Pages

toukokuuta 23, 2016

Russeliriiviön kanssa mennään eikä meinata

Jokainen meistä jackrussellinterrierin omistajista tietää, että tämän pienen mutta pippurisen koirarodun kanssa on liikuttava ja paljon! Kun Minnie muutti talouteemme yli 10 vuotta sitten kiinnitin jääkaapinoveeni magneetin "Jackrussell on luonteeltaan eloisa, valpas ja toimelias terrieri, jolla on tarkkavainen ja älykäs ilme. Russeli tarvitsee runsaasti liikunta!" 

Olen itsekin valitettavasti kantapään kautta oppinut, että jos russeliriiviölle ei tarjoa riittävästi aktiviteetteja päivän aikana tai pura sen energiaa metsissä juoksenteluun ei terrieritytön silmään oikein malta iltaisin uni tulla. Yön pitkinä pimeinä tunteina joutuu sitten ihan muina koirina puuhastelemaan kaikennäköistä. Meillä on syöty - juu, luitte ihan oikein - kaksi koiranpetiä täysin käyttökelvottomiksi. Aamulla on silputun superlonkasan joukossa nukkunut väsynyt mutta onnellisen näköinen koiruus. Tässä vaiheessa on täysin turha enää torua vaan kannattaa heti töistä tultuaan vetää ulkoilukengät omiin jalkoihinsa ja suunnata ulos koiranhihna toisessa kädessä. 

Blogipostaus on toteutettu yhteistyössä Merrell Finlandin kanssa.


Me liikumme paljon metsissä ja tutkimme luontoa siinä samassa. Kamera kaulassa tai kännykässä tallentaa aina luonnonheräämistä siinä samalla kun koira "lukee omia postejaan ruohikosta". Olen totuttanut Minnien jo pienestä pitäen myös autolla matkustamiseen eli saatamme ajaa pidemmällekin samoilemaan vaikka Nuuksioon tai Suomenlinnan rantakallioille. Käymme myös säännöllisesti Rajasaaren koirasaaressa. Edelleen jaksan ihastella miten ihanteellinen koirapuisto tämä saari on juosta vapaana merenrannalla, kallioilla, metsässä ja välillä pulahtaa myös uimaan.



Yksi lempipaikkamme on Lauttasaaren rantakalliot ja siellä kyllä riittää tutkittavaa ja haisteltavaa ihan yllinkyllin. Uusia hajuja ja välillä löydetään myös jotain niin vastustamatonta, että se sujahtaa suuhun nopeammin kuin omistajan EI kajahtaa ilmoille! Kosteilla rantakivillä tarvitaan kengät, jotka pitävät omistajan suhtkoht kuvin jaloin tosin Merrell Waterprot eivät välitä siitä kastuvatko jalat vai ei. Ulkoilukenkien mikroverkkokudos kuivuu tosi nopeasti ja näitä suositellaan myös melontaan. Minulla kun jalat myös tuppaavat hikoilemaan liikkuessa on näissä valmiit tuuletusaukotkin :)



Ylijoustavat nikkani (joista vasen on kerran murtunut Barcelonan Ramblaksella nyrjähdyksen seurauksen) kaipaavat myös tukevaa nyöritystä ja napakkuutta siitä, että kenkä on hyvin jalassa. Vaikka olenkin korkkari- ja kenkähullu ei tulisi mieleenikään lähteä edes pikku kävelylenkille tämän tehopakkauksen kanssa epämukavissa jalkineissa. Kun me liikumme se on menoa eikä meininkiä! Totta kai käymme myös kotimme läheisyydessä olevassa koirapuistossa, jossa me omistajat voimme harrastaa sosiaalista kanssakäymistä keskenämme turisten ja koiruudet juoksemista puistossa. 



Pakko myöntää, että sen verran turhamainen nainen olen, että myös ulkoilujalkineissa kiinnitän huomiota ulkoisiinkin seikkoihin kuten värien yhteensopivuuteen. Näitä Merrellin kenkiä on harmikseni vain miesten kokovalikoimassa ihanan oransseina mutta onneksi myös turkoosi on yksi lempiväreistäni. Meidän ulkoilulenkeillä on välillä myös mahdollisuus istahtaa aurinkoon nauttimaan lämmöstä ja meren kohinasta. Russelikin otti pienet päivätorkut tuossa jalkojen juuressa. Kevätilma taisi vähän väsyttää vai oliko se lenkin pituus :) 

Tuo kalliossa näkyvä elefanttihahmo liittyy muuten LaruArt -tapahtumaan. Syksyllä se taas tulee ja me olemme varmasti näillä kallioilla russelin kanssa "taiteilemassa" tai vain katselemassa töitä. 


Hyvässä ulkoilujalkineessa kiinnitän myös huomiota pohjaan, joka Merrell Waterpro Maipo mallissa on pyöristetyn sahalaitainen ja tosi pitävä. Kenkä tuntui turvallisen pitävältä myös pohjan kastuttua enkä kokenut oloani bambiksi liukkaalla jäällä. Olen pari kertaa talvella pyllähtänyt kun talviulkoilujalkineessa ei kovalla pinnalla ole ollut tarpeeksi pitoa ja kaatuminen on tehnyt kipeää ja entäs ne mustelmat sitten. En haluaisi kaatua kumoon jos kuljen helteillä paljain säärin vaikka lapsena minulla olikin aina kesäisin polvet auki ja tukevasti teipattuna laastareilla. Miten ihmeessä sitä tulikin aina kaaduttua ja hankittua ikuiset arvet polviin - poikatyttö ja villi kenties... ?


Tästä vuodesta tulee muuten ihan varmasti hyvä mustikkavuosi mikäli näiden raakileiden määrään on luottamista. Jos vain ei ilmat kylmene niin kohtahan sitä pääsee jo leipomaan mustikkapiirakkaa vaniljakastikkeen kera - nams! Poimin suuhuni myös muutamia ketunleipiä mutta en toki ihan polun vierestä missä "koirien postit" ovat :) Makoisia!




Tänään tehtiin vähän erilainen lenkki ja käytiin tarkistamassa omilta lähikallioilta miltä näyttää metsämansikkatilanne. Sekin näytti oikein hyvältä joten suut messingillä täällä odotellaan jo koska voi laittaa ne ensimmäiset mansikat heinään? Kesä on nyt täällä ♥♥♥
Ja väsynyt russeli nukkuu jo pedissään....

Merrell Waterpro Maipo kengät saatu testaukseen.


8 kommenttia:

  1. Riiviö-Minnie ♥

    Metsämansikkaa taitaa tulla hyvin tänä vuonna, vadelmapuskat taas näyttivät vähän talvesta kärsineiltä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Rakas Riiviö♥♥♥

      Samaa minäkin katselin, että vadelmapuskat näyttävät jotenkin aneemisilta. Ehkä ne vielä toipuvat - toivotaan koska vadelmia olisi kiva myös mutustella.

      Poista
  2. Minnie on sun personal trainer ja sellaisen trainerin kanssa pitää olla tosi hyvät kengät jalassa. Tykkään kovasti tuosta kenkien väristä.
    Ihanan aurinkoista päivää Marjo!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aika hyvin kiteytetty Outi! Kun on koira taloudessa on pakko lähteä lenkille satoi tai paistoi. Ja pakko kyllä sanoa ettei tämä mun personal trainer päästä mua helpolla. Itse kun hyppää kiviaidan päälle ja sitten sen yli kun minä hihnan toisessa päässä vasta nosta toista jalkaa...

      Kenkien väri on kiva turkoosi joten ei tuo oranssi mua enää polttele.
      Aurinkoista loppuviikkoa.

      Poista
  3. On se vaan hyvä kun koirat puskee liikenteeseen, ainakin täällä. Pöh Ramblakselle!

    Russelit on meidän lempparikoiria kultsujen ja labbisten lisäksi. Hienot nuo kenkulit!

    <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Koirat pitää huolen siitä ettemme jää sohvaperunoiksi :) Joo, Ramblas episodi oli ikävä mutta siitäkin selvittää. Opin ettei pidä katsoa himoiten Kauppahallin makkaroita vaan kannattaa katselle myös jalkoisihin.... :D

      Russelit on ikiliikkujia ja labbikset suloisia :) Kiitos Tiia <3

      Poista
  4. Ihana Minnie <3! Sinulla onnekkaalla on oma trainer, joka patistaa ulos säällä kuin säällä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minnie on vaativa personal trainer :) mutta toisaalta myös rakastettavan ihana <3

      Poista