lokakuuta 25, 2016

Rosson pikkuisen jouluinen talvimenu

Yhteistyössä Rosso-ravintolat / 40+ blogit 

Kun illat pimenevät, taivaalta ripsii vettä harmaassa syyssäässä ja tuuli vihmoo nurkissa on mukava viettää aikaa rakkaiden ystävien kanssa. Lämmin kodikas sisätila houkuttelee istumaan hyvän ruuan äärellä vähän pidempäänkin - ehkä juomaan lasillisen viiniä puheen soristessa iloisesti ja nauttimaan päälle vielä makoisan jälkiruuan. Näin minä tein viime viikolla kun pääsin Rosso-ravintoloiden kutsumana nauttimaan Rosson pikkuisen jouluisen talvimenun ja viettämään "ensimmäiset pikkujoulut" pienen joukon 40+ bloggaaja kollegoita kanssa Hakaniemen Rossossa


Rosso-ravintolat ovat avanneet ovensa Suomessa jo 1978. Muistan elävästi kun olemme vanhempieni kanssa käyneet joskus syömässä Suomen ensimmäisissä italialaisissa ravintoloissa pizzaa ja pastaa. Vähän vanhempana oli tapana tavata ystäviä Rossossa ja "hengailla" italialaisen ruuan ääressä - se tuntui jo melkein aikuisuudelta. Nostalgiset aidoilla pizzauuneilla varustetut ravintolat ovat levittäytyneet ympäri Suomea ja sitkeästi ne ovat pitäneet pintansa ravintolamaailmassa uudistuen mukavasti tämän päivän henkeen. 

En ole moneen moneen vuoteen käynyt Rossossa mutta viime viikon onnistuneen illan perusteella tulen varmasti piipahtamaan uudelleen. Rossoissa ruoka tehdään aidosti ravintoloissa eikä sitä todellakaan tuoda "mistään keskuskeittiöstä". Lisäksi Rosson sisustusta ja yleisilmettä on muutettu hurjasti. Mitäs sanotte tästä Porvoon Rossosta, josta nappasin nämä kaksi interiöörikuvaa netin syövereistä? Odotan innolla, että meille Espooseen avataan Ison Omenan uudisosaan oma Rosso ja pääsen sinne herkuttelemaan ja ihailemaan itse ravintolaa. 

 Kuva Gullstén-Inkinen Design & Architecture nettisivuilta 

Kuva Gullstén-Inkinen Design & Architecture nettisivuilta 

Kun joukko bloggaajia kokoontuu niin ruokaa myös kuvataan ahkerasti sekä ennen syömistä että syömisen aikana. Ja mikäs näin kauniita ruokia on kuvatessa! Alkupalaksi nautimme kylmäsavulohitartaria paahdetun Maalahden limpun kera. Annoksessa runsaasti sipulia ja tällä limpulla on 100 vuotta vanhat perinteet ja mikä parasta se on laktoositon-maidoton-runsaskuituinen ja ilman säilöntä- ja lisäaineita tehty. Suussa sulava alkupala lohenystävälle! Minä voisin elää pelkällä kalalla ja varsinkin lohelle....mums! Italialainen balsamico antoi tähän kivan twistin. 


Retroilu ruuassa ja juomissa on selkeästi päivän sana joten meille tuotiin retrodrinkit ennen ruokailun aloittamista. Tästä juomasta tuli hämärästi mieleen jollekin Auringonlasku niminen drinksu menneisyydestä mutta tähän olikin lisätty vielä Limoncelloa. Maistui oikein hyvälle ja minulle drinkki toi mieleen lukuisat Italian matkani ja nimenomaan siellä nautitun Limoncellon. Ensi kesänä on päästävä saapasmaahan.... 
Mi piace Limoncello!


Keittiö päätti yllättää meidät vielä antipastovalikoimalla ennen pääruokaa. Voi, että vuohenjuusto on hyvää valuvan hunajan kera. Kun lautasella oli vielä graavattua lohta ja ilmakuivattua kinkkua - prociutto crudoa - sekä kuivattuja tomaatteja niin se on vaan niin valtavan hyvää, että HUH HUH!


Pääruuaksi olin itse valinnut gorgonzolahärkää-punajuurta-lohkoperunoita. Erittäin mureaa naudan sisäfilettä, pientä pikkujoulufiilistä tuomassa tämä punajuuri ja todella hyvää kastiketta. Maukas kastike kruunaa aterian ja tämä oli sellaista, että taas olisi tehnyt mieli nuolla lautanen... 


Vieruskaverini oli valinnut kalavaihtoehton, joka oli kuha Romana. Siinähän meinasi taas iske se perinteinen annoskateus kun katselin tätä ilmakuivattuun kinkkuun käärittyä pestolla maustettua kuhaa ja sitruunarisottoa. Ensi kerralla haluan ehdottomasti kokeilla tätä koska olen suuri risoton ystävä. Risotto näytti juuri sellaiselta valuvan kostealta kuin sen pitääkin näyttää ja riisijyvät olivat 
al dente eivät puuroituneita riisejä kuten hyvin monissa risotoissa. 


Ravintolapäällikkö Jari Mikkola esitteli meille ylpeänä Hakaniemen Rosson ateriaan valitsemansa viinit. Jari on ollut myös kehittämässä tätä Rosson pikkuisen jouluista talvimenu kokonaisuutta. Kannattaa vielä tarkistaa Rosson sivuilta onko kaikissa ravintoloissa täsmälleen samat menut vai kenties mukana jotain paikallisia erikoisuuksia. 




Hyvä ateria kuuluu päättää jälkiruokaan ja niin teimme mekin. Talvimenun oma jälkiruoka oli valkosuklaa pannacotta Rosson oman mansikkakastikkeen kera ja itse päädyin tähän. Osa ryhmästämme otti lämmintä suklaakakkua jäätelön kera ja sitä söin vain silmilläni. Päälle vielä kuppi vahvaa espressoa kruunasi Rosson pikkuisen jouluisen talvimenun. 



 Aivan huikean makoisa ilta ja mitä parasta seuraa mukana. Kun kävelin autolle mietin, että täytyy ehdottomasti haalia kokoon niitä vanhoja lapsuuden ystäviä ja käydä heidän kanssaan herkuttelemassa Rosson pikkuisen jouluinen talvimenu, jota tarjoillaan 8.1.2017 saakka. Siis loppiaiseen saakka voit käydä maistelemassa ja herkuttelemassa talvimenun valikoimaa! 
Marjon matkassa suosittelee lämmöllä.

Kiitos Rosso-ravintolat maukkaasta ja mukavasta illasta! 





8 kommenttia:

  1. Ihana menu, todella hyvännäköisiä annoksia. Onko ok, jos kuolaa valuu puhelimen näytölle kuvia katsellessa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näytti hyvältä ja maistui myös siltä! Saat kuolata.... :D
      Hauskaa päivää Outi <3

      Poista
  2. Odotan, että uuden desgnin Rosso avautuu isoon Omenaan. Eilen muuten kävimme omassa Kirkkonummen Rossossa maistelemassa ne roomalaiset pizzat, voi valtava miten hyviä! Kylmäsavulohta ja jättirapuja sekä kana-gorgonzolaa...iso peukku niillekin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuulostaa nuo teidän Kirkkonummen Rosson pizzat myös kokeilemisen arvoisilta. Suurena pizzan ja merenherkkujen ystävänä olisin varmaan päätynyt kylmäsavulohi-jättirapuihin....toisaalta myös kana-gorgonzola houkuttaisi. Kahta pizzaa en kyllä jaksaisi syödä... :D

      Poista
  3. Omppuun varmaan päädytään mekin :-) Taitaa olla kovasti odotettu Rosso se...
    On ollut hauska lukea, miten kaikilla on jonkunlaisia muistoja Rossoon liittyen. Kyllä se taitaa olla jonkunlainen kiintopiste meidän ikäisten suomalaisten historiassa...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meitä taitaa olla jonoksi asti siellä Ompun Rossossa kohta :) Näin se taitaa olla, että muistot liittyvät Rossoon hyvinkin kiinteästi ja itselle tuli mieleen myös hauskoja sattumuksia noilta ajoilta - LUE: ei postauskelpoisia :D Nuoruus ja hulluus...

      Poista
  4. Oi että se kuha oli hyvää ja seura mitä parasta <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Arvasin, että kuha oli hyvää mutta niin oli härkäkin ja totta kai myös seura <3

      Poista