kesäkuuta 19, 2016

Taste of Helsinki 2016

Eilen lauantaina Marjon matka vei ensimmäisestä kertaa Taste of Helsinki herkuttelutapahtumaan Helsingin Kansalaistorille. Tapahtuma järjestettiin nyt viidettä kertaa ja mietin tässä juuri kuumeisesti mielessäni miten olen voinut missata tämän aiemmin. Ehkä mennyt päällekkäin muiden menojen kanssa tai sitten olen ollut jossain reissun päällä mutta nyt päätin vakaasti olla mukana myös ensi vuonna. Nyt tarjoutui vielä oivallinen tilaisuus lähteä kun pääsin Lumon aveciksi hänen Siippansa äkillisen työmenon takia. Yhden toiveen haluaisin esittää ajatellen ensi kesää - ei sadetta pliis! 

Lumo oli opastanut minua torstai illan avajaisten jälkeen, että kumisaappaat ovat ainoat oikeat jalkineet ja piste! Päätin kuitenkin vetää jalkaan nahkaiset bikersit koska kumisaappaani ovat mustakelta-kukalliset ja ne vaan eivät turhamaisen mieleni mukaan sopineet muuhun vaatetukseen. No, bikersit ovat kestäneet Flowssa ja muissakin menoissa mutta pakko myöntää, että kotiin tultuani sukat olivat aavistuksen kosteat. Onneksi muuten päällä sadettapitävät vaatteet ja tottakai myös sateenvarjo mukana. Tällaista tämän Suomen kesä vaan välillä on....

Tässä pientä koostetta neitsytreissustani Taste of Helsinki 2016 tapahtumassa. Herkullisia hetkiä kuvaruudun välityksellä eilisestä! 


Grönin possuannos sisälsi suolatun lihan lisäksi grillattua ja karamellisoitua kesäsipulia, vehnää ja savustettua luuydinkastiketta. Melkoinen makunautintoa ja taas piti muistaa käyttäytyä eikä lähteä nuolemaan viimeisiä kastikkeen rippeitä lautaselta herkuttelen jälkeen vaikka mieli teki. 
Ketunleipä kruunasi tämän makuannoskombon kivasti.




Askissa Lumo valitsi hiillostettua luomusalaattia muikunmädin ja ruohosipulin kera. Itse päädyin taas luomupossuun (apua onko mulla joku sianliha fetissi?) palsternakan ja sinapin kera. Oikein rapsakan makuinen yhdistelmä ja täällä päätimme myös istua vähän aikaa kuivissa sisätiloissa. Askin sisustus oli niin perin suomalainen koivumetsä aitoine pölleineen. Minua oikein suretti katsoa kaikkia niitä tyylikkäitä ja mukavanoloisia istuskeluryhmiä ulkosalla sateessa. Kyllä Suomessa kesätapahtuman järjestäjä varmaan ristiin kätensä aina kyynärpäihin saakka ja toivoo poutasäätä mutta jos säänjumalat eivät ole suosiollisia niin sitten sitä vaan ollaan sateessa. Näkyi varmaan myös kävijämäärissä Taste of Helsingin osalta eilen. Toivottavasti tänään on parempi sää herkutella.


Skoolasimme sateesta huolimatta kesälle! Kippis, cincin, salute...Viinitarjontaa oli yllinkyllin. Itse ihastuin Electroluxin VIP teltan roseviiniin, jonka nimen totta kai unohdin katsoa. Mukavan pehmeän ja helmeilevän oloinen. 


Askissa oli pakko vähän salakuvata viereisen pöytäseurueen annoksia. Siellä taisi olla "Askin Legendaarinen Metsä" - luomu sientä ja riisiä. Meinasi taas muuten iskeä perinteinen annoskateus...
Ja totta kai taas ketunleipiä. Kävin itsekin poimimassa niitä salaatin joukkoon toissailtana. 


Näin sisustusihmisenä en voinut olla ruuan lisäksi vähän kuvailemasta myös muuta teltoissa. Ihana kristallikruunu sai sadesään hetkeksi unohtumaan ja oltiin melkein ravintolasalissa herkuttelemassa. Bongasin myös hauskan viinipulloista tehdyn valaisimen, josta myös napsaisin kuvan.



Tocassa en vaan voinut vastustaa Arancini ja pesto annosta. Minähän olen kyltymätön Italia fani sekä ruuan että arkkitehtuurin suhteen saapasmaassa. Sekä Beachhousekitchen somessa että Lumo bloggauksessaan olivat kehuneet tätä annosta eikä suotta. Näin hyvää täytettyä riisipyörykkää olen viimeksi syönyt Italiassa - taisi olla Pesarossa - ja siitäkin on jo muutamia vuosia. Rapean kuoren alta paljastuu jotain niin herkullista....ja se pesto. Mi piace! Olisin halunnut heti toisen ja kolmannen ja neljännen....ai, miten niin kyltymätön italialaisen ruuan fani :)



Nappasimme mukaan ruoka-annokset ja siirryimme rohkeasti ulkokatokseen syömään niitä. Onneksi oli katto pään päällä. Otin Kolmos3n kirsikkasavustettua häränkylkeä, perunaa ja punasipulia. Lihalinjalla olin taas ja huomasin tätä bloggausta tehdessäni etten syönyt yhtään kala-annosta. Tosin alussa maistelin kyllä kalaa mutta siitä kohta lisää. Kolmos3n annos oli varsinainen makujen symbioosi ja suussasulavan mureaa häränlihaa. 

Lumo nautiskeli Restoran Ö:n suolakuoressa kypsennettyä luomuselleriä, karamellisoitua voita, herakastiketta ja sellerin lehtiä. Muita annoksia maistelimme ristiin mutta koska olen allerginen sellerille tämän jätin väliin. Restoran Ö on vuosina 2008 ja 2009 ollut Eestin paras ravintola joten olisi varmaan aika seuraavalla Tallinnan reissulla käydä syömässä siellä ihan paikan päällä. 



Kolmos3n "Kesäinen sekamelska" jälkiruokaa ei vain voinut vastustaa vai mitä tuumitte tästä kuvailusta?  "Pankin räjäytti kuitenkin lopuksi syömämme Kolmos3n Sekamelsta ja sen parina nautittu Sukulan viinipisteen Braida Brachetto d'Aqui. Mikä makupari! Siipan mukaan yhdistelmä vei johonkin mystiseen paikkaan, jossa oli yksisarvisia ja sateenkaaria...". Em. lainaus on suoraan Lumon torstai bloggauksen satoa. Ja kyllä Siippa oli osittain oikeassa. Herkullinen mutta yksisarvisia en nähnyt - sateenkaaria kyllä :D


Ja käytiinhän me moikkaamassa Sukulan Jyrkiä ja puhumassa vähän Kuppilat kuntoon ohjelmasta. Jyrki on niin iHq kokki ja teeveestä tuttu ♥



Väriä eilisiltaan toi tämä ihanan oranssi Piccini viinien kulkupeli. Sai melkein auringon paistamaan tässä viiniteltassa. 


No vielä oli tilaa vähän jälkkärille ja "markkojakin" taskussa käytettäväksi. Sinne Porvoosta on tuttu paikka joten sieltä vähän herkkuja illan päätteeksi. Otin alkukesän kunniaksi haudutettua raparperia, paahdettua valkosuklaata ja jogurttimoussea. Raparperi narskui kivasti hampaissa ja valkosuklaa-jugurtti pehmensi mukavasti - eikä yhtään turhan makeaa. 


Sinnen kokit lepotauolla ja heti iskee innokas paparazzi. Poikia vaan hymyilytti!


Lumon jälkkäri oli Hella & Huoneen pisteestä. "Herukkapensas" sisälsi herukanlehtivaahtoa, paahdettua valkosuklaata ja hapankermajäätelöä. Tampere reissulle tuli yksi uusi "must to visit" ruokapaikka. Kyllä vei kielen aika huolellisesti mennessään tämä pensas!



Ai, niin meinasi ihan unohtua tässä kirjoitellessa, että aloitimme illan Electroluxin Chefs' Secrets kokkikoulussa Suomen kokkimaajoukkueen kanssa. Oli tarkoitus kokata Lumon kanssa parina mutta paikkoja tähän alkuruokakokkailuun ei ollut kuin yksi enää jäljellä joten Lumo ruokabloggarina sitten teki parinsa kanssa alkupalan ja minä katselin. Pääsin maistelemaan toki tätä kala-annosta, josta tulossa Lumon blogiin reseptiä myöhemmin. Tässä se minun kalani Taste of Helsingissä. 



Maajoukkue kokki Joona Lehto näyttää kuinka majoneesia pyöritellään ja tahdissa veti koko kokkailuporukka Joonan kehotuksesta. Ilmassa viuhui monta majoneesipussia viuh viuh.... 


Ja olihan siellä toinenkin Culinary Team of Finland jäsen Aki Kinnunen. Maajoukkuun kuulumisia voi seurata myös Facebookin kautta. Onnea jo etukäteen!





Ihana tapahtuma ja kotiin lähti tyytyväinen bloggaaja hieman kastunein  jaloin mutta vatsa täynnä herkkuja, Kiitos Lumolle ♥ kutsusta - hauskaa oli ja olitte selkeästi parisi kanssa nopeimmat muuten alkuruuan laitossa 

6 kommenttia:

  1. Upeita kuvia! Vitsi kun oma käynti oli sellainen parin tunnin puristus ja vielä kaatosateessa, niin jäi se sellainen aito tuntuma pois. Mutta ihanilta näyttää ja nuo samat rose viinit ehdin bongata, niin kivat pullot.

    Mukavaa tulevaa viikkoa Marjo <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vannon kautta kiven ja kannon, että eilenkin kyllä satoi aika kaatamalla välillä. Jossain vaiheessa tuntui siltä, että yksi teltta lähtee lentoon. Onneksi saivat kiristettyä pressuja. Ilmat eivät suosineet kuin tänään tätä tapahtumaan - kurjaa...

      Ensi vuonna sitten Tiia uudelleen ja paremmalla säällä <3
      Hauskaa alkavaa viikkoa sinnekin.

      Poista
    2. Sateesta huolimatta oli hauskaa ja tietysti maukasta! Kyllä se Kolmos3n jälkkäri jäi suosikiksi, vaikka lukemattomia muitakin upeita annoksia tuli syötyä.

      Poista
    3. Oli todella hauskaa ja kiitos kun sain tuurata Siippaa :) Ne kumpparit olis kyllä olleet kova juttu...
      Kyllä ne liharuuatkin sulivat suuhun ja sun lohitartar... :D

      Poista
  2. Apua, miten ihania kuvia! Huikea tapatuman kuviesi perusteella. Harmi, että sää oli mitä oli. Mutta jospa ensi vuonna sääkin suosisi. Mukavaa viikkoa sinulle. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tiina :) Melko haasteellisesta kyllä kuvata sateessa ja hämärässä mutta eiköhän noista jotain herkkutunnelmia välity. Ensi vuonna sitten auringonpaisteessa - toivottavasti.
      Mukavaa juhannusviikkoa myös sinulle :)

      Poista