Pages

marraskuuta 21, 2016

Instrumentarium kehysuutuudet ja TrendWalk ♥


Postaus on tehty yhteistyössä Instrumentariumin kanssa.

Kävin pari viikkoa sitten inspiroitumassa huikeassa BID2016 -päivässä Konepajan Brunossa. Mukana tapahtumassa oli myös Instrumentariumin iso, hieno piste, jossa halusin ehdottomasti käydä haistelemassa mitä uusia tuulia kehysrintamalla nyt puhaltaa. Keväällä Kattilahallin Inspiraatiopäivässä pääsin pokien sovittamisen makuun ja tällä kertaa myös valokuviin saakka :D Kiitos bloggaajakollegani Tuulannelin, joka muistutti minua ♥


TrendWalk on Instrun uusi kiva tyylisivusto, jossa pääsee kurkistamaan Lontoon, Milanon ja Pariisiin trendeihin, kiinnostaviin ja persoonallisiin katutyyleihin ja hakemaan inspiraatiota omaan pukeutumiseen ja vaatekaappiin. Eri kaupunkeihin ja niiden tyyleihin tutustutaan TrendWalk -sivustolla mielenkiintoisten bloggaajapersoonien kautta. Kannattaa piipahtaa sivulla!

Lontoo on omasta mielestäni sekoitus luovaa muotisirkusta ja perinteistä tyylikkyyttä - jopa kaupunginosa ja katu vaikuttavat siihen minkälaisiin tyyleihin siellä törmää. Pariisi on THE muodin ikuinen mekka ja aina niin CHICH pariisilaisnainen asettaa joskus tyylinsä käytännöllisyyden edelle - huippukorkeita korkoja ja mukulakiviä! Milanossa näkee aina tyylikkäitä eri ikäisiä ihmisiä niin naisia kuin miehiäkin, rohkeita väriyhdistelmiä ja rentoa tyylikkyyttä. Kaikki TrendWalk -tyylisivuston kaupungit ovat superihania paikkoja mutta suurena Italia-fanina ikäänkuin ajauduin kokeilemaan italialaisia kehyksiä joten valitsin Milanon tyylin!

Kuva on lainattu netistä.

Milanon arkkitehtuuri on sekoittanut minun pääni ihan totaalisesti ja rakastan istua La Rinacenten kattoterassilla katselemassa ympärillä näkyvän muodin lisäksi myös myös Duomon korkeita torneja ja koristeellisia seiniä. Samalla voin siemailla espressoa tai capuccinoa ja nautiskella tiramisua. Duomon aukion toisella sivustalla oleva Galleria Vittorio Emanuele II on myös ihana paikka vaikka vain katsella ohimeneviä ihmisiä ja heidän tyylejään kaarevan lasikaton alla...


Parhaiten minun kasvojeni muotoon sopivat Max Maran tummat kehykset kultaisilla sangoilla. Hieman viettelevää kissamaisuutta, joka istui hyvin kokonaisuuteen vai mitä tuumitte? Kissansilmäkehykset myös saavat kasvot näyttämään nauravaisilta vaikkei hymyilisikään. Mustat, voimakkaat kehykset loivat myös hyvän kontrastin sähkösiniselle päivän asussani. 

"Kissansilmän malliset silmälasit ovat ajattomat ja supernaiselliset. Pradalla ja Fendillä löytyy kulmikkaita laseja ajankohtaisesti leopardikuosisena ja mystisen mustana nuden värisillä sangoilla. Kissansilmäkehykset eivät muuten koskaan mene pois muodista." Instrumentarium


Ihanaa oli myös päästä poseeramaan Tuulannelin kanssa kun me molemmat olimme valinneet Italian innoittamana Milanon kehyshyllystä pokat nenällemme. Tuulannelin valinta selviää tästä. Max Mara on minulle kehysmerkkinä tuttu ja harmittelen, että omista Max Maran aurinkolaseistani - joita kaikki aina ovat ihailleet - "Hei kenen noi oikein on?" - on toinen sanka tällä hetkellä irti. Siitä hukkui ruuvi joten pitäisi käydä korjauttamassa, jotta saisin italialaisen lookin tulevaa kevätaurinkoa varten. 


Milanon muotiviikoilla nyt syksyllä Max Maralla on kuvien perusteella näkynyt modernin retroja ylisuuria yläosia, vihreää, keltaista, sporttisuutta, printtineuleita, värikkäitä puukenkämaisia kenkiä tulevalle keväälle... Lisää tyylivinkkejä TrendWalk -tyylisivustolta.



Syksyn 2016 kehystrendeissä on Cat Eyen lisäksi muitakin kiinnostavia juttuja: Punainen ja sametti, 80- ja 90 -luku, Luxury Comfort, Sininen & merihenkisyys, Harmaa, Yksilöllisyys ja asusteilla leikittelyä, Kiilto ja kimallus... Max Mara vei voiton vaikka moni muukin juttu kyllä puhutteli.

Mi piace Milan e Max Mara ♥ 


BID2016 tapahtumakuvat Instrumentarium osastolla: valokuvaaja Sanni Riihimäki.

12 kommenttia:

  1. Onpa hyvän näköiset pokat, sopii sulle täydellisesti.
    Ihanaa alkanutta viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Outi ♥ tuli heti sellainen jämäkämpi ilme :D
      Max Mara on mun yksi suosikki ja ne hajonneet aurinkolasit on nyt heti korjautettava.
      Kiitos samoin sinulle ihanuus!

      Poista
  2. Ihana postaus :)

    Tuli todella kova ikävä Milanoon ja Piazza del Duomolle! Aina Milanon reissuilla kollattiin todella tarkasti läpi Max Maran liike. Kolme kerrosta täynnä unelmia!

    Suloista viikkoa sinulle ihanuus :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ihanuus ♥ miten ihmeessä me molemmat valittiin toisistaan tietämättä tuo Milano...

      Pantteri ei pääse pilkuistaan ja Marjo/Tuulanneli eivät pääse Milanosta/Italiasta vai miten se nyt meni. Minulla on ihania muistoja Milanosta ja mm. kipuamisesta tuonne Duomon huipulle hieman huonosti nukutun yön ja pitkän messupäivän jälkeen... Tuossa torilla myös yksi pulu päätti tehdä pikku kepposen joten siinä sitten siivottiin mustaa pitkää takkia ja jakkua jätöksistä. Onneksi oli messuilun viimeinen päivä... :D

      Ihanaa viikkoa sinne Vaasaan myös ♥

      Poista
  3. Onpas upeat pokat sekä sinulla että Tuulannelilla! En taida uskaltaa ollenkaan vierailla Trendwalkilla - saattaa tulla pokahimo - eikä nyt parane, sillä mun vahvuuksillani monitehoisina se on tyyristä lystiä ja vasta loppukesästä uudet hankin;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Ladylle ♥ Se on kyllä ihan totta, että jos kurkkaat niin se voi olla uusien kehysten hankkimisen aika... Mukavaa viikonjatkoa!

      Poista
  4. Hyvät pokat!

    Aikoinaan kävin useamman kerran Milanossa messuilla, enkä pitänyt kaupunkia kovin kummoisena Duomoa ja Galleria Vittorio Emanuele II:sta lukuunottamatta. Myöhemmin lomalla tykästyin, kun pääsin muuallekin kuin messukeskukseen ja Duomon ympäristöön.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos - nämä oli mun näköiset.

      Se on ihan totta, että kun käy työmatkoilla ja varsinkin messuilla näkee kaupungeista "laita-alueita" ja ne ihanat paikat jäävät usein kokematta jos on kiireinen aikataulu. Duomon ympäristö lumoaa ja lukuista näyteikkunat - liikkeistä nyt puhumattakaan. Yhdeltä reissulta tulin neljä paria kenkiä matkalaukussa kotiin :D

      Poista
  5. Olen just vaihtamassa kehyksiä joten kiitti kun vinkkasit tosta trendisivustosta. Optikkoliikkeessä menen aina ihan lukkoon valinnoissa ja ahdistun myyjän kanssa. Mulle ei kissalasit kyllä sovi vaikka sulla näyttää hyvältä��
    Pia

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi Pia :) Mukava kuulla, että TrendWalk sivu oli sinulle mieleinen. Toivottavasti sieltä löytyy uudet kehykset. Mukavaa viikonjatkoa!

      Poista
  6. Ihanat nauravaiset ladyt siellä ja napakymppi kehysvalinnat molemmilta <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tiia ♥ Vähän meitä kyllä nauratti! Mukavaa viikonjatkoa!

      Poista