kesäkuuta 25, 2016

Keskikesän juhlaa - juhannusta ystävät

Tarkoitus oli jo eilen saada aikaiseksi tänne pientä juhannustervehdystä teille mutta tässä sitä nyt vasta ollaan koneen ääressä. Juhannusriennot ovat vieneet bloggaajan mennessään paikasta toiseen. Toivottavasti kaikkien juhannus sujunut yhtä hyvin kuin omani :) Etukäteen Espoon suunnalle oli luvattu sadetta mutta ei täällä kyllä tullut yhtä pientä kuuroa lukuunottamatta taivaalta pisaran pisaraa. Ihana hellekin on hellinyt tänään joten ihan superjuhannusta tässä ollaan vietetty! 



Kaivoin ennen juhannusta tuohon ruokatilan seinälle ihanan kesätaulun, jossa on kolme vuohta tai oikestaan vuohia on neljäskin. Kesäinen kukkakimppu suussaan poseeraa yksi söpö vuohi tuolla taulun ylälaidassa! Olen saanut tämän kauniin taulun edesmenneen kummitätini ja tätini Uman jäämistöstä. Tämän ihanuuden olemassaolo oli täysin unohtunut minulta mutta nyt taulu pääsi tuohon seinälle muistuttamaan rakkaasta tädistäni. Mieleen tulvahti paljon muistoja tämän myötä ♥ UMA ♥



Kesäisesti on syöty uusia perunoita ja niiden kanssa voita! Ihan ostin pienen paketin oikeaa, aitoa voita koska mikään ei voita sen makua perunoiden kanssa. Tulipas hassu voi-lause! Lohitartar syntyi kädenkäänteessä - olisikohan siitä ollut apua, että seurasin Lumon työskentelyä Taste of Helsinki tapahtumassa :) Minä tosin en tehnyt siihen majoneesia vaan käytin smetanaa eli vähän taas sävelsin tätäkin reseptiä. Lumon blogissa on tuon lohitartarin resepti tulossa jossain vaiheessa.



Ja olihan meillä savustettuakin lohta ja paljon salaatteja. Tänä juhannuksena ei syöty ollenkaan lihaa eikä myöskään grillattu. 



Juhannusaattona kävin aamulla keräämässä päivänkakkaroita sieltä upealta päivänkakkarapellolta. Otin sekaan vähän muitakin luonnonkukkia ja totta kai myös rentunruusuja. Maitohorsmien kukkia sitten salaattiin koristeeksi. Juustoja ja hyvää viiniä. Näistä oli juhannusmenu tehty!
Sääli vain, että luonnonkukat kestävät niin vähän aikaa maljakossa. Onneksi niitä saa lisää läheiseltä niityltä ja pellolta. Eräs tuttuni käy noukkimassa kukkia aina vesiämpärin kanssa ja saa kuulemma näin luonnonkukat kestämään pidempään kotosalla. Pitänee kokeilla.



Totta kai menimme myös katsomaan perinteistä juhannuskokkoa. Jännä juttu, että tänä vuonna juhannusaatto osui juurikin 24.kesäkuuta eli tasan puolen vuoden kuluttua vietämme jouluaattoa. 
En muista koska viimeksi olisi juhannus ollut tänä päivänmääränä. Onneksi kesää on vielä jäljellä paljon joten #ekvk :)




Aamiainen juhannuspäivänä nautittiin ulkona ja nukuttiin todella myöhään. Ihanaa kun karvavekkari antoi lepäillä pidempään kun juhannusaattona oli valvottu ihan kiitettävästi. Laitoin aattoiltana kelluvia kukkakynttilöitä veteen entiseen akvaariomaljaan ja tuikkuset näytti pimenevässä illassa oikein tunnelmallisilta. 



Jälkiruoka taitaa olla meillä joka juhannus sama tai kun sitä aina pyydetään niin minähän teen. Mansikoita, marenkeja ja sitruunamelissan lehtiä päällekkäin kulhoon. Tällä kertaa otin mukaan myös pensasmustikoita. Tämä on jälkiruoka, jota ei koskaan jää yli.... :D






Annan tälle juhannukselle melkein täyden kympin. Vähän hyttysten syömät nilkkani himmentävät tuota arvosanaa mutta säät suosivat ja päivät olivat ihanan kesäisiä. Ja mikä parasta minähän olen aloittanut LOMAN! Miten teidän juhannuksenne sujui? Oliko grilli kuumana vai käytittekö savustuspönttöä? Itse en vielä ole uinut mutta jos uitte niin miten veden lämpötila?


6 kommenttia:

  1. Herkulliselta näyttää!

    Meillä oli taas ihana juhannus. Syötiin aivan liikaa...

    Suosikkimansikoita haettiin matkalla laatikollinen, ne oli syöty hetkessä. Onneksi pavlovaan löytyi kypsää metsämansikkaa. Ystävät toivat grillin ja savustuspöntön peräkärryssä, saimme siis täydellistä savulohtakin. Ja hellekin on hellinyt!

    Leppoisaa lomaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ja herkullista olikin :) Koskaan syötiin vain kalaa ei sellaista ähkypuhkua... vaikka paljon kyllä syötiin. Uusia perunoita ei vaan voi vastustaa.

      Noita teidän suosikkimansikoita täytyy tässä lomalla käydä hakemassa ja testailemassa. Ihanat helteet ja eilen kun olimme Mäntässä sisävesiristeilyllä on nyt punainen nenä... :D

      Kiitos ollaan kuulossa :)

      Poista
  2. Sinun juhannuksesi näyttää olleen hyvin herkullinen :) Meidän mökillä kun ollaan vielä "kahden keittiön loukussa", niin kovin ihmeellisia aterioita ei tule valmistettua. Grilliin vaan possua, kanaa ja maissia ja lisukkeeksi salaattia, kun ne perunat unohtui. Varsinainen jälkkäri nautittiin vasta eilen illalla, kun kotimatkalla hain Varpulan luomutilalta valmiiksi poimittuina tilaamani mansikat ja tuosta kotisaaren kaupasta haettu jäätelö. Oli muuten hyvää ja se on paljon sanottu minulta, jolla on vajavainen makuaisti :)

    Odotan mielenkiinnolla raporttia sinun Mänttä-reissustasi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Mänttä-reissusta on tulossa raportti kun saan vähän purettua kuvia. Tulomatka eilisessä iltaruuhkassa vei vähän pidempään kuin oltiin suunnniteltua mutta onneksi liikenne Tampereen jälkeen sujui todella joutuisasti.

      Toivotaan, että kahden keittiön loukku helpottaa pian. Välikäteen tuli mieleen, että perinteinen grillimakkarakin jäi syömättä :D No, ehkä tässä ehtii vielä tänä kesänä sen vetäisemään.... :D

      Poista
  3. Tiedätkö Marjo, iski aivan kauhea nälkä, kun katselin näitä kuvia. Rakastan kun on aina värikästä ja ihania astioita ja tottakai haukku on aina niin suloinen. <3

    Lohitartar, sitä alkoi tehdä mieli, pitäisiköhän mennä sushille?

    Aurinkoa uuteen viikkoon. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tiia, EI SAA mainita sanaa sushi....kuule arvaa vaan alkoi mun tehdä ihan hirveästi mieli sitä...mums mums mums...

      Kiitos, jos pitäisi tehdä sellainen hillitympi kattaus ja laittaa vaikka valkoiset lautaset. Koiruus oli kiltti koko juhannuksen - mitä nyt yritti vähän pyöriä hevosenlannassa ja popsi rusakonpapanoita sekä joi yhdestä ojasta eli ihan normi koirajuttuja :D

      Aurinkoa myös sinne. Tänään tuli sellainen rankkasade, että tuntui kuin olisi ollut vaatteet päällä suihkuissa...

      Poista