syyskuuta 29, 2016

Stockmannin uusi upea kodin osasto on avattu

Stockmannin tavaratalon yli 85 vuotiaan katon alla ovat uudistustyöt edenneet nyt siihen vaiheeseen, että eilen avattiin huikea 5.kerroksen kodin maailma. Olimme Lumon ja muutaman muun bloggaajan ja kanta-asiakkaiden kanssa todistamassa uudistuneen sisustusmaailman avajaisiltaa ja kilistelemässä kuohuvaa. Aiemmin pariinkin kerrokseen sijoittuneet kodin sisustuksen tuotteet on nyt kerätty yhteen ja täytyy sanoa, että upealta näytti. 

Muistelin kaiholla niitä aikoja kun itse kävin extraamassa Stockan lasi- ja posliiniosastolla neljännessä kerroksessa myyjänä ja jos kattaukseen tarvittiin vaikka pöytäliina piti juosta portaa ylös viidenteen kerrokseen hakemaan se asiakkaalle. Todella järkevää pyhittää yksi kerros kodin sisustukselle! 


Tuttu Vallilan Metsäjänis tyyny, jonka bongasin jo Habitare messuilta. Miten minusta tuntuu hyvin voimakkaasti siltä, että meille muuttaa kohta russelityynyn kaveriksi myös yksi pitkäkorva sohvannurkalle. Tyynyjähän ei koskaan voi olla kotona liikaa :) Vallilan Papilio-kankaassa (Minna Parikka with Vallila) ja tyynynpäällisissä lentelivät vielä kesäiset perhoset. Ihania!


Missoni Home tyynyjen tutut sahalaitakuviot vähän erilaisella twistillä. Nuo riisipallovalaisimia muistuttavat lampunvarjostimet olivat hauskoja ja niistä tuli aavistuksen itämainen fiilis. Missonista minulle tuli eilen yhtäkkiä mieleen vähän samanlaisella kuviolla varustetut avokkaani, jotka syysväreissään pitää kyllä ehdottomasti kaivaa esille. Nuo metalliset vaateripustimet olivat itse asiassa aika kivoja ja paljon eri värejäkin näytti löytyvän. Menivät mietintämyssyyni...



Tyylikkäät 50-lukua henkivät Lepakkotuolit ovat rakkaita klassikoita. Stockmannilla näytti olevan myynnissä niitä aitoja Buenos Airesissa alunperin suunniteltuja Mariposa tuoleja että edullisempia Varax-lepakkotuolejakin (hinta 79€). Cafe Birgitan terassin Lepakko tuolit korjataan kohta muuten pois koska Birgitta on auki 30.9. saakka ennen ensi kevään uutta aukeamista. Kumpa ehtisin piipahtaa vielä kerran siellä.... 


Viides kerros oli muuten pullollaan ihania viherkasveja. Pehmeän sametin lisäksi tyynynpäällisissä näkyi myös nahkaa ja karvaakin. Nuo paloista tehnyt tyynynpäälliset toivat mieleeni jotenkin 70-luvun sisustuksen mutta näyttivät silti hauskoista. Ihailen muuten aina näitä muodossa kasvavia rahapuita. Oma rahapuuni on villi yksilö, joka on kyllä tuuhea mutta en saa sille tällaista "puumaista" muotoa vaan sen lonkerot menevät sinne tänne keittiön ikkunalaudalla. Rakastan silti rahapuutani paljon koska tämän yksilön olen onnistunut pitämään hengissä useita vuosia. Hyvä minä!



Villa Stockmannin Baltimore lakanat ja tyynynpäälliset olivat todella ylellisen kauniita. Taas minulle tuli vastustamaton halua kellahtaa niille monille ihanille sängyille, joissa oli upean kauniita vuodevaatteita ja tyynyröykkiöitä pitkän työpäivän jälkeen. Villa Stockmannin valikoimissa oli myös paljon erilaisia kodin piensisustustuotteita kuten noita saippuapulloja.



Tanskalaisen Kay Bojesenin klassikko apina saa aina hymyn huulille. Vielä sekään ei ole muuttanut meille vaikka olen siitä vuosia haaveillut...




Argos-halliin oli kerätty upeita klassikkotuotteita: Louis Poulsen, Ilmari Tapiovaara, Alvar Aalto, Carl Hansen, Artek, Foscarini.... Tapiovaaran Domus-tuolia - edes yhtä sellaista - kuolaan aina ja vielä jonain päivänä minulla on Artekin tarjoiluvaunu....puhumattakaan nyt Poulsenin PH Artichoke valaisimesta....



Valaisimet oli kerätty siihen matalaan osioon, jossa ainakin joskus muinoin olivat lemmikkiosasto. Harri Koskisen Blok on myös klassikko, jota ihailen. Valaisimet tulivat muuten hyvin esille tässä vähän matalammassa, ikkunallisessa tilassa. Kupari, messinki, kultakin näyttivät metalliväreistä olen edelleen suosittuja.


Tanskalainen Hay on lunastanut myös paikan sydämessäni. Habitaressa kuolasin useammalla osastolla näitä nuorien, ennakkoluuluttomien suunnittelijoiden tuotteita, jotka kuitenkin pohjaavat siihen upeaa maansa designperinteeseen sekä kalusteissaan että pientavaroissaan. 


Marimekko mustavalkoisissa asioissa on jotain samaa kuin Raija Uosukkisen legendaarissa Emilia astioissa 50-luvulta. Erityisesti minua miellyttää tuo pieni nelikulmainen lautanen. 



Ja Iittalan Kastehelmi laseja kokeilimme Lumon kanssa ja totesimme, että hyvin sopii käteen! 
Ihana uusi tuote Kastehelmi lasistoon. Kastehelmi on ihana lapsuuden mieleen tuova tuote mutta ajattoman tyylikäs uusia värejäkin oli otettu mukaan. Keltaiset lasit olivat pirteitä!


Täytyy yhteenvetona todeta, että Stockmannin kodin osasto on todella elämyksellinen ja tutustumisen arvoinen paikka. Kaikki on kätevästi saman katon alla ja yhdessä kerroksessa plus se mahtava esillepano ja somistus. Normaalien brändien lisäksi Stockmannilla tullaan näkemään myös ulkopuolisia tuotemerkkejä ja pop-up -shoppeja sekä trendituotteita. Nyt uudessa pop up-tilassa oli Normann Copenhagenin Daily Fiction -mallisto, joka on Stockmannilla myynnissä yksinoikeudessa. 

Nähdään viidennessä kerroksessa varmaan jatkossakin :) Kiitos mukavasta illasta Stockmann!

syyskuuta 26, 2016

Unelmieni vuosi - kalenteri, aarrekartta ja arvonta

"Unelmointi on paras tapa luoda tulevaisuutta", kirjoitti Victor Hugo, ranskalainen kirjailija ja runoilija romantiikan ajalta jo kauan aikaa sitten. Oman elämäni ohjenuorana olen yrittänyt pitää sitä, että eläisin tässä ja nyt unohtamatta kuitenkaan tulevaa. Voin yrittää hahmottaa huomista päivääni kovin monella tavalla. Minulla on päässäni aina jotain haaveita ja toiveita seuraavalle päivälle - pieniä ja ehkä vähän isompiakin. Minulle on asetettu myös tavoitteita, joista on pakko suoriutua sekä töissä että kotona. Ja totta kai mieleni sopukoissa ovat ne minun ikiomat unelmani. Koen, että unelmat parantavat minun elämänlaatuani ja unelmat tekevät minusta myös rohkeamman - siksi minä unelmoin nyt ja olen aina tehnyt ja tulen myös tekemään - let's dream :) 


En meinannut pysyä nahoissani kun sain kutsun osallistua Koti kaupungin laidalla Fridan ja Kaunis arki kotiisi Merjan järjestämään bloggaaja tapahtumaan Hotelli Helkassa. Frida ja Merja ovat yhdessä tehneet ihan huikean Unelmieni vuosi -kalenterin ja minulla olisi nyt mahdollista päästä kuulemaan tarkemmin tästä opuksesta ja sen sisältämästä aarrekartasta ja kiitollisuuspäiväkirjasta.... Ja paikan päällä selvisi, että pääsisin osallistumaan vielä aarrekartta valmennukseenkin....
jännää jännää jännää....!!!



Unelmieni vuosi on visuaalisesti hurmaavan kaunis kalenteri täynnä Fridan huikeita valokuvia. Merja ja Frida kertoivat meille tarkemmin mitä Unelmieni vuosi -kalenteri pitää sisällään. Jokaisen päivän kohdalla on tilaa kolmelle kiitollisuuden aiheelle. Jokaiselle kuukaudelle on kalenterissa varattu oma aukeama, jossa on täytettynä muutamia valmiita ilonaiheita. Lisäksi voit aina itse kirjoittaa omia ilostuttavia juttujasi kalenteriin ja sieltä löytyy muutenkin tilaa muistiinpanoille. Hyvä juttu, tuumin koska minä olen kova tekemään muistiinpanoja. Ja mikä parasta kalenterissa on mukana oma henkilökohtainen aarrekartta ja paikka sille sekä se tärkeä kiitollisuuspäiväkirja. Jotenkin tuntui muuten ihanalta pitää pitkästä aikaa kädessään ihan oikeaa kalenteria sen sijaan, että kaikki olisi vain kännykän uumenissa tallessa.

Tästä olisi tulossa selkeästi ihan huikea iltapäivä....


Fakta & Fiktio Oy:n valmentaja Hanna Kölhi piti meille seuraavaksi pienen alustuksen aarrekartan tekoa varten. Unelmoimalla me pidämme hyvää energiaa yllä! Hannalla oli todella hyviä esimerkkejä hänen henkilökohtaisesta elämästään miksi joku unelma oli antanut odottaa itseään ennenkuin se oli  kypsä toteutumaan. "Kaikella on siis paikkansa ja aikansa" mietin mielessäni. Unelmointi on mielen ohjelmointia ja meidän tulee antaa muutokselle myös mahdollisuus, summasi Hanna. 

Unelmaprosessia ei pidä siirtää tulevaisuuteen "Sitten kun lapset ovat kasvaneet isoiksi..." "Jos olisi mahdollista toimisin toki näin..." eli meidän pitäisi unohtaa "sitku" ja "jos olisi" ajatukset tykkänään.




Ja totta kai me söimme terveellisen Hotelli Helkan tarjoaman salaattibuffan jaksaaksemme seuraavat tunnit hiljaa koota omia aarrekarttojamme. Tilaan oli tuotu ihanan pehmeä matto, korillinen lämpimiä villasukkia ja paljon tyynyjä joten jokainen sai valita itselleen sopivimman työskentelytavan ja sitten aloitettiin. Meillä oli yksi kielto - emme saaneet puhua ja täytyy sanoa, että hiirenhiljaisuudessa kaikki aarrekarttojaan tekivät. Aarrekartan kokoaminen on itselleni tuttua puuhaa mutta edellisen olen tehnyt jo lähes kymmenen vuotta sitten joten nyt oli aika päivittää sitä. Tämä on hauskaa ja luovaa tekemistä ja aika kuluu kuin siivillä....





Aikakausilehtiä pinoittain, joista sitten leikattiin omaan aarrekarttaan lauseita, tekstejä, kuvia tai mitä kukin omaan karttaansa halusi laittaa. Saksia, liimapuikkoja ja keskittyneitä ilmeitä. Voi miten nopeasti tuo reilu parituntinen kului ja ehdin vielä kartan lisäksi myös kirjoittaa kirjeen itselleni. Lopuksi vielä ankkuroimme unelmat itseemme ja olimme valmiita poistumaan tästä huikeasta tilaisuudesta. Mieleni oli levollinen, olo aavistuksen väsynyt mutta silti virkistynyt :) Olin siirtänyt unelmani aarrekarttaan ja käynnistänyt prosessin kohden jotain suurta...


Saimme kaikki mukaamme Huiskulan lahjoittamat neilikat, joihin oli jokaiseen kiinnitetty mietelause päivän teemaan sopien. Minulle osui hyvin puhutteleva Tommy Tabermannin mietelmä. Tutkin kotona vielä pitkään sekä kalenteria että aarrekarttaani. Kirjettä itselleni en ole halunnut vielä lukea mutta senkin tulen tekemään. Parin kuukauden kuluttua teen tarkistuksen missä mennään aarrekartallani. Viimeinen kuva jossa poseeraan oman aarrekarttani kanssa on tarkoituksella "vähän suttuinen" jottei henk.koht. aarrekarttani paljastuisi ihan kokonaan ja minun unelmani....



Kiitos Frida ja Merja upeasta tilaisuudesta ja Unelmieni vuosi -kalenterista sekä
Hanna aarrekartta valmennuksesta. You made my day girls!

Marjon matkassa arpoo lukijoidensa kesken yhden Unelmieni vuosi -kalenterin eli jätä blogiin tai Marjon matkassa Facebook sivulle tai Instagramiin kommentti yhteystietojesi kera .
Arvonta alkaa tänään 26.9. ja päättyy ensi maanantaina 3.10. klo 20.00.
Onnea kaikille arvontaan!

LUO UNELMASI TODEKSI JA MUISTA UNELMOIDA ISOSTI!
Blogipostaus on tehty yhteistyössä Unelmieni vuosi -kalenterin kanssa.

syyskuuta 23, 2016

Herkkuja Folk Gospadassa ja yömyssyt Marriottin katolla

Tiedättekö sen tunteen kun tekisi mieli ottaa vielä jotain hyvää ruokaa vaikka vatsa on ihan halkeamispisteessä ja olokin on jo melko kylläinen. Olet istunut useita tunteja ravintolassa hyvässä seurassa syömässä ja viettämässä iltaa. Takanasi on tosi aikainen aamuherätys ja kiirehtiminen lentokoneeseen silmät ristissä ehkä hieman huonolla aamiaisella ja lyhyiden yöunien jälkeen. Itsellesi täysin vieraan maan ravintolan annoskoot ovat ehkä yllättäneet sinut runsaudellaan tai sitten olet vain yliarvioinut nälkäsi lukiessasi innolla ruokalistaa. 

Nautittuasi vielä muutamia viinilasillisia tilaat totta kai jälkiruokaakin kun kaikki muutkin tekevät niin. Toivot koko ajan salaa, että vatsaasi ilmestyisi ihan pienen pieni aukko, johon vielä seuraavaksi kannettava ruokalaji uppoaisi sulavasti. Onneksi laitoin sentään melko löysän mekon niin vatsa ei ihan hirveästi pömpötä mietit jälkiruokaa ja jälkiruokaviiniä odottaessasi. No, panttaan sitten huomenna ja kävelen näiden herkkujen edestä oikein urakalla mietit ja upotat samalla lusikkasi eteesi tuotuun jälkiruokaan.... 


Parin viikon takaisella työmatkallani Varsovassa ravintola Folk Gospadassa tuo ylläkuvattu tapahtui ihan aikuisten oikeasti enkä yhtään liioittele jos sanon, että siinä pikkumusta mekko oli ihan ratkeamispisteessä. En ollut ehtinyt ennakkoon kuin kurkata ravintolan nettisivut ja muutamien suomalaisten antamat arviot TripAdvisorissa. Olin myös vähän huolissani kun netin ulkokuvan perusteella ravintola näytti jotenkin nukkavierulta vilkkaan kadun varrella olevalta paikalta. 


 Mutta paikan päällä osoittautuikin, että Folk Gospada on todella viihtyisä puolalainen ravintola joten pelkoni oli siis täysin turha. Ravintolan sisustus oli kotoisan "maalaismainen". Puisia pöytiä, tuoleja ja seinää kiertävillä sohvilla hauskat pitsiset nojailutyynyt. Ravintolasta tuli minulle takauma parin vuoden takaiseen Pietarin matkaan ja siellä olevaan ruokapaikkaan. Paljon paksuja kynttilöitä ja ravintolassa vähän sellainen hämyinen fiilis. Sisääntulossa oli isoja, vanhoja viinitynnyreitä ja lasisia säilykepurkkeja kuin olisi tullut kellariin. Ravintolan maaseutufiilistä lisäsivät vielä terassilla olevat valkoiset lammaspatsaat auringonkukkien keskellä. Jotenkin hellyttävä paikka suurkaupungissa!


Alkuruokia tilatessamme päädyimme ottamaan useita kahden ruokailijan kesken jaettavia alkupalalautasia. Tarjoilija vähän varoitti meitä, että annokset ovat melko kookkaita mutta jostain kumman syystä niitä kuitenkin tilattiin melko monta :) joten pöytämme oli täynnä ruokaa.

The Chef’s board– for two roasted meats and bacon baked on the day, country ham, game pâté with mushrooms,
a selection of sausages, lard with duck and natural collagen jelly, horseradish,
pickled cucumbers from Hajnówka, horseradish-cranberry sauce



Polish regional country cheese board - for two Koryciński with nigella seeds, Przemkowski, Pieczona Rita, Emilgrana, Oscypek,
Blue Price, celery, apple and roasted walnuts salad, raspberry honey with cranberries,
white celery julienne salad with roasted pumpkin seeds and truffle oil


Ja totta kai myös Folk Gospadan omaa rapeaa leipää sekä ravintolan itse valmistamaa voita. Alkupalalautaset olivat oivallinen valinta alkuun tosin niitä olisi voinut nauttia vähän maltillisemmin kun sitä pääruokaakin oli tilattu. Yksi kollegani päätyi tilaamaan alkuruuaksi puolalaisia pierogeja eli dumpligseja siis slaavilaisia keitinpiiraita. Olin itse viisastunut Pietarin reissulla tilattuani vastaavia venäläisiä pelmenejä, että ne ovat todella hyviä mutta äärimmäisen täyttäviä alkupaloja.

Ravintolan henkilökunta oli pukeutunut hauskasti ja palvelu oli erinomaista. Vaikka Puolassa ei muualla aina saanutkaan palvelua englanniksi täällä sait auliisti niin ruoka- kuin viinisuosituksia sujuvalla englannilla. Tarjoilijat kävivät myös säännöllisesti kyselemässä oliko kaikki hyvin ja tarvitaanko jotain vaikka ravintola oli keskiviikko iltana ihan täynnä viimeistä paikkaa myöden. Folk Gospadaan kannattaa ehdottomasti varata pöytä etukäteen koska se tuntui olevan suosittu paikka.


Pääruuaksi päädyin kalaan ja erittäin oivallinen valinta vaikka annos oli melko kookas. Jo tässä vaiheessa alkoi vatsani olemaan jo aika täynnä Folk Gospadan herkuista. Tosin istuimme ravintolassa varmaan yli kolme tuntia koska meitä oli kymmenen hengen seurue eikä kiirettä mihinkään joten olihan siinä hyvää aikaa rauhassa nauttia hyvästä ruuasta ja sulatellakin sitä.

Grilled salmon with blanched spinach and white onion and green peppercorn sauce




Vaikka vatsa totesi tässä vaiheessa olevansa jo ihan täynnä kuulin itseni silti tilaavan jälkiruokaa muiden mukana. Kuten tuolla alussa totesin fiksu ihminen olisi skipannut jälkiruuan mutta täytyyhän sitä hyvä illallinen myös päättää johonkin pieneen makeaan. Päädyin tilaamaan annoksen, joka sisälsi kolmea erilaista ihanaa sorberttia. Folk Gospadan listalta en jälkiruokaani enää löytänyt mutta annoksessa oli sitruuna-, mango- ja viinimarjasorbettia. Mums!


Suosittelen lämmöllä kokeilemaan Folk Gospadan herkkuja jos etsit Varsovassa hyvää ruokapaikkaa. Ravintolalla on hyvä sijainti ja meidän iltamme sieltä meni kaikilta osin nappiin. Ruoka, juomat ja palvelu ylittivät odotuksemme.

Vatsat pinkeän pulleina päätimme kävellä Warsaw Hotel Marriottin skybariin ottamaan vielä pienet yömyssyt ennen yöpuulle vetäytymistä omassa hotellissamme. Vaikka väsymys painoi jo silmäluomiani kello 4.00 aamuherätyksen takia tätä keskiyön elämystä ei kannattanut jättää väliin. Aivan huikea näkymät yli öisen Varsovan ja hyvä drinkki! Marriottiin skybariin on mahdollista myös hotellissa asumattomien päästä iltaisin. Kuvaaminen ikkunalasin läpi ei tee oikeutta sille valomerelle mikä silmien eteen levittäytyi. Huikea paikka!



Hyvää yötä Varsovasta....lisää postauksia tulossa jossain vaiheessa
kaupungin arkkitehtuurista ja päivänäkymiäkin....zzzZZZzzz

syyskuuta 20, 2016

Lugnet Life & Living Sjökullassa

Tämä postaus piti oikeastaan julkaista jo vuosi sitten kesällä. Piipahdin silloin Sjökullan kartanon mailla tai siis Kylmälässä yhdessä hurmaavassa sisustus ja lifestyle myymälässä, jota minulle olivat useammat tutut suositelleet. Jostain käsittämättömästä syystä onnistuin tuhoamaan tai hävittämään valokuvani tältä vierailulta ihan totaalisesti. Minua harmitti mutta onneksi nyt syyskuussa sain mahdollisuuden vierailla uudelleen Lugnet Life & Living puodissa.

Lugnet Life & Living on hyvä nimi tälle paikalle sillä ajaessasi kohden Sjökullaa ympärillä levittäytyvät pellot ja maaseutumaisema ovat kuin suoraan vanhasta Suomi-filmistä. Laitumilla käyskentelee verkkaisesti hevosia ja paikalliset maanviljelijät tekevät syystöitä pelloilla. Ehkä jostain nenään tulvahtaa vieno maaseudun (lue: lannan) tuoksukin! Tässä maisemassa mieli ja sielu lepäävät. Viimeistään siinä vaiheessa kun lähestyt 1800-luvulla rakennettua Sjökullan kartanoa ja näet tien vasemmalla puolella alhaalla siintävän järven huomaat miten rauhallista täällä onkaan. Navigaattori löytää tänne hyvin perille mutta ilman sitäkin pärjää kun seuraa opasteita. Minun vierailupäivänäni viikko sitten aurinko paistoi ja mittarissa oli 20 astetta lämmintä. 

Lugnet Life & Living on vähän erilainen sisustus ja lifestyle myymälä. 
"Tuotevalikoimiimme kuuluu merkkejä niin Suomesta, Ruotsista kuin Englannistakin. Meidän mottomme on myydä tuotteita, joista itse pidämme ja joita ei löydy jokaisen kulman takaa." 

Ihana uusi mustavalkoinen nurkkaus kiinnitti minun huomioni ensimmäisenä. Siis tuo elefantti-seinävaate oli aivan huikea! Omaan kotiini mustavalkoisuus ei valitettavasti sovi mutta ihailin tätä kyllä pitkään. Elefantti on painettu ei gobeliini kuten ensin itse uumoilin. Tiedän tuttavapiiristäni varmuudella ainakin yhden ellen kaksi, jotka tämän nähdessään ottavat kyllä suunnaksi Sjökullantien.





Tämän syksyn eteerisen kauniita kanervan, vanhan roosan, laventelin ja harmaan eri sävyjä kattaustekstiileissä. Pellava on kaunista ja näitä oli pakko vähän rutistella siinä katsellessaan. Pellavalautasliinat ovat kestäviä ja ne vain paranevat vanhetessaan. Täällä näkyi juuri niitä samoja syyssävyjä kuin Habitaressa pari viikkoa sitten. Voisin ajatella laittavani jopa omaan sisustukseeni jotain tästä värimaailmasta piristeeksi... Tarkemmat liikkeen myyvät tuotemerkit löydät netistä. 


Tämä Love -kyltti oli sympaattinen. Unohdin muuten katsoa oliko noissa valkoisissa palloissa kenties valot. Jos oli niin vielä parempi. Jäi vähän kaivelemaan.. Sopisi meille hyvin yhteen paikkaan...



Tähän samettityynyjen kasaan olisin voinut hetkeksi sukeltaa pitkän työpäivän jälkeen. Sametissa ei ole enää mitään tunkkaista kasarimeininkiä vaan heleät värit saavat sametin hehkumaan ja pinnan kiiltämään. Samettia voi myös hyvin yhdistää villaan ja rouheampiinkin materiaaleihin. Habitaressa näkyi myös runsautta sisustuksessa eli tyynyjä voi olla todella runsaan paljon. 


Pehmeitä taljoja ja karvatyynyjä harmaan eri sävyissä - tyylikkään yksinkertaista. Täytyypä kaivella kotona oma talja myös esille näin syksyn alettua. Yksi taljahan meillä on russelinriiviön alla lattialla kesä talvet ja selkeästi sen lempipaikkoja enkä yhtään ihmettele miksi. 

Lugnet Life & Living on muuten mukava liike siitäkin syystä, että täällä on tilaa liikkua. Tavaraa ei ole ahdettu liikaa huonetiloihin joten koko aikaa ei tarvitse pelätä pudottavansa jotain alas. Inhoan sellaisia liiketiloja, joissa tunnen olevani kuin elefantti posliinikaupassa. Ja myös tavarat eivät pääse oikeuksiinsa jos niitä on somistuksissa aivan liikaa. 


Juuri käyntipäivänäni oli tullut kuorma uutta ja sain jo haistella näitä ihanan tuoksuisia rapsivahasta valmistettuja ruotsalaisia tuoksukynttilöitä. Hyvin mieto ja miellyttävä tuoksu ja mitäs sanotte tuoksuista: lämmin omenapiiras, santelipuu-minttu tai aamukaste-minttu :) Myös tuo ihana lasilyhty punoksessa kaivettiin esille uutuuskuormasta, joten niitäkin on nyt Sjökullassa jo varmaan esilläkin. Syysilloissa lyhtyjä ei koskaan voi olla liikaa vai voiko... :)


Ihanan sisustuspuodin lisäksi Lugnet Life & Living sisältää myös hurmaavan kahvilan, johon myös nelijalkaiset ystävämme ovat tervetulleita. Kahvilassa voi sohvalla istuen nauttia kupin kuumaa ja vaikka palan porkkanakakkua lukien samalla sisustuslehtiä. Kahvila myy luksuselintarvikkeita, suklaata, oliiviöljyä jne. Näin myös vilahduksen syksyn uudesta teevalikoimasta, jota voi ostaa kivoissa purkeissa vaikka tuliaiseksi tai lahjaksi. Tästä lisää Lugnetin Facebook-sivuilta. 


Entäs se 2nd hand puoli sitten! Minunlaiseni kenkähullu olisi voinut viettää aikaa jo pelkästään tutkien myytäviä kenkiä ja käsilaukkuja vaikka kuinka kauan. Vaaterekeissä on siististi myynnissä asiakkaiden tuotteita myyntitileillä. Lugnet Life & Living ottaa myyntiin laadukkaita, hyväkuntoisia merkkituotteita tai esimerkiksi erikoisempia ulkomaalaisia merkkejä. Siellä näytti vierailuni aikana olevan aikankin Gantin, Ralph Laurenin, Odd Mollyn, Mulberryn, Acnen ja Tommy Hilfigerin tuotteita. Tarkemmat ohjeet 2nd hand myyntiin löytyvät puodin nettisivuilta. 


Meinasin ihan unohtaa, että Lugnet Life & Living oli saanut lisää näitä suosittuja ruotsalaisia kukkaruukkuja. Itse en ehkä raaskisi istuttaa näin kauniisti myös sisäpuolelta koristeltuihin ruukkuihin mitään ja keksin niille jo monta muuta käyttöä kodissani. Tällä kertaa Marjon matkaan ei tarttunut mitään mutta moni asia jäi kaivelemaan joten piipahdan varmaan uudelleen tässä syksymmällä. Aukioloajat kannattaa tarkistaa eli liike avoinna 

perjantaisin 12-18
lauantaisin ja sunnuntaisin 11-17

Joulunaikaan on tulossa jotain kivaa ja tarkemmin liikkeen valikoimista ja kuulumisista heidän Facebook-sivultaan. Marjon matkassa kiittää informatiivisesta esittelystä ja näkemisiin! 

Ota itselleni pala rauhaa ja matkusta maaseudulle