elokuuta 02, 2016

Villa Tremondon AW 2016 fashion

Hyvää alkanutta elokuuta kaikille!
 
Vaikka elokuu on vielä kesäkuukausi ja ulkona ihan hellevaate kelit ihanassa auringonpaisteessa ajattelin tehdä postauksen tulevan syksyn ja talven muodista. Sain kutsun osallistua Villa Tremondon syksy-talvi2016 vaatteiden, asusteiden, kenkien ja korujen uutuusesittelyyn jo toukokuussa. Siitä saakka nämä ihanuudet ovat poltelleet minua mutta nyt on aika päästää nämä valokuvat eetteriin ja myös teidän nähtäväksi. Tuotteita alkaa nimittäin tulla sitten myös kauppoihin hipelöitäväksi syysmallistojen myötä ja jossain vaiheessa pääsee myös sovittelemaan näkemäänsä.

Second Female

Tanskalainen Second Female on tunnettu laadukkaista mutta kohtuuhintaisista tuotteistaan. Vaatteet skandinaavisen selkeitä minun makuuni ja samalla myös ihanan naisellisia. Syksyn väreissä näyttää olevan omaa suosikkiani terrakottaa tai pitäisikö tätä kutsua ruosteenruskeaksi? Voisin sanoa värisävyä myös konjakinruskeaksi ja sen kanssahan sopii todella hyvin sähkönsininen. Selailin omia vanhoja postauksiani läpi ja nämä värit olivat lemppareitani jo viime syksynä. Utuista farkunsinistä myös esillä paljon. Tuo vähän viittamainen huivi olisi kiva pukea päälle siinä vaiheessa kun ei vielä haluaisi laittaa takkia mutta aamut/illat ovat jo viileitä...minähän kuulun niihin "kesänvenyttäjiin".
Yritän aina sinnitellä myös todella pitkään syksyyn ilman sukkia...


 



Kauniita meleerattuja harmaan sävyjä ja utuisia puuterisävyjä näkyi myös. Näihin on helppo yhdistää sitten sitä laivastonsinistä ja näyttää töissä siistiltä sekä ammattimaiselta. Kesän jälkeen palaaminen "lomamoodista" takaisin arkipäivää kestää aina aikansa. Nuo "lehmäpilkkuiset" nilkkurit olisivat ihan huippuihanat. Kuolasin myös noita konjakinruskeita korkkareita...


Oui
 
Saksalaisen Oui merkin vaatteet ovat myös ihanan naisellisia ja heidän syysvärinsä kauniin utuisia pastelli- ja kermansävyjä. Vähän pitsiäkin mukana mutta ei liikaa. Ihan yliromanttiset vaatteet eivät ole minun makuuni missään tapauksessa. Hiekanvärinen, kuultava tunika voisi olla hyvä yleisvaate syksyyn ja soveltuisi käytettäväksi myös töissä.
 

Kuva Villa Tremondon kuvapankista

Uno piu Uno
 
Espanjan Barcelonassa suunnitellut Uno piu Unon vaatteet sisälsivät myös ihania syysvärejä ja myös tuota ruskeaa eri sävyissä. Ihania meleerattuja harmaan eri sävyjä ja suloisen pehmeitä materiaaleja. Syysmallistossa on mukana myös vähän etnisyyttä ja printtejäkin. Ja totta kai myös romantiikkaa.
 

Olen asettanut itselleni kiellon ostaa huiveja koska niitä on tälläkin hetkellä kaapissani aivan liikaa mutta taas silittelin tätä ihanan pehmeää huivia. Voiko nainen edes omistaa liikaa huiveja...ei kai :)


Kuva Villa Tremondon kuvapankista
 
Gustav
 
Mietin Gustavin vaatteita katsellessani miten ihmeessä tanskalaiset osaavatkin tehdä niin omaan makuuni soveltuvia merkkejä? Sieltä tulee vuosi toisensa jälkeen aina ihan superihania vaatteita. Gustavin vaatteissa on mukana sellaista glamour-meininkiä - vähän kimalletta, nauhoja housuissa, tekokarvaa, tupsuja, suloisen pehmeitä neuleita, laadukkaita hansikkaita, korukiviä pipossa...
Esittelypäivänä ulkona ja myös sisällä oli jo kesäisen kuuma mutta silti minun oli pakko hiplata näitä jo ehkä talvisempiakin materiaaleja. Ei sanota sitä ääneen nyt elokuussa mutta kyllä nekin ilmat vielä tulevat, että näille vaatteille on käyttöä...
 


Erityisesti tämä neuletakki hapsureunuksella jäi mieleeni kummittelemaan...

Kuva Villa Tremondon kuvapankista

 

Kuva Villa Tremondon kuvapankista

Mos Mosh

Yllätys yllätys myös luksusfarkuistaan tunnettu Mos Mosh on tanskalainen.
"Jeans are our lives. It is all about passion, dreams, hearts, and actually loving what we are doing."
Voiko tuota nyt paremmin kiteyttää kuin suora lainaus Mos Moshin omilta nettisivuilta.
Yksilöllisiä farkkuja vaikka kuinka paljon....
 


Mos Moshin mallistossa on toki farkkujen lisäksi muitakin kiinnostavia vaatteita. Jotenkin tuo ketju housujen sivusaumassa puhutteli minua. Myös hapsut näyttävät jatkavan muodissa. Tuo mokkanahainen hame oli ihanan pehmeä... Vaatteissa näyttää jatkavan "metallisuus" myös eli neuleissa kimallellaan edelleen. Tällaiselle harakalle kuin minä tuo kimaltaminen sopii...


Kuva Villa Tremondon kuvapankista

 
Stylesnob
 
Stylesnobin kengissä on myös ripaus luksusta mukana. Vai mitä sanotte näistä ihanuuksista...
 




Sence
 
Katseltuani vaatteita ja kenkiä päädyin lopulta tanskalaisen Sencen korupöydän äärelle. Kullanväriset korut eivät ole ihan minun ykkössuosikkeja koska pidän enemmän hopeasta mutta kauniitahan nämä ovat... Tuo ketju kivillä jäin erityisesti mieleen samoin nuo nahkaiset rannekorut.
 
 


Merkkejä myyvät vähittäisliikkeet löydätte netistä jotta tietää mihin mennä näitä
sitten katsastamaan kun kauppoihin tulevat elokuun loppupuolella. Kannattaa myös seurata Villa Tremondon Facebook sivuja.
 
Kiitos Villa Tremondo upeasta syys/talvimuodin esittelystä!
 

 

10 kommenttia:

  1. Nahkanilkkurit ja huivit <3
    Kivaa tiistaita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jeps...ja monta muuta juttua☺ Terkkuja Tarulle ja tiistaita☺

      Poista
  2. Hävisin talvella toisen hapsuhanskani, harmittaa kun olisivat edelleen trendikkäät.

    Huivikuva kiinnitti heti huomioni, mutta olen myöskin huivinostokielossa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onpas kurja juttu kun hanskasi hävitit :(
      Joudun kiertämään huivipisteet ja -kaupat kaukaa koska olen päättynyt etten nyt ostaisi ennen kuin kierrätän jotain vanhoja..

      Poista
  3. Vastaukset
    1. Meillä on samanlainen maku! Itsekin olisin halunnut nuo "lehmänilkkurit" :D

      Poista
  4. Tuli käytyä kurkkimassa samat ihanuudet ja olisihan tuolta löytynyt vaikka mitä ihanaa <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Harmi kun emme treffanneet silloin toukokuussa :) Ihanuuksia riitti ja vaikka toivonkin kesän vielä jatkuvan pitkään kuolaan näitä jo... :D

      Poista
  5. Tuo ruutushaali ja nilkkurit lähtisivät mukaan ja siihen parit kivat rannekorut. Kiitos esittelystä, huiman kauniita juttuja kaikki. :) Mukavaa viikkoa Marjo <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olepa hyvä Tiia :) Paljon kaunista jäi minuakin polttelemaan... Mukavaa loppuviikkoa!

      Poista