syyskuuta 20, 2016

Lugnet Life & Living Sjökullassa

Tämä postaus piti oikeastaan julkaista jo vuosi sitten kesällä. Piipahdin silloin Sjökullan kartanon mailla tai siis Kylmälässä yhdessä hurmaavassa sisustus ja lifestyle myymälässä, jota minulle olivat useammat tutut suositelleet. Jostain käsittämättömästä syystä onnistuin tuhoamaan tai hävittämään valokuvani tältä vierailulta ihan totaalisesti. Minua harmitti mutta onneksi nyt syyskuussa sain mahdollisuuden vierailla uudelleen Lugnet Life & Living puodissa.

Lugnet Life & Living on hyvä nimi tälle paikalle sillä ajaessasi kohden Sjökullaa ympärillä levittäytyvät pellot ja maaseutumaisema ovat kuin suoraan vanhasta Suomi-filmistä. Laitumilla käyskentelee verkkaisesti hevosia ja paikalliset maanviljelijät tekevät syystöitä pelloilla. Ehkä jostain nenään tulvahtaa vieno maaseudun (lue: lannan) tuoksukin! Tässä maisemassa mieli ja sielu lepäävät. Viimeistään siinä vaiheessa kun lähestyt 1800-luvulla rakennettua Sjökullan kartanoa ja näet tien vasemmalla puolella alhaalla siintävän järven huomaat miten rauhallista täällä onkaan. Navigaattori löytää tänne hyvin perille mutta ilman sitäkin pärjää kun seuraa opasteita. Minun vierailupäivänäni viikko sitten aurinko paistoi ja mittarissa oli 20 astetta lämmintä. 

Lugnet Life & Living on vähän erilainen sisustus ja lifestyle myymälä. 
"Tuotevalikoimiimme kuuluu merkkejä niin Suomesta, Ruotsista kuin Englannistakin. Meidän mottomme on myydä tuotteita, joista itse pidämme ja joita ei löydy jokaisen kulman takaa." 

Ihana uusi mustavalkoinen nurkkaus kiinnitti minun huomioni ensimmäisenä. Siis tuo elefantti-seinävaate oli aivan huikea! Omaan kotiini mustavalkoisuus ei valitettavasti sovi mutta ihailin tätä kyllä pitkään. Elefantti on painettu ei gobeliini kuten ensin itse uumoilin. Tiedän tuttavapiiristäni varmuudella ainakin yhden ellen kaksi, jotka tämän nähdessään ottavat kyllä suunnaksi Sjökullantien.





Tämän syksyn eteerisen kauniita kanervan, vanhan roosan, laventelin ja harmaan eri sävyjä kattaustekstiileissä. Pellava on kaunista ja näitä oli pakko vähän rutistella siinä katsellessaan. Pellavalautasliinat ovat kestäviä ja ne vain paranevat vanhetessaan. Täällä näkyi juuri niitä samoja syyssävyjä kuin Habitaressa pari viikkoa sitten. Voisin ajatella laittavani jopa omaan sisustukseeni jotain tästä värimaailmasta piristeeksi... Tarkemmat liikkeen myyvät tuotemerkit löydät netistä. 


Tämä Love -kyltti oli sympaattinen. Unohdin muuten katsoa oliko noissa valkoisissa palloissa kenties valot. Jos oli niin vielä parempi. Jäi vähän kaivelemaan.. Sopisi meille hyvin yhteen paikkaan...



Tähän samettityynyjen kasaan olisin voinut hetkeksi sukeltaa pitkän työpäivän jälkeen. Sametissa ei ole enää mitään tunkkaista kasarimeininkiä vaan heleät värit saavat sametin hehkumaan ja pinnan kiiltämään. Samettia voi myös hyvin yhdistää villaan ja rouheampiinkin materiaaleihin. Habitaressa näkyi myös runsautta sisustuksessa eli tyynyjä voi olla todella runsaan paljon. 


Pehmeitä taljoja ja karvatyynyjä harmaan eri sävyissä - tyylikkään yksinkertaista. Täytyypä kaivella kotona oma talja myös esille näin syksyn alettua. Yksi taljahan meillä on russelinriiviön alla lattialla kesä talvet ja selkeästi sen lempipaikkoja enkä yhtään ihmettele miksi. 

Lugnet Life & Living on muuten mukava liike siitäkin syystä, että täällä on tilaa liikkua. Tavaraa ei ole ahdettu liikaa huonetiloihin joten koko aikaa ei tarvitse pelätä pudottavansa jotain alas. Inhoan sellaisia liiketiloja, joissa tunnen olevani kuin elefantti posliinikaupassa. Ja myös tavarat eivät pääse oikeuksiinsa jos niitä on somistuksissa aivan liikaa. 


Juuri käyntipäivänäni oli tullut kuorma uutta ja sain jo haistella näitä ihanan tuoksuisia rapsivahasta valmistettuja ruotsalaisia tuoksukynttilöitä. Hyvin mieto ja miellyttävä tuoksu ja mitäs sanotte tuoksuista: lämmin omenapiiras, santelipuu-minttu tai aamukaste-minttu :) Myös tuo ihana lasilyhty punoksessa kaivettiin esille uutuuskuormasta, joten niitäkin on nyt Sjökullassa jo varmaan esilläkin. Syysilloissa lyhtyjä ei koskaan voi olla liikaa vai voiko... :)


Ihanan sisustuspuodin lisäksi Lugnet Life & Living sisältää myös hurmaavan kahvilan, johon myös nelijalkaiset ystävämme ovat tervetulleita. Kahvilassa voi sohvalla istuen nauttia kupin kuumaa ja vaikka palan porkkanakakkua lukien samalla sisustuslehtiä. Kahvila myy luksuselintarvikkeita, suklaata, oliiviöljyä jne. Näin myös vilahduksen syksyn uudesta teevalikoimasta, jota voi ostaa kivoissa purkeissa vaikka tuliaiseksi tai lahjaksi. Tästä lisää Lugnetin Facebook-sivuilta. 


Entäs se 2nd hand puoli sitten! Minunlaiseni kenkähullu olisi voinut viettää aikaa jo pelkästään tutkien myytäviä kenkiä ja käsilaukkuja vaikka kuinka kauan. Vaaterekeissä on siististi myynnissä asiakkaiden tuotteita myyntitileillä. Lugnet Life & Living ottaa myyntiin laadukkaita, hyväkuntoisia merkkituotteita tai esimerkiksi erikoisempia ulkomaalaisia merkkejä. Siellä näytti vierailuni aikana olevan aikankin Gantin, Ralph Laurenin, Odd Mollyn, Mulberryn, Acnen ja Tommy Hilfigerin tuotteita. Tarkemmat ohjeet 2nd hand myyntiin löytyvät puodin nettisivuilta. 


Meinasin ihan unohtaa, että Lugnet Life & Living oli saanut lisää näitä suosittuja ruotsalaisia kukkaruukkuja. Itse en ehkä raaskisi istuttaa näin kauniisti myös sisäpuolelta koristeltuihin ruukkuihin mitään ja keksin niille jo monta muuta käyttöä kodissani. Tällä kertaa Marjon matkaan ei tarttunut mitään mutta moni asia jäi kaivelemaan joten piipahdan varmaan uudelleen tässä syksymmällä. Aukioloajat kannattaa tarkistaa eli liike avoinna 

perjantaisin 12-18
lauantaisin ja sunnuntaisin 11-17

Joulunaikaan on tulossa jotain kivaa ja tarkemmin liikkeen valikoimista ja kuulumisista heidän Facebook-sivultaan. Marjon matkassa kiittää informatiivisesta esittelystä ja näkemisiin! 

Ota itselleni pala rauhaa ja matkusta maaseudulle



12 kommenttia:

  1. Viehättävän näköinen paikka. Sametti on vielä ensi syksynäkin huippumuodikasta, siihen voi huoletta satsata nyt.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä tietää, että samettia on näkynyt siis Pariisin messuilla ensi vuotta ajatellen...

      Poista
  2. Samettia, norsutaulu ja LOVE <3
    Upean näköinen paikka!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Paikka itsessään Outi on todella idyllisen kaunis. Vanha kivitalo korkealla mäellä, alhaalla huikea järvimaisema, ympärillä pellot ja vaahterapuita. Kauemmana siintää vielä itse Sjökullan kartano. Kannattaa piipahtaa :)

      Poista
  3. Viehättävä paikka. Bongasin monta juttua, jotka huolisin ilomielin kotiimme :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jotenkin mietin mielessäni, että sinä voisit olla yksi niistä mustavalkoisen ystävistä ;)

      Poista
  4. Paikka oli talvellakin tunnelmallinen ja mun oli tarkoitus käydä myös kesäaikaan, mutta kummasti se on aika vierähtänyt syksyyn, enkä silti ole saanut aikaiseksi käydä Sjökullan kartanolla. Vaikka olin jopa merkannut kalenteriini heidän syysmarkkinansa kuun alussa. Eikö ollutkin hyvä kenkävalikoima :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kenkävalikoima on hulppea ja paikka erittäin tunnelmallinen. Kiva kuulla, että sinä ole käynyt siellä talvella? Oletko tehnyt kenties postausta siitä? Kuulin, että syysmarkkinat olivat olleet 4.9. ja vähän taas harmitti, että tällainen tapahtuma meni itseltäni ihan ohi. Kaikkialle ei vaan ehdi tai muista mennä. Aurinkoa päivääsi!

      Poista
  5. Onpa kyllä ihania tavaroita ja monen monta juttu täydellisesti meikäläisen makuun. <3 Ihanaa iltaa Marjo <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tänne vaan vierailulle Tiia :) tekemään löytöjä!

      Poista
  6. Hei, enhän minä ole tajunnut, että Kirkkonummella on tällainenkin paikka, vaikka muka seutua jonkin verran tunnenkin... Täytyypä käydä vielä joskus tutustumassa. Kaunista on.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirkkonummelta löytyy vaikka mitä kivaa :) Maalla on mukavaa ja kaunista <3

      Poista