elokuuta 18, 2016

Kesäpäivä Laukon kartanossa

Haluaisitko vierailla paikassa, jossa suomen kielen toinen isä Elias Lönnrot viimeisteli ja allekirjoitti kansalliseepoksemme Kalevalan 1800-luvun puolivälissä? Samaisen postikorttimaiseman maille siirrettiin 1930-luvulla Yhdysvalloista valkohäntäpeuroja, jotka luontoon karattuaan lisääntyivät muodostaen nykyisen laajan peurakannan Suomessa. Tämä historiallinen paikka on mainittu kirjallisissa lähteissä jo 1400-luvulla ja suurimmillaan se on ollut yli 30 000 hehtaarin kokoinen. Vielä tänäkin päivänä maita on 600 hehtaarin verran. Tätä paikkaa hallitsi keskiajalta 1800-luvun alkuun Kurkien suku ja sen jälkeen se on ollut monen muun suvun asuinpaikkana, Näissä maisemissa on kirmaillut maailmankuulu ravihevonen Houston Laukko

Keväästä 2016 lähtien tämän paikan ovet ovat avautuneet myös suurelle yleisölle joten tervetuloa Marjon matkassa tutustumaan 600 vuotta vanhaan  Laukon kartanoon Vesilahdella, Narvan kylässä. 



Laukon kartanoon ehtii vielä tänä kesänä tutustua muutaman päivän ajan sillä se on avoinna 1.6.-19.8. tiistaista sunnuntaihin klo 11-18. Lauantai 20.8. huipentuu suureen  puistojuhlaan Laukon kartanossa ja pihakonsertissa esiintyy laulaja Saara Aalto. Tästä linkistä lisätietoa tapahtumasta. Isommille ryhmille kartano on avoinna tilauksesta 3.5.-22.12.2016. Myös tulevan joulunaikaan kartanon mailla on tapahtumia Kartanonjoulun merkeissä (1.-22.12.2016). 

Laukon kartanon päärakennus on valmistunut vuonna 1931 uusklassismin henkeen. Kauniin valkoisen talon portaiden molemminpuolin seisovat ylväät kuvanveistäjä Jussi Mäntysen Laukon Hirvet -patsaat. Astuessaan tämän kartanon eteisaulaan kokee ehkä pienoisen yllätyksen koska vastaan tuleekin tumma ja punainen barokkihenkinen sisustus. 

Kun Juhani ja Leena Lagerstam ostivat kartanon Haarlan perikunnalta 1968 muuttui sisustus barokkihenkiseksi. Avajaiskesän päänäyttelyn teema on Juhani Lagerstamin Laukko. Näyttelyn teemat tulevat vaihtumaan vuosittain. Aamulehti tiesi kertoa, että ensi kesänä aiheena olisi Suomi-Filmi, seuraavana kesänä Ritarien Laukko ja vuonna 2018 Suuri taidekesä. Lagerstamit ovat keränneet mittavat taidekokoelmat, joita päärakennuksessa on barokkikalusteiden ja sisustuksen lisäksi nähtävillä.  




Laukon kartanossa on melko huikeita koko seinän kokoisia vanhoja gobeliineja, kristallikruunuja, mielenkiintoisia miekkoja, valtavia maalauksia paksuissa kultaisissa kehyksissä, raskaita barokkikalusteita, ihan oikea haarniskakin sisääntuloaulassa, kynttelikköjä - upeita antiikkiesineitä barokin ajalta koko päärakennuksen alakerta täynnä. Muotokuvissa kartanon entiset arvokkaat isännät katselivat meitä kartanomatkailijoita eri saleissa. Täällä liikutaan ilman opasta ja portilta ostettava 15€ lippu mahdollistaa kävelyn alueella. Juhlatallissa voi käydä kahvilla tai tutustumassa myytäviin tuotteisiin veloituksetta,


Ja totta kai esillä oli Juhani Lagerstamin ravihevosten saamia palkintoja. Kolmen vuosikymmenen ajan Laukon hevoset niittivät mainetta sekä kotimaisilla että ulkomaisilla ravikentillä. Houston Laukon lisäksi oli monia muita kuuluisia "Laukon kasvatteja". 



Toiseen kerrokseen noustaessa muuttuvat värisävyt hyvin vaaleiksi ja siellä kalustus on myös kevyempää. Voisi jopa todeta naisellisempaa kuin alakerran barokki. Seinillä on paljon Lagerstamien keräämää taidetta (Helge Dahlman, Kauko Lehtinen, Alpo Jaakkola, Guy Frisk, Heli Ojanperä). Yksi huoneista on omistettu Elias Lönnrotille. Elias Lönnrot vietti useamman kesän Laukon kartanossa toimien kotiopettajana aikoinaan. 



Laukon kartanon päärakennuksen ympärillä on iso peräti kahdeksan hehtaarin kartanonpuisto. Puistosta löytyy salaperäinen Laukon lukuisista tulipaloista säilynyt Linnankellari (tai Pirunkellari), joka varmasti kiinnostaa ainakin lapsia ja lapsenmielisiä :) Paikasta nimittäin kerrotaan kansantarinoissa, että sieltä on lähtenyt pirujen ja jättiläisten tekemiä käytäviä, jotka ovat johtaneet Pirunvuorelle saakka! Hui...siellä oli kyllä ihan jännä piipahtaa kuumana kesäpäivänä...

Kuvanveistäjä Jussi Mäntysen Laukon Kurjet patsas symboloi aatelisten Kurkien sukua, joka asui ja hallitsi tilalla peräti 400 vuoden ajan. Toinen kaunis patsas Laukon neito on kuvanveistäjä Jussi Hietasen tekemä. Puisto on täynnä vanhoja tunnelmallisia tammia ja lehmuksia. Puistosta aukeaa myös huikeat näköalat läheiselle järvenselälle. Tämä on todellinen postikorttimaisema. 


Näyttelyverstaasta löytyy valokuvaaja Erja Lempisen valokuvanäyttely Hetkiä historiassa. Kiva ripustus ja äärimmäisen kauniita kuvia kulttuurimaisemista sekä Laukon kartanon historiallisista esineistä. Erja Lempinen on ottanut myös Laukko - Kuusi vuosisataa kirjan valokuvat. Teoksen kirjoittaja Liisa Lagerstam on kartanon nykyinen emäntä ja kulttuurihistorioitsija, joka on asunut koko ikänsä kartanossa. Hän on tehnyt myös väitöskirjan kartanosta ja sen asukkaiden historiasta. Liisa Lagerstam on yhdessä miehensä Jouni Minkkisen kanssa avannut nyt Laukon matkailukartanon ovet meidän kartanoita ihailevien iloksi ja tämä tulee jatkumaan myös tästä eteenpäin. 




Juhlatallissa voi nauttia kahvilan puolella pientä suolaista tai makeaa kaffen kera. Buffet-pöydästä löytyy runsaasti syötävää itse ravintolan puolelta ja näytti Juhlatallissa olevan pieni terassikin ulkona. Juhlatalliin yhteydessä ovat kaikki sosiaalitilat, jotka oikein hohtivat uutuuttaan. Iloinen bloggaaja intoutui oikein ottamaan selfien kun naistenhuoneesta (tosin täällä wc-tilat ovat unisex) löytyy kaikkea tarvittavaa ja se on siisti. Iso plussa! 

Juhlatallissa on myös pikkuinen puoti, jossa myydään Laukko kirjan lisäksi sisustustuotteita, lasten leikkikaluja, naisten vaatteita, kivan värikkäitä kastelukannuja, Laukko-karamelleja ja paljon muuta kivaa. Itse ihastuin näihin Scanglas Ab:n historiallisiin uustuotantolaseihin ja possukarahveihin. Hienoa käsityötä ja mitkä värit. Jäi kaivelemaan tuo sininen "viinapossu" :)




Kiitos Laukon kartanolle mielenkiintoisesta päivästä!



6 kommenttia:

  1. Upea historia ja miljöö tällä kartanolla!
    Kivaa torstai-iltaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Laukon kartanolla on pitkät perinteet ja hienot maisemat.
      Mukavaa perjantai iltaa Outi :)

      Poista
  2. Onpas upeaa! Tulee mieleen ihan Mustion Linna sisutuksesta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Laukon kartano on upea paikka. Ehdottomasti kannattaa vierailla ja ottaa haltuun samalla myös puistoalueet. Mustiossa käynnistäni on aikaa. Kiitos, että vinkkasit tästä :)

      Poista
  3. On niin hienoa, että tuollainen paikka on säilynyt ja siitä on pidetty hyvää ja arvoistaan huolta vuosien saatossa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Arvasin, että sinä pidät! Kävellessäni siellä huoneissa mietin, että miten erilaista sisustaminen on ollut eri aikakausina ja mitä sillä on haluttu myös ilmentää? Valtaa, varallisuutta, asemaa yhteisössä... Kauniit ovat myös puistot ja koko alue :)

      Poista