Pages

toukokuuta 20, 2016

Uusi museoelämys Helsingin ytimessä

Viikko sitten perjantaina 13.toukokuuta oli oikeastaan melkoinen onnenpäivä koska silloin avattiin uusi Helsingin kaupunginmuseo Senaatintorin kulmalla. Museo vietti ihan huikeita 24h avajaisiaan perjantai-illasta lauantai-iltaan. Suunnitelmissani oli rynnätä sinne jo avajaismaratoniin mutta Tanskalainen tyttö vei voiton ja museokäynti siirtyi sittenkin sunnuntaille. Avajaisviikonlopun aikana uudessa museossa kävi muuten 11000 kävijää ja siellä oli ollut ihmisiä myös yöllä! Tässä museossa ei tarvitse edes vilauttaa mainiota Museokorttia koska museoon aina vapaa pääsy. Helsingin kaupunginmuseo on avoinna myös maanantaisin kun muut museot perinteisesti ovat kiinni :) 



Helsingin kaupunginmuseo on jännän erilainen museokompleksi Aleksin varrella Torikortteleissa
Museo koostuu viidestä vanhasta, historiallisesta rakennuksesta sekä niiden keskelle vuonna 1923 rakennetusta uudemmasta talosta, joka on nyt remontoitu täydellisesti.



Tämä museo on kyllä mieletön kokonaiselämys vai mitä mieltä olette noista lokerikkokaappien hahmoista? Jo pelkästään museon jännästi sisustettu aulatila toimii pistäytymispaikkana kadulta sisälle tuleville tai siellä voi vaikka tarvittaessa tehdä töitä omalla kannettavalla. Aulassa on taiteilija Jasmin Anoschikinin isoja, vaaleanpunaisia cityeläimiä hauskojen tammenterholamppujen alla. Istuinkalusteet ovat upottavia kukkia, penkkejä tai vanhoja nostalgisia keinutuoleja. Tässä tilassa viihtyy ja siellä on koko ajan iloista puheensorinaa ja naurua. Täällä saa siis myös olla hauskaa!


Museon yhteydessä on myös kolme upeaa sisäpihaa, joista tälle aiemmin täysin suljetulle Falkmanin pihallekin on nyt pääsy museovierailla. Todella kaunis paikka! 

 Museum of Broken Relationship näyttelyssä on esillä ihmisten lahjoittamia esineitä, jotka liittyvät särkyneisiin sydämiin, päättyneisiin ihmissuhteisiin ja niihin liittyneisiin erotarinoihin. Olisin halunnut viettää täällä enemmänkin aikaa ja katsella rauhassa mutta väentungos oli melkoinen. Ei hätää sillä tämä näyttely jatkuu 11.9. saakka joten varmasti ehdin piipahtaa uudelleenkin.


Samassa kerroksessa missä em. näyttely löytyi myös huikea "viherhuone", jonka seinällä "sammalteksti" kehotti rakastumaan Helsinkiin. Ulkoa tulvi ihanasti valoa tähänkin tilaan. Voit keinua jännissä rengaissa tai maata istumatyynyjen päällä vihreydessä. Rentouttavaa!



Helsingin kaupunginmuseossa voi myös rohkeasti astua sisälle Aikakoneeseen, joka vie huikeisiin valokuvaaja Signe Branderin kuviin 1900-luvun alkupuolen Helsingistä. Näihin kuviin on tallennettu kaupungin niin uusia hienoja jugendrakennuksia kuin myös katoavia puutalokortteleitakin. 


Helsingin Valitut palat -näyttelyssä puolestaan päästään kurkistamaan menneisyyden kotiin, olutkuppilaan, sisäpihoille, vankiselliin ja rantakallioille. Täällä näkyi monia tuttuja esineitä, jostain vuosien takaa ja kuului iloisia kommentteja "Meidän mummulla oli juuri tuollainen gobeliini seinällä kodissaan!" Myös vähän uudemmat skeittarivideot olivat hauskaa katsottavaa.






Helsingin kaupunginmuseosta löytyy myös pieni museokauppa sekä kahvila, joka tarjoaa viiniä ja brunssiakin sunnuntaisin. Museon tiloissa saa syödä myös omia eväitään ja täällä ei todellakaan tarvitse pönöttää ja olla hiljaa. Museossa oli ihanan rento fiilis käydessäni siellä. Paljon eri-ikäisiä ihmisiä, lapsiperheitä, turisteja, nuoria ja pistäytyjiä. Museon henkilökunta opasti ja neuvoi todella mukavalla tavalla ja heitä oli paljon paikalla. 

Meinasin jo unohtaa, että suosittu Lasten kaupunki jatkaa uudistuneena Cederholmin talossa mutta koska meidän seurueessa ei ollut lapsia mukana jätimme sen väliin. 
Helsingin uusi kaupunginmuseo han huippu kiva paikka!
Suosittelen ehdottomasti kurkkaamaan kun menet ohi.


Museorakennusten peruskorjaukset:
Arkkitehdit Davidsson & Tarkela

Museon yleisötilojen sisustus- ja tilasuunnittelu:
Kakadu Oy yhteistyössä Arkkitehdit Rudanko Kankkusen kanssa 



16 kommenttia:

  1. Hei aivan ihana juttu uudesta museosta! Kiitos! En ole vielä ehtinyt käymään, mutta jutun perusteella todellakin kannattaa varata kalenteriin aika ��

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehdottomasti kannattaa Alli varata :) ja kiva jos juttu kolahti! Sisustus ja totta kai itse rakennuskompleksi puhutti ihan kympillä.

      Signen kuvat on ihan huippuja ja kokemus on sellainen aikamatka, että huh huh. Tuolla Alkubaarissa on soi ajan iskelmät ja pajatsokin seinällä karvahattu somisteena....ihan huippua! Täällä vaan niin paljon katsottavaa ja koettavaa.

      Aurinkoa viikonloppuusi <3

      Poista
  2. Täytyy poiketa. Kiitos vinkistä

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pitäisit tästä paikasta Sari :) Tämä erilainen ja rento museo.

      Poista
  3. Kiitos vinkistä. Kiva, kun jossain avataan uusia museoita. Täällä ei.. Näyttää kyllä mielenkiintoiselta. Piipahduksen arvoinen paikka varmasti. Mukavaa viikonloppua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Harmi ettei sinne avata museoita....ehkä jonain päivänä!
      Ehdottomasti piipahduksen ellei pidemmänkin oleilun paikka.
      Tuo Museum of Broken Relationships on myös puhutteleva. Hyvin erilaisia eroon liittyviä esineitä.
      Mukavaa viikonloppua Tiina!

      Poista
  4. Aivan upeat nuo lokeroiden päällä olevat naiset!
    Kivaa viikonloppua Marjo.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lokerikkojen päällä on vaikka mitä kivoa hahmoja.
      Aurinkos viikonloppuusi Outi <3

      Poista
  5. Kivalta vaikuttaa, täältä on vaan sinne niin pitkä matka.
    Osallistu kastehelmi arvontaan.
    Hyvää lauantai päivää sulle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vinkkauksesta - minäpä käyn osallistumassa :)
      Jos vaikka jonkun Helsinki reissun yhteydessä.
      Aurinkoista sunnuntaita!

      Poista
  6. Kiitos niin mukavista kuvista ja vinkeistä. Tuo Valitut Palat näyttely olisi ihan mun juttu. Aurinkoa sunnuntaille. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Koko museo oli kiehtova ja sieltä jokainen löytää jotain itselleen.
      Valitut palat oli myös hauska nimi näyttelylle :)
      Aurinkoa päivääsi Tiia <3

      Poista
  7. Kiitos taas Marjo mukavasta vinkistä! Jossain vaiheessa tuolla pitää käydä! Ihanasti ja kutsuvasti kerroit museosta. Mielenkiintoinen paikka!
    Aurinkoa tulevaan viikkoosi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tuula :) Museo on todella mielenkiintoinen ja täytyy itsekin mennä käymään siellä vielä uudestaan.
      Aurinkosta kesäviikkoa!

      Poista
  8. Tänne(kin) aion ehdottomasti mennä. Kesäni kuluu varmaan museoita kierrellessä, kun Espoon EMMAassakin haluan ehdottomasti käydä lähiaikoina. Onnekseni tuo Senaatintorin laidalla oleva museo on helposti saavutettavissa ja taidankin ottaa sen ohjelmaani heti huomenna, kun menen keskustaan fysioterapiaan. Aivan ihana tuo farkkukankainen nalle, haluan ehdottomasti lukea siihen liittyvän tarinan :) Ja Signe Branderin Helsinki-kuvat, aah!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti Särkyneiden sydämien näyttelyssä on vähemmän ihmisiä viikolla... :) Tarinat on ihania ja niitä on kiva lukea. Museoissa on kiva kierrellä ja katsella. Signe on ollut taitava kuvaaja!

      Poista