lokakuuta 31, 2016

L'Oréal Smartbond - vahvuutta ja kiiltoa hiuksille

L'Oréal on tuonut syyskuussa markkinoille ihan uuden Smartbond hoitomenetelmän, jota kampaajani Kaisu suositteli minulle edellisen kampaamokäyntini yhteydessä Hiusmuotoilu Inochissa. Kesän auringonpaiste, hiusten kastuminen merivedessä, värjäykset, vaalentamiset, raidat ja erilaiset käsittelyt kuten kihartaminen ja föönäus laittavat hiukset aika koville. Hiukset saattavat näyttää vähän elottomilta sekä olla herkistyneitä ja vahingoittuneita. On aika palauttaa hiusten kiilto ja helppohoitoisuus sekä suojata niitä tulevia käsittelyjä varten!


Olen saanut perimässä hyvät ja erittäin vahvat hiukset, jotka vielä kasvavat todella pitkiksi. Hiuksia on paljon mutta ne ovat valitettavasti harmaantuvaa sorttia. Isäni mustat hiukset alkoivat harmaantumaan juuresta jo vähän päälle kolmekymppisenä enkä minäkään ole säästynyt tältä perinnölliseltä ominaisuudelta. En ole koskaan itse värjännyt hiusteni juurikasvua vaan se hoidetaan aina kampaajalla ja ammattilaisten toimesta. En varmaan edes osaisi värjätä hiuksiani :)



Smartbond hoitokokonaisuus on kolmivaiheinen, joista kaksi ensimmäistä osaa Kaisu teki minulle sillä aikaa kun pläräsin kaikki kampaamon lehdet (ja juu luin myös Seiskan koska se kuuluu ehdottomasti aina selailla kampaamossa) ja söin palan Maken leipomaa kakkua. Ai, että se maistui hyvältä cafe latte lasillisen kanssa. Täytyyhän minua pysyä kärryillä juoruista ja kampaamossa on täysin luvallista lukea myös Seiskaa :)

Ensin Kaisu lisäsi Smartbondia hiusväriini antamaan suojaa värjäyskäsittelyn aikana. Kakkosaineen hän laittoi hiuksiini pesupaikalla, kun väri oli jo vaikuttanut hiuksiini. Hoitokäsittelyn tarkoitus oli suojata ja vahvistaa hiuksiani värjäyksen aikana. Ja totta kai sain sen nirvanaan vaivuttavan päänahan hieronnan vielä kaiken päätteeksi. 

Onko kenellekään teistä käynyt niin, että olette nukahtaneet pesupaikalle? Minulla on usein vaikeuksia hämärässä kynttilänvalon valaisemassa Inochin pesupaikassa pysyä hereillä. Olen minä pari kertaa säpsähtänyt siihen kun pyyhe kiedotaan pääni ympärille ja pyydetään ystävällisesti siirtymään takaisin kampaajantuoliin. Päänahkahieronta on todella rentouttavaa ja sitä pitäisi saada kyllä useamminkin. 


Smartbond hoitokäsittelyn kolmas vaihe on kotihoito. Hoitoainetta lisätään kotipesujen yhteydessä suojaamaan hiuskuitua sekä ylläpitämään kampaamokäsittelyä. Normaalin shampoopesun jälkeen hiuksiin lisätään Smartbondia ja annetaan sen vaikuttaa 1-3 minuuttia ennen hiusten huuhtelua. 


Smartbond antaa hiuksille ihan mielettömän kiillon ja pehmeyden sekä tekee niistä kestävämmät. Vai mitä sanotte tästä kuvasta, joka on otettu Kaisun tekemän Smartbondin kampaamokäsittelyn jälkeen? Hiuksiini laitettiin pitkästä aikaan myös myös liukuväriä latvoihin. Ja miettikää, että annoin Kaisun leikata niistä ainakin 3-4 cm pois kesän jälkeen - olin selkeästi aika reilulla tuulella :D Toisaalta hiukseni myös kasvavat ihan hurjaa vauhtia, joka tosin edesauttaa sen harmaan esiinpukkaamista…


Olen nyt kohta kuukauden käyttänyt Smartbondin kotihoitotuotetta ja ollut siihen erittäin tyytyväinen. Hiukset eivät takkuunnu yhtään niin helposti kaulahuivien kanssa kuin ennen hoidon aloittamista ja kiilto on ihan mieletön. Tapaamme Kaisun kanssa parin viikon kuluttua joten sitten saan varmaan vielä lisätietoa hiusteni tilanteesta. Mutta oikein hyvältä tuntuu itsestäni!


Kävin viikko sitten Messukeskuksen hauskoissa tupareissa ja siellä sai aivan ihania aitoja kukkakoruja mukaansa taloa kiertäessä. Valitsin itselleni kukkakorun hiuksiin kun minulla oli sattumalta nuttura tuona päivänä ja vähän itämainen puserokin päällä. 


Onko L'Oréalin Smartbond hoito tuttu teille? Jos on minkälaisia kokemuksia teillä on siitä? Itse olen erittäin tyytyväinen ja tukka tuntuu ihanan pehmeältä ja kiiltävältä myös! Kiitos Kaisu ja Hiusmuotoilu Inochi. Nähdään parin viikon kuluttua!

Postaus tehty yhteistyössä Hiusmuotoilu Inochin kanssa. 


17 kommenttia:

  1. Vitsit miten upeat hiukset sulla on! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Jonna ♥ Saan kiittää vanhempiani hiuksistani mutta kyllä niitä hoidetaankin sekä sisäisesti että ulkoisesti.

      Poista
  2. Vastaukset
    1. Kiitos kaimatytölle :) Omatkin hiuksesi ovat kyllä huikean ihanat! rapsuja koiruuksille ja Orvokille erityisesti♥

      Poista
  3. Upean kuuloinen tuote.
    Sulla on kyllä aivan ihanat hiukset <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuote on testailun jälkeen osoittanut todella hiuksia suojaavaksi. Kiitos Outi♥ ja sulla on ihanat huulet!

      Poista
  4. Sinulla on tosiaan huikean pitkät hiukset. Nyt niissä on ainakin todella kaunis väri. Mä en myöskään osaisi värjätä itse hiuksiani, vaikka se tulisikin edullisemmaksi minulle. Turvaudun siis luottokampaajaani säännöllisin väliajoin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli ihan pakko googlettaa hiusten pituuteen liittyen: "Ihmisyksilön hiusten maksimipituus riippuu hänen hiustensa kasvuvaiheen kestosta.Useimmilla ihmisillä hiukset kasvavat enintään 40–80 senttimetrin pituisiksi.Ihmisen hiukset voivat kasvaa pidemmäksi kuin mikään muu ihmisen tai muun eläinlajin karvoitus lukuun ottamatta hevosen häntää ja myskihärän karvoitusta." Näin viikonloppuna serkkuni, jonka hiukset ulottuvat pakaroiden alapuolelle - taitaa olla meillä siis sukuvika.

      Luulenpa Krisse, että säästymme monilta "mokilta" kun luotamme ammattitaitoiseen kampaajaan.

      Mukavaa tiistaita♥

      Poista
  5. Niin huikean kauniit hiukset : ) En ole värjännyt itse hiuksia kolmeen vuoteen, sitä ennen aika paljon ja usein - monesti aika järkyttävin lopputuloksin, kun vaalennukset kärähtivät. Minulla on vakikampaaja joka tilaa aina noita toivomiani hoitoja, täytyypä tästä vinkata hänelle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Heli ihanuus♥ Sinulla on myös kauniit ja paksut hiukset. Mukavaa tiistai päivää!

      Poista
  6. Voi jestas sentään noita sinun jumalaisia hiuksia, ne on uskomattomat. Kaunista päivää ihanuus <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tiia♥ Mukavaa tiistaita harmaasta säästä huolimatta ihanuus!

      Poista
  7. Kiitos Riikka♥ kommentistasi, joka jostain syystä katosi täältä kokonaan!

    VastaaPoista
  8. Sulla on aina upeat hiukset, niin vahvat ja kiiltävät!

    VastaaPoista