinnostamaan myös tällaista lapsenmielistä bloggaajaa, joka haluaa kosketella esineitä ja asioita :D 


Lisää WAU-arkkitehtuuri näkyvillä - BIMHuis rakennus, joka on valmistunut 2005. Rakennuksessa on jazzin ja kokeellisen musiikin konserttisali. Talo toimii hyvänä maanmerkkinä ja sen on suunnitellut tanskalainen arkkitehtitoimisto 3XN. Tämänkin sisään olisin halunnut kurkistaa....




Meidän puolentoista tunnin kanavaristeily lähestyi loppuaan ja nälkäkin jo kurni. Jatkoimme telakka-alueelle mielettömään, uuteen trendiravintolaan mutta siitä ensi kerralla enemmän...

Ehdottomasti bloggaajanne suosittelee kanavaristelyä ihan kympillä! Amsterdamista saa paljon paremmin kuvan vesiltä käsin ja sitten kävellessä voi katsella asioita taas toisesta respektiivistä.



12 kommenttia:

  1. Amsterdam on kyllä kiva kaupunki.

    Olen huomannut saman verhottomuuden, heillä yksityisyyden käsitys/tarve on ehkä vähän erilainen kuin meillä metsäsuomalaisilla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei ehtinyt niille sinun suosittelemille alueille tällä kertaa - harmi!

      Jännä juttu joo tuo verhottomuus. Meillä, joissa kodeissa on sälekaihtimet alhaalla aina ja Amsterdamissa näki suoraan kun perhe pyjamissaan tassutteli asunnossa aamuisin kun ajoimme siitä ohitse bussilla.

      Poista
  2. Rentoa ja kaunista. Mitä rakennuksia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Amsterdam on juuri noita adjektiiveja, joita käytit :)
      Paljon upeita vanhoja rakennuksia muttei turhaa pönötystä.
      Ehdottomasti yksi suosikkikaupunkini tämän visiitin jälkeen!

      Poista
  3. Amsterdamissa on juuri parasta nuo kanavat ja niiden varsilla olevat kapeat talot. Tykkäsin erityisesti niistä, joissa oli erilaisia ikkunaluukkuja. Verhottomuuteen kiinnitin minäkin huomiota ja iltakävelyllä oli hauskaa tirkistellä sisään koteihin ;) Me kun olimme reissussa joulukuussa, niin illat oli pimeät ja asunnoissa sisällä valot.

    Kaupunkilomilla olisi kiva olla aina pidempään kuin pelkkä viikonloppu, jolloin olisi aikaa tutustua myös muutamiin museoihin. Suurimmissa kun tahtoo kulua useampi tunti, ainakin minulla :) Ihanaa, että ehdit reissullasi nähdä ja kokea kaupunkia myös työn ulkopuolelta :) Aurinkoiset terkut kotiparvekkeelta <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itsekin kiinnitin huomiota myös ikkunaluukkuihin. Talojen kapea silhuetti oli myös hauska. Ehkä me suomalaiset vai olemme niin "ujoja", että haluamme olla verhojen suojissa...

      Kanavaristeily oli hyvää vastapainoa melko informatiivisille ja työtäytteisille päiville.

      Aurinkoa täältä Espoosta myös sinne kotiparvekkeelle :D

      Poista
  4. Aivan mahtava taoa tutkia ynpäristöä ja seilailla samaan aikaan. Upea tuo katolinen kirkko ☆
    Aurinkoista päivää Marjo ♡

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kanavilla seikkailu oli hauskaa. Arvaa vain olisinko halunnut mennä myös kirkkoon sisälle...
      Aurinkoa päivääsi....ja aurinkovoiteita. Työkaverin nenä paloi vappuna... :D

      Poista
  5. Me olimme aikoinaan myös risteilyllä, mutta isommalla veneellä, joten noihin kapeisiin kanaviin ei päästy. Olipa kiva katsoa näitä kuviasi ja palata niissä Amsterdamin leppoisin tunnelmiin. Iloinen Amsterdam ja mielenkiintoiset talot!
    Muistan myös ihmetelleeni noita ensimmäisen kerroksen verhottomia asuntoja. Rentoa väkeä!
    Heleää helatorstaita Marjo 💛

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sana iloinen kuvaa hyvin Amsterdamia. Mutta onhan kaupungilla myös nurjia puolia, joita yritin tällä reissulla vältellä. Tietyt alueet jätin ihan suosiolla väliin.

      Jännää, että kaikki ollaan ihmetelty verhottomuutta. Ehkä se on rentoutta ehkä sitä, että halutaan näyttää ettei meillä ole mitään piilotettavaa.

      Leppoisaa helatorstaita Tuula :)

      Poista
  6. Amsterdam on yksi niitä Euroopan kaupunkeja, jossa emme ole pitkään aikaan olleet - vaikka kauan sitten kyllä useamminkin.
    Pitäisi varmaan saada "kertausvisiitti" ellei ihan tälle vuodelle, niin ensi vuodelle viimeistään!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Amsterdam oli minulle uusi kohde. Olen ajanut Hollannin halki vain junalla mutta nyt pääsin fiilistelemään. Luin teidän Wienin päivityksiä kaiholla kun omasta vierailustani siellä on ikuisuus....pakko päästä!

      Poista